Mestiksen nuoret ja Valko-Venäjä tasaväkisinä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Mestiksen nuoremman kaartin pelaajista koottu joukkue kohtasi Valko Venäjän alle kaksikymppisten maajoukkueen kahdesti. Molemmat ottelut päättyivät tasalukemiin.

Mestis-nuorten tauon ohjelmaan kuului matka Valko-Venäjälle, jossa joukkue kohtasi kahdesti isäntämaan nuorten maajoukkueen. Ensimmäinen kohtaaminen Minskissä päättyi tasatulokseen 2-2. Leijonat johtivat ottelua jo kahdella maalilla, mutta vastustaja käytti suomalaisten jäähyilyn hyväkseen ja tasoitti pelin toisessa erässä.

Vahvimmin tiistain ottelussa olivat esillä kirkkonummelaispelaajat. Salamoiden Heikki Laine vei joukkueen johtoon jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Ylivoimamaalin syötti seurakaveri Simo Romo. Myös salamapakki Joni Purola ansaitsi ottelussa pisteen, alustettuaan Haukkojen Tommi Sieversin 0-2-osuman. Toisen syöttöpisteen maalista sai tililleen KalPan Timo Kuuluvainen. Vierailijoiden parhaana pelaajana ottelussa palkittiin Haukkojen Sami Taanonen.

Myös keskiviikon ottelussa päädyttiin tasatulokseen. Tällä kertaa luvut olivat 3-3, kun viidellä puolustajalle pelanneista suomalaisista maalinteossa onnistuivat Romo, Aki Keinänen (KalPa) ja Ari Kovanen (KooKoo). Myös Heikki Laine oli ottelussa esillä lennettyään nyrkkitappelun päätteeksi suihkuun. Molemmat otteluista pelannut maalivahti Antti Niemi (K-Vantaa) palkittiin toisen kamppailun parhaana suomalaisena.

Leijonien vahvuus reissulla oli lievästi vajaamiehinen, sillä muutama viikko sitten julkaistusta joukkueen kokoonpanosta jäi muutama mies sivuun. Valko-Venäjän reissun jättivät loukkaantumisten vuoksi väliin Sportista loukkaantunut maalivahti Aku Limnell sekä puolustaja Markus Tuomaala. Loukkaantuminen esti myös haukkapakki Jarno Virkin pelimatkan.

» Lähetä palautetta toimitukselle