Jatkoa kahdelle KooKoo-nuorelle

MESTIS / Uutinen
KooKoo on solminut jatkosopimukset kahden oman kasvattinsa, 20-vuotiaiden Eemeli Koskelaisen ja Jesse Lustbergin, kanssa.

Sekä laita- että keskushyökkääjänä pelaava Eemeli Koskelainen on ikäisekseen jo melko kokenut pelimies. B-nuorista edustukseen syksyllä 2003 noussut hyökkääjä on pelannut kolmen kauden aikana Mestiksessä 70 ottelua runkosarjassa ja kahdeksan pudotuspeleissä. Viime kaudella pienikokoinen Koskelainen sai jääaikaa pääasiassa neloskentässä ja keräsi 31 ottelusta tehopisteet 1+2. Koskelainen on edustanut KooKoota koko tähänastisen uransa.

Myös Jesse Lustberg on kuulunut KooKoon edustusrinkiin jo muutaman kauden ajan, mutta ei ole onnistunut murtautumaan pelaavaan kokoonpanoon. Viime kaudesta Lustbergin tilastoihin kirjattiin 13 ottelua, mutta peliaikaa niissä kertyi vain jokusen hajavaihdon verran. Hyökkääväksi puolustajaksi kuvailtu Lustberg on ollut viime kausina A-nuorten divarin tehokkain puolustaja. Kouvolalainen on pelannut urallaan myös Bluesin junioreissa ja viime kaudella lainalla Imatran Ketterässä.

Lahden ja Kouvolan välinen matka tulee jatkossa Koskelaiselle ja Lustbergille tutuksi, sillä he aloittavat asepalveluksensa Urheilujoukoissa. Kimppakyytirinkiä täydentävät jo aiemmin jatkopestin KooKoon kanssa tehneet Valtteri Skyttä ja Tuomas Gärdström.

KooKoolla on kasassa 21 pelaajasopimusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle