Juho Mielonen vahvistamaan SaPKoa

MESTIS / Uutinen
SaPKo saa jälleen apuja Lappeenrannasta, kun jo aiemmin Savonlinnaan vuokralle saapuneen Jarno Lippojoen seuraksi liittyy seurakaveri Juho Mielonen. Mielonen pelaa pässipaidassa ainakin tämän viikon Titaanit- ja Jukurit-ottelut.

Mielonen on alkujaan lähtöisin Savonlinnasta, mutta lähti jo C-juniori-ikäisenä hakemaan vastuuta Ilveksen junnuista. Mielonen on lahjakas ja varsin isokokoinen puolustaja, joka on kuulunut jo pitkään nuorisomaajoukkueiden vakiokokoonpanoihin.

Mielonen siirtyi täksi kaudeksi Tampereelta SaiPaan, mutta peliaika on jäänyt vähäiseksi ”Sputnikkien” varsin runsaslukuisessa pakistossa.

SaPKossa vastuuta lienee kuitenkin luvassa, sillä pässinuttujen pakkitilanne alkaa näyttää jopa liiankin kapealta, kun Markus Tuomaala, Matti Tiihonen ja magneettikuvaukseen menevä Antti Niemi ovat sivussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle