Käsikirjoitus uusiksi Kirkkonummella

MESTIS / Artikkeli
Salamoiden syyskausi tarjosi iloista hyökkäävää peliä, paljon maaleja ja menestystä tavoitteen mukaisesti runkosarjan neljännen sijan verran. Kiekkojumalat käsikirjoittivat kuitenkin pääosan esittäjiä kirkkaammille areenoille joulutauolla, joten kevääseen Salamat suuntaa haastavassa tilanteessa aiempaa enemmän puolustuspeliin keskittyen.

Kirkkonummella on syyskauden osalta syytä tyytyväisyyteen. Kova tavoite pudotuspelien kotiedusta on haarukassa, sillä joukkue lähti joulutauolle neljäntenä. Huomioitavaa on myös tapa, jolla sijoitus hankittiin. Iloinen hyökkäyspeli tuotti hienoja suorituksia ja runsaasti maaleja.

Päävalmentaja Niki Andersson antoi tähtihyökkääjiensä Karo Koivusen ja Sami Ryhäsen hyödyntää vahvuuksiaan ja pelata luovaa hyökkäyspeliä, mikä johti paitsi Mestiksen pistepörssin kaksoisjohtoon, myös SM-liigasopimuksiin. Ryhäsen ketju vastasi syyskaudella joka toisesta Salamoiden tekemästä maalista, mutta vuonna 2006 Ryhänen taituroi Rauman Lukossa ja Koivunen Lahden Pelicansissa.

Pelkästään Ryhäsen ketjun varassa kirkkonummelaisten menestys ei ole ollut. Kakkosketjusta Jarno Niinimäki on jatkanut aiemman kauden vahvaa menoaan, ja sentteri Mikko Lepola sekä laitahyökkääjä Ari Katavisto ovat pelanneet kenties uransa parasta kiekkoa. Koko ketju mahtuu Mestiksen pistepörssin 40 parhaan joukkoon. Miehet ovat kuitenkin saaneet pelata rauhassa kakkosketjun roolissa. Yksi kevään avainkysymyksistä on, miten peli kulkee, kun vastuuta maalinteosta on jatkossa kannettavana illasta toiseen.

Yksi osa-alue todennäköisesti jopa parantuu. Ryhäsen ykköskentällinen miehitti tehotilaston kärkisijat, mutta mitä pidemmälle kausi eteni, sitä heikompia ylivoimatehot olivat. Lopulta sijoitus ylivoimatilastossa valahti neljänneksi viimeiseksi taitureiden siirrellessä kiekkoa ja hakiessa hienoa osumaa suoraviivaisuuden kustannuksella.

- Ylivoimapeli tulee olemaan reilusti parempaa, lupaa Niki Andersson kevätkauden alla.

Mestiksen tehokkain puolustus

Edellisen talven vaikeuksista oppineena Salamat pyrki kauden alla panostamaan puolustajien kiekolliseen osaamiseen. Puolimatkassa voidaan todeta, että pyrkimys oli onnistunut. Iso kiitos hyökkäyspään tehoista kuuluu erinomaisesti kiekon kanssa kunnostautuneille puolustajille Ville Uusitalolle, Lasse Korhoselle ja Antti Nyrhiselle. 21-vuotiaalle Korhoselle Mestiksen läpimurtokausi toi testisopimuksen Lukon liigajoukkueeseen. Liigaan siirtyi myös kokenut puolustaja Matti Tevanen, joka paransi otteitaan jatkuvasti kauden edetessä.

- Tyytyväinen olen alkukauteemme. Ollaan pelattu loistavia pelejä ja vähän heikompia pelejä, ilme on ollut kuitenkin hyvä kaikilla näillä amatööripelaajillamme, summasi päävalmentaja Andersson syksyn viimeisen ottelun jälkeen.

Jonkinlaista jossiteltavaa Salamoille on jäänyt peräti kuudesta yhden maalin tappiosta.
Iloisen hyökkäyspeli tuotti 30 pistettä 25 ottelusta, mikä on kelpo suoritus, mutta pelillisten esitysten perusteella potentiaalia olisi voinut olla vähän enempäänkin.

Pelkästään menettäväksi osapuoleksi Salamat ei jäänyt, vaikka neljä miestä liigaan lähtikin. Aiemminkin Kirkkonummella pelanneet hyökkääjät Antti Tevanen ja Tomi Karlsson sekä puolustaja Mikko Sairanen tekevät sarjan jatkuessa paluun Mestikseen ja salamapaitaan. Myös alkukaudesta Bluesista pelipaikkansa vakiinnuttamista yrittänyt tunnollinen laitahyökkääjä Pentti Nöyränen palasi Kirkkonummelle. Bluesista Salamoihin siirtyi ainakin toistaiseksi myös puolustaja Janne Jalasvaara.

Tasaisemmin ja tarkemmin

Siirtojen myötä pelaajamateriaali on aiempaa tasaisempi, eikä Koivusen ja Ryhäsen lähdettyä kiekollista näppäryyttä ole yhtä paljon. Kevään peliajatus on erilainen kuin syksyllä.



"Tästä lähtien olemme kovia puolustamaan."

- Viisi kuukautta on pelattu kiekollisen pelin ehdoilla. Nyt painopiste kääntyy niin, että joukkueen voittaminen on yksilön kehittymistä tärkeämpää. Tulemme nopeuttamaan peliä ja muutamme imagoa siten, että tästä lähtien olemme kovia puolustamaan, Niki Andersson linjaa.

Puolustuspeliin panostaminen voi tietää ykkösmaalivahti Simo Vehviläiselle torjuntaprosentin 90,39 paranemista. Viime kautta tasaisemmin torjunut Vehviläinen on kantanut suuren osan torjuntavastuusta, mutta hyvät otteet eivät joukkueen hyökkäysvoittoisen pelin myötä ole täysin maalivahtitilastoissa näkyneet.

Vaikka joukkoon liittyminen kesken kauden ei helppoa olekaan, paluun tehneet Tevanen, Karlsson ja Sairanen ovat kuitenkin kelpo Mestis-tason pelureita ja tuovat syvyyttä ryhmään, joten minkäänlaista romahdusta Salamoiden tasossa tuskin on odotettavissa. Iskukyvyltään joukkue lienee kuitenkin heikentynyt jonkin verran, joten neljännen sijan pitäminen on kova haaste.

Syksyllä Salamat vei suosikkikolmikkoa Jukurit-Sport-TuTo vastaan pelatuista keskinäisistä otteluista sarjapisteet komeasti 10-7 ja oli näiden kenties merkittävin haastaja. Kevätkaudella lähdettäessä kirkkonummelaiset putoavat ykköshaastajan pallilta lähtökohtaisesti muiden keskikastin joukkueiden seuraan. Pudotuspelipaikan suhteen hätää ei kuitenkaan pitäisi olla, sillä viivan alle on eroa yhdeksän pistettä. Sijat 5-6 lienevät realismia.

» Lähetä palautetta toimitukselle