Tehomerkinnät otteluittain

MESTIS / Artikkeli
Tiukkaa tutkittavaa kaikille tilastofriikeille! Tarjolla on kaikki KooKoo-pelaajien piste- ja tehotilastot otteluittain ja eri kategorioihin jaoteltuina. Taulukot kertovat, kuka kuritti mitäkin joukkuetta ja kuka petrasi kauden edetessä.

Taulukoiden pystysarakkeet on varattu eri pelaajille. Hyökkääjät ovat omassa taulukossaan, puolustajat ja maalivahdit toisessa. Vaakasarakkeissa on puolestaan ottelut. Vihreällä pohjalla on voitetut ja punaisella hävityt ottelut.

Sen sijaan pistesarakkeissa vihreä väri tarkoittaa sitä, että pelaaja on tehnyt maalin kyseisessä ottelussa. Keltaisella on puolestaan ne ottelut, joissa pelaaja on päässyt pisteiden makuun syöttöjen merkeissä. Värikoodeista näkee helposti pelaajien pisteputket.

Pisteet on merkitty solun yläosiin. Niiden alapuolelta löytyy teholukema kyseisestä ottelusta: eli monenko plusmiinuskelpoisen tehdyn ja päästetyn maalin aikana kyseinen pelaaja on ollut jäällä. Pelkkä viiva tarkoittaa sitä, ettei merkintöjä ole. Ne ottelut, joissa pelaaja ei ole ollut kokoonpanossa ovat puolestaan värjätty mustiksi.

Maalivahdeille on merkitty torjunnat/kaikki laukaukset. Vaihtoa pois maalilta on kuvattu merkillä ”>”.

Tilastot ovat epävirallisia ja pitkälti allekirjoittaneen käsin laskemia, joten niissä voi olla virheitä tai puutteita.

Hurjia putkia kanadalaisten johdolla

Vahtien vuorotahti ja Vuorisaaren loppukiri

Vain Jokipojat onnistui nollaamaan Bakerin

Clarke kiusasi HeKiä, Honkanen masensi SaPKon

Nistas rankoi säännöllisesti myös vieraissa

Härmä tutuksi kotiyleisölle, Ore sai urakoida matkoilla

Vain yksi tappio, kun kanadalaiset olivat kehissä

Ei kertaakaan turpiin, kun Clarke maalaa

Pulmia ja pulmanratkaisijoita – KooKoon kausi 2007-2008

» Lähetä palautetta toimitukselle