Tarasenko johti Kazahmysin voittoon Hokista

MESTIS / Artikkeli
Kajaanin Hokki pelasi loppukesän ensimmäisen harjoitusottelunsa keskiviikkona kazakstanilaista Kazahmysiä vastaan. Karagandan kaupungista kahden viikon leirille Kajaaniin saapunut joukkue otti isännistä vakuuttavan 1-4-voiton venäläishyökkääjä Andrei Tarasenkon johdolla.

Isäntäjoukkue Hokkia terävämmin oman harjoitusottelukautensa avannut Kazahmys ratkaisi kamppailun toisen erän puolivälissä saamansa jäähyn aikana. Puolustaja Mihail Shonin sai ajassa 26.20 2+10 minuutin jäähyn päähän kohdistuneesta taklauksesta ja paria minuuttia aiemmin 1-0-johdon hankkinut Hokki pääsi pelaamaan ylivoimaa.

haastattelu

Tarasenko tyytyväinen kauden avaukseen
[lue lisää]

Linnapaitojen ylivoima päättyi suorastaan katastrofaalisesti, sillä kazakstanilaisvieraat iskivät peräti kaksi osumaa saman jäähyn aikana. Kazahmysin avausosuman värkkäsi kokenut hyökkääjä Andrei Tarasenko, joka iski kiekon rystypuolelta ohi Tuomas Lohtanderin maalin edustalta ilman puolustajien estelyä. Syöttöpiste tasoitusmaaliin merkattiin Sergei Klishinille.

Kazahmysin toinen alivoimamaali ja samalla ottelun voittomaaliksi jäänyt osuma näki päivänvalon ajassa 27.41. Maanantaina Hokin rinkiin liittynyt hyökkääjä Teemu Virtala menetti kiekon keskialueella Juri Dessertille. Dessert karkasi läpiajoon ja nosti kiekon varmasti maalin kattoon.

Virheisiinsä kaatuneella Hokillakin omat paikkansa

Täysin ilman paikkoja ei Hokkikaan ottelussa ollut vaikka kentällä mentiinkin varsinkin avauserässä vieraiden tahtiin. Linnapaidat kestivät kuitenkin ensimmäiset 20 minuuttia ja toiseen erään joukkue sai jo pelinsä käyntiin paremmin.

Kajaanin jäähalliin saapuneet 312 katsojaa näkivät ottelun avausmaalin ajassa 24.34. Jarkko Oikarinen ja hetkeä aiemmin jäähyltä päässyt Pasi Ahosilta järjestivät tekopaikan Tuomas Nikoskelaiselle eikä ensimmäistä peliään Hokki-paidassa pelannut hyökkääjä jättänyt paikkaansa käyttämättä. Nikoskelainen iski Ahosillan päädystä tarjoileman kiekon suoraan syötöstä ohi Kazahmys-vahti Georgij Gelashvilin.

Nikoskelaisen värkkäämä osuma jäi Hokin ainokaiseksi. Kazahmys käytti vielä yhden Hokin virheen hyväkseen ja iski 1-3-maalin 35 minuutin pelin jälkeen. Oman pään aloituksesta Matti Walleniuksen ja Sampo Ylisiuruan välistä karkuun polkenut Jevgeni Bumagin ajoi maalille, pelasi Tuomas Lohtanderin ulos ja syötti takatolpalle ehtineelle Oleg Jeremejeville, jolla oli helppo työ iskeä kiekko tyhjään Hokki-maaliin.

Tarasenkon toinen päätöserän ainokainen

Kazahmysin ensimmäisen maalin iskenyt Andrei Tarasenko sai myös kunnian viimeistellä ottelun päättäneen 1-4-maalin. Konstantin Kasatkinin nappisyötön Hokki-maalin takatolpalle saanut Tarasenko ei saamastaan paikasta erehtynyt vaan iski kiekon varmasti ohi Lohtanderin ajassa 47.14.

Otteet kaukalossa kovenivat pelin edetessä ja päätöserä olikin varsin siistin ottelun rikkonaisin. Kolmannessa erässä jäähyjä vihellettiin kuusi, joista kaksi Hokille ja neljä Kazahmysille. Päätöserän parhaat maalipaikat siunaantuivat kotijoukkueelle, mutta Matti Walleniuksen siniviivalta ampumaa tolppalaukausta lähemmäksi maalia eivät linnapaidat ottelussa enää päässeet. Omat paikkansa maalintekoon oli myös Juha Falinilla ja Niko Saarenpäällä.

Hokin paras illan kamppailussa oli 35 kertaa kiekon tielle ehtinyt maalivahti Tuomas Lohtander. Kenttäpelaajista pirteimpiä otteita esittivät Jarkko Oikarinen, joka väläytteli muutamaan otteeseen taitojaan sekä try-outilla oleva Jeppis-puolustaja Teemu Rintaniemi, joka pelasi yllättävän ennakkoluulottomasti Hokin kakkosparissa Antti Halosen parina. Vierasjoukkue Kazahmysin pelaajat onnistuivat laajemmalla joukolla.

Kakkosvalmentaja Turunen tyytyväinen moniin asioihin

Hokin uusi kakkosvalmentaja Harri Turunen kertoi kamppailun jälkeen näkemyksiään joukkueensa ensimmäisestä harjoitusottelusta.

- Peli oli hyvää ja parani loppua kohden. Eka erä oli hakemista ja peli parani toiseen erään vaikka se olikin tuloksellisesti heikoin. Kolmas oli sitten vieläkin parempaa peliä. Melkein kaikki pelaajat ovat minulle vielä uusia, mutta paikkansa tässä ottelussa täytti jokainen, Turunen kommentoi.

Ketään yksittäistä pelaajaa Turunen ei lähtenyt nostamaan esille. Maalivahti Tuomas Lohtander sai kuitenkin tunnustusta työstään.

- Muutama pelaaja pelasi tasaisesti hyvin ja muutama yllätti positiivisesti. Maalivahtipeli oli hyvää, maalit syntyivät kenttäpelaajien virheistä. Niitä sattuu pelissä aina, sillä jos ei tee mitään, ei tapahdukaan mitään. Pojat pelasivat systeemin mukaan, mutta laukaukset jäivät puuttumaan.

- Vastustaja oli hyvä joukkue. He liikkuivat liukkaasti ja pelasivat paljon poikittain eli tyypillistä venäläistä kiekkoa, Turunen kommentoi Kazahmysin suoritusta.

Kentälliset ottelun alussa:

Hokki:

39 Tuomas Nikoskelainen - 41 Teemu Virtala - 16 Niko Saarenpää

14 Markus Haverinen - 28 Ville Vimpari - 96 Joonas Karjalainen

10 Miika Kurka - 29 Kimmo Tuunala - 22 Ville Meriläinen

21 Tuomo Laukkanen - 55 Pasi Ahosilta - 31 Jarkko Oikarinen

34 Veli-Antti Leinonen - 5 Iikka Törnvall

4 Teemu Rintaniemi - 18 Antti Halonen

7 Tuomo Kortelainen - 8 Juha Falin

12 Sampo Ylisiurua - 11 Matti Wallenius

1 Tuomas Lohtander (35 Joni Myllykoski)

Kazahmys:

32 Denis Sazhin - 21 Aleksandr Filippov - 16 Konstantin Kizmitshev

26 Lev Krutohvostov - 24 Konstantin Kasatkin - 9 Andrei Tarasenko

34 Oleg Jeremejev - 19 Juri Dessert - 13 Jevgeni Bumagin

11 Jevgeni Tanygin - 10 Maksim Hudjakov - 18 Mihail Jurjev

39 Valeri Obuhov - 37 Jevgeni Fadejev

49 Sergei Klishin - 47 Aleksei Korshkov

17 Dmitri Sterlogov - 55 Artjom Ternavski

22 Mihail Shonin - 27 Daniil Lysy

31 Georgij Gelashvili (29 Aleksandr Byzov) (vaihto 57.08 / 1-4)

Hyökkääjä Grigori Mjakish (#61) otti ottelun loppupuolella Lev Krutohvostovin paikan Konstantin Kasatkinin johtamassa kentällisessä. Nuori Konstantin Fast (#23) pelasi muutamia vaihtoja jokaisessa erässä Daniil Lysyn parina.

Kazahmys pelaa Kajaanin leirinsä toisen harjoitusottelun torstaina oululaista Kiekko-Laseria vastaan. Hokin seuraavat harjoitusottelut pelataan perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle