Jokela torjui Hokki-historiaa

MESTIS / Artikkeli
Kaksi tehtyä maalia kahdessa jääkiekko-ottelussa riittää harvoin kahteen voittoon. Maali per ottelu -tahti riitti Kajaanin Hokille Lounais-Suomen kiertueella, sillä joukkueen tolppien välissä urakoinut Lukko-vahti Antti Jokela teki kajaanilaisseuran historiaa ja pelasi kaksi peräkkäistä nollapeliä.

Jokelan loisto-otteet Hokin maalilla takasivat linnapaidoille täyden pistepotin sekä perjantaina Forssasta että lauantaina Turusta. Kahden 0-1-voittonsa turvin Hokki nousi tasaisen Mestiksen kolmospaikalle. Hokilla on 19 ottelun jälkeen kasassa 25 pistettä.

Jokela torjui Forssassa nollapelinsä eteen 31 kertaa. Päävalmentaja Vladimir Kolekin kehut ottelun jälkeen saanut varmaotteinen maalivahti teki Turussa vielä uskomattomamman suorituksen. TuTon yhdeksän ottelun mittainen voittoputki katkesi 45 torjuntaa tililleen saaneen Lukko-vahdin johdolla.

- Pitää sanoa kuin eilen, hän oli erinomainen ja voitti tämän pelin meille. En muista, että kukaan maalivahti olisi koskaan pelannut meidän paidassa kaksi nollapeliä kahteen päivään, Kolek kehui viidennen ottelunsa Hokin paidassa pelannutta maalivahtia ja kiitteli myös kenttäpelaajien suurempaa apua TuTo-ottelussa.

Kolekin muistikuvat ovat oikeita, sillä perjantaina ja lauantaina nollapelit pelannut ja 76 kertaa kiekon tielle ehtinyt Jokela on ensimmäinen Hokin paitaa Mestiksessä kantanut maalivahti, joka on onnistunut pelaamaan kaksi nollapeliä peräkkäin.

Jokelasta tuli marraskuun viimeisen viikonlopun aikana seitsemäs Hokki-vahti, joka on torjunut joukkueelleen nollapelin Mestiksessä. Aiemmat maalinsa puhtaina pitäneet Hokkia edustaneet maalivahdit ovat Pasi Häkkinen (2 kertaa), Jaakko Huhti (2+1 kertaa), Pekka Rinne (2 kertaa), Sasu Hovi (3 kertaa) sekä tällä kaudella yhden nollapelin pelanneet Mika Pietilä ja Joni Myllykoski.

Kaksi nollapeliä torjuneen Jokelan tilastot Hokin paidassa ovat muiltakin osin hienoa luettavaa. Viiden ottelun torjuntaprosentikseen mies on saanut lukeman 97,79. Ainoastaan neljä kiekkoa selkänsä taakse päästäneen Jokelan päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo on huikea 0,80. Kiekon tielle Jokela on ehtinyt yhteensä 177 kertaa.

Jokela torjui lauantaina Turkuhallissa toistaiseksi viimeisen ottelunsa Hokin paidassa. Sovittu kahden ottelun laina käsitti FPS- ja TuTo-ottelut ja Jokela siirtyy takaisin Lukkoon yhdessä kolmen ottelun lainansa viimeisen pelin Hokin takalinjoilla pelanneen puolustaja Markus Nordlundin kanssa.

Lukon peliasun Jokela on pukenut tällä kaudella päälleen 20 liigaottelussa. Torjuntavastuuta Scott Langkow’n kakkosmies on kantanut kahdessa pelissä ja saanut torjuntaprosentikseen lukeman 91,67. Mikäli Jokela joutuu jatkossakin tyytymään Raumalla luukkuvahdin tehtäviin kanadalaisveskarin pelatessa, ollaan Kajaanissa varmasti enemmän kuin kiinnostuneita saamaan 24-vuotias Jokela jälleen muutaman pelin komennukselle linnapaitojen tolppien väliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle