Jäähyherkkyys suurin yllätys
Tulivoimainen hyökkäyskalusto
Helppo osuma. KooKoo-hyökkääjiltä osattiin odottaa maaleja – ja niitä on myös saatu. Vaikka Mikko Liukkonen ei olekaan ollut aivan samassa vireessä kuin edelliskaudella ja monet avainhyökkääjistä, kuten esimerkiksi Teemu Somppi, ovat joutuneet viettämään aikaa sairastuvalla, on tulivoimaa riittänyt. Onnistumiset ovat jakautuneet myös melko tasaisesti, kuten syyskauden suurimman yllättäjän kolmossentteri Valtteri Skytän maalitusina hyvin osoittaa. Maalitilinsä on saanut auki käytännössä jokainen joukkueen vakiokokoonpanon pelaajista.
Hyötyy tiukemmista sääntötulkinnoista
Voisi hyötyä… KooKoota enemmän ylivoimalla on saanut pelata vain TuTo. Liikkuva ja taitava joukkue pakottaa vastustajat usein rikkomaan. Täyttä hyötyä siitä ei ole kuitenkaan pystytty ottamaan irti, sillä kouvolalaistenkin peliä on leimannut liian usein kurittomuus. Fair Play –listauksessa KooKoo on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä. Oranssipaitojen erikoistilannepelaaminen on parantunut kauden vanhetessa, mutta aivan terävämmässä kärjessä KooKoo ei majaile yli- tai alivoiman tehokkuustilastoissakaan.
Uusi valmentaja usein piristysruiske
Vaikea sanoa. Nuorten pelaajien tasonnoston on vaikea nimetä yhtä tekijää: mikä on uuden valmennuksen ja normaalin kehittymisen suhde? Konkarikaartista mitään erityistä piristymispiikkiä ei ole ollut havaittavissa – tosin lähtötasokin heillä oli jo korkealla. Jaksamisessa pimeän ja raskaan loppusyksyn otteluruuhkassa vajaalla miehistöllä uudella valmentajalla uusine toimintatapoineen on kuitenkin varmasti ollut oma merkittävä osuutensa.
Puolustus aiempaa taitavampi
Selvä nakki. Takalinjoilta löytyy tällä kaudella enemmän kiekollista osaamista kuin vuosiin. Teemu Kolehmainen osoittautui kaivatuksi ykköspakiksi ennen loukkaantumistaan. Lisäksi Jani Keskinen on ottanut todella paljon tulokaskauttaan suurempaa roolia ja nostanut samalla tasoaankin aimo harppauksin. Loppusyksyn aikana Keskinen on noussut Mestiksen johtavien kiekollisten puolustajien kastiin. Taustalta löytyvät vielä Antti Nyrhinen, Mikko Tarkiainen ja Ville Vuorisaari – eikä Jesse Lustbergiakaan voi jättää huomioimatta kevättä ajatellen.
Osa uhkakuvista osoittautui tosiksi
Löytyykö veskariparista voittava vahti?
Maalivahtiosaston osalta KooKoon syksy oli todella epäonninen, kun molempien sopimusvahtien lisäksi myös tuuraajia kaatui sairastuvalle. Sen verran Esa-Tapio Palmu ja Antti Ore ehtivät kuitenkin osaamistaan esitellä, että vastaus ennustukseen on ”ei löytynyt”. KooKoo sai alkukaudestakin pisteitä, mutta maksimissaan kerran-pari onnistuneen maalivahti- ja/tai puolustuspelin ansiosta. Voitot irtosivat hyökkäämällä, eikä kumpikaan maalivahdeista saanut voitetuista peleistäkään huolimatta voitettua puolustuksen luottamusta taakseen. Vasta pelisysteemin muuttaminen ja Sami Heinosen tulo KooKoo-maalille mahdollisti sen, että pelejä voitiin voittaa myös maalivahtipelillä.
Liian kovat ennakko-odotukset
Osittain totta. Joukkue oli asettanut oman tavoitteensa runkosarjassa neljän sakkiin, osa loistavista harjoitusotteluista hurmioituneet kannattajista jopa vielä korkeammalle. Kun peli ei kulkenutkaan aivan odotetusti ja joukkue asemoitui tukevasti sarjan keskikastiin, oli itseluottamus ja rentous kateissa. Pakkovoitto on vaikein voitto – ja sen huomasi monesti syys-lokakuussa. Joulua kohti huimasti otteitaan ja sijoitustaan parantanut KooKoo näytti kuitenkin kestävänsä vastoinkäymisetkin.
Hitsautuminen vie aikansa
Aika oli jopa yllättävän pitkä. Ketjuja on jouduttu muokkaamaan osin pakon edestäkin koko syksyn ajan, mikä häiritsi hitsautumista yhtenäiseksi joukkueeksi osaltaan vielä lisää. Uusien pelaajien tutustuminen toisiinsa vie aina aikansa. Tällä kaudella sen on huomannut selvästi siitäkin, että toisilleen jo edelliskaudelta tuttu ja koko tämänkin alkukauden yhdessä pelannut kolmikko Lampinen-Skyttä-Saarela on ollut kentällisistä tasaisin ja varmin suorittaja.
Materiaali ei yhtä leveä kuin aiemmin
Viime aikojen poissaolosumiin ei olisi voinut varautua millään; onhan pahimmillaan sivussa ollut puolitoistakin kentällistä runkopelaajia. Tulokset ovat kuitenkin olleet hyviä vajaalukuisenakin, joten kapeampaan materiaaliin KooKoo ei ole – ainakaan vielä – kaatunut. Kolmella kentällä urakoinnin hintaa tosin voidaan joutua maksamaan vielä myöhemminkin. Pienemmän roolin pelaajat ovat pystyneet täyttämään tarvittaessa vastuullisempiakin paikkoja. Jonkin verran ylimääräistä päänvaivaa pelaajatilanne on kuitenkin valmentajille taatusti aiheuttanut, kuten esimerkiksi Ville Vimparin peluuttaminen puolustajana kertoo.
