Mestis-mestaruudesta arkiseen aherrukseen hiljalleen toipuva TuTo ilmoitti tehneensä jatkosopimukset kolmen runkopelaajansa kanssa. Joukkueessa jatkavat laitahyökkääjä Antti Pusa, puolustaja Matti-Pekka Pelkonen ja varamaalivahti Kim Törnström.
Hyökkääjäväkkärä Antti Pusa, 19, pelasi vahvan tulokaskauden Mestis-jäillä ja iski pienellä peliajalla tehot 7+9. Pudotuspeleissä hän pelasi ratkaisevaan rooliin nousseessa TuTon nelosketjussa.
Varmaotteinen luottopuolustaja Matti-Pekka Pelkonen, 22, teki toisella TuTo-kaudellaan runkosarjassa tehot 3+10. Pudotuspeleissä hänkin oli joukkueen tärkeimpiä hahmoja oman pään pelaamisessa, myös tehoja kertyi kahden maalin ja kolmen syötön verran.
Päättyneellä kaudella ainoastaan yhden täyden Mestis-ottelun pelaamaan päässyt Kim Törnström, 23, jatkaa ykkösvahti Petri Koiviston varamiehenä. Peliaikaa Törnström haki alkukaudesta Suomi-sarjan VG-62:n riveistä. Hänen sopimuksena myötä TuTon maalivahtiosasto on valmis, kolmantena torjuna jatkaa juniori-ikäinen Joni Ortio.
TuTo ei tiedottanut uusien jatkosopimuksien pituutta.