Arvometallia jaossa kiinnostuneille

MESTIS / Artikkeli
Omasta kaudestaankin tuttu seos kuparista ja tinasta, joka haiskahtaa pettymykseltä, mutta maistuu lopulta pitkän pelikauden päätteeksi voitolta. Mikä se on?

Arvoitus on helppo. Kyse on tietenkin pronssista.

Pronssiottelu jakaa perinteisesti mielipiteet. Jos tavoitteena on ollut mestaruus, niin ajatus himmeimmistä mitaleista ei välttämättä houkuttele. Jollekin toiselle taas kolmaskin sija voi olla oma pieni mestaruus.

Mikkelin Jukurit on pelannut jo kuudesti Mestis-finaaleissa ja vienyt kannun mukanaan Kalevankankaalle peräti neljänä keväänä. Ei kuitenkaan tänä vuonna. Putoaminen finaaleista tuli vieläpä tiukimman kautta, kun Hokki otti tiistaina kotivoiton ratkaisevassa viidennessä kohtaamisessa. Kautta on siis jäljellä vain yksi peli, vaikka se vähän haljulta tuntuukin.

– Mitalit voitaisiin mielestäni jakaa runkosarjan perusteella. Täytyy kunnioittaa kuitenkin sääntöjä ja pelata peli alta pois. Ja eikös sitä sanota, että hopea hävitään ja pronssi voitetaan, jukuriluotsi Kari Makkonen arvioi.

Tismalleen samoilla linjoilla on myös KooKoon valmentaja Vladimir Kolek – olkoonkin, että kouvolalaisilla on mahdollisuus petrata pronssiottelun myötä runkosarjasijoitustaan pykälällä. KooKoolle pääsy neljän sakkiin oli kuitenkin alkuperäinen tavoite, välierätappiota TuTollekin on jo ehditty sulatella melkein viikon päivät ja pronssipeli on seuran ensimmäinen mitalipeli neljään vuoteen.

– Haluamme totta kai voittaa, mutta luvassa on varmasti vaikea peli molemmille. Se on kuitenkin hyvä asia, että peli pelataan Mikkelissä esimerkiksi Kajaanin sijasta. Toivottavasti paikalle tulisikin omia fanejamme kannustamaan meitä kauden viimeisessä ottelussa, lähettää Kolek terveisiä kouvolalaiskannattajillekin.

KooKoo kanadalaisia vailla

Ennakkokaavailuissa pronssiottelu voi haiskahtaa turhalta, mutta nälkää ja ylpeyttä löytyy varmasti jokaiselta pelaajalta viimeistään silloin, kun kiekko putoaa jäähän. Tämän vahvistaa myös tämänvuotisen jukurilauman tärkein yksittäinen lenkki Joni Myllykoski.

– Pakko se on kuitenkin jostain kaivaa motivaatio. Tämä on kuitenkin meidän työtä ja karvaatkin tappiot kuuluvat lajiin. Ilman muuta lähdetään voittamaan, päätetään kausi hyvin ja toivottavasti saadaan faneillekin annettua hyvä kauden päätös, luottovahti pohti tiistaina tappiota sulatellessaan.

– Täytyy vain kaivaa se taisteluilme jostain, ja onhan pronssi kuitenkin parempi kuin neljäs sija. Eiköhän pelaajatkin halua päättää kauden voittoon, uskoo Makkonenkin.

Asenne ja voitonnälkä ratkaisevat varmasti paljon perjantaina, sillä voimasuhteidensa osalta joukkueet ovat varsin tasavahvoja. Runkosarjassa joukkueet sijoittuivat peräkkäisille sijoille vain muutama piste välillään ja voitotkin menivät tasan: kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät koti- ja jälkimmäiset vierasvoittoihin. Marginaalia otteluissa oli joko yhden tai kahden maalin verran.

Pronssiotteluun KooKoo joutuu kuitenkin antamaan jonkin verran tasoitusta kokoonpanollaan. Joukkueen tähtikanadalaisista vain puolustaja Michael Clarke on pelikunnossa.

Kory Baker ja George Nistas pelasivat pudotuspelit loukkaantuneina ja menevät leikkauksiin. Huippupelaajien puuttuminen vaikuttaa tietysti, mutta meillä on kasassa hyvä porukka. Olen ylpeä koko kaudesta, Kolek vakuuttaa.

Kauden päätösottelun henkeen on usein kuulunut myös vastuun jakaminen aiempaa tasaisemmin. Joskus esimerkiksi kakkosvahti saa kiitoksen sitkeydestään, joskus taas viimeistä kertaa seuraa edustavat pelurit haluavat nousta vielä kerran esille. Jukureiden miehistöstä ei tosin ollut varmuutta vielä torstaina päävalmentajallakaan.

– Perjantaina ratkeaa ketkä pelaavat. En ole poikia nähnyt tiistain jälkeen, joten tarkempaa tietoa kolhuista ei ole, totesi Makkonen.

Kotietu on usein osoittautunut ratkaisevaksi motivaatiotekijäksi pronsseja jaettaessa. KooKoo sen sijaan voi hakea lisähenkeä historiasta, sillä se ei ole voittanut mikkeliläisiä koskaan Mestiksen pudotuspeleissä. Jukurit kukisti KooKoon suoraan kolmessa ottelussa niin finaaleissa 2002 kuin myös välierissä 2004.

» Lähetä palautetta toimitukselle