Hokki

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

16 Niko Saarenpää

Hokki
laitahyökkääjä FIN
s. 2.3.1984 Oulunsalo
177 cm / 79 kg / R
sopimus: 2010

Ura:

Kempeleen Kiekko-Kettujen kasvatti, joka pelasi sittemmin Laser HT:ssa ennen siirtymistään pohjoisen mahtiseura Kärppiin. Saarenpään kehityskäyrä pikkupetojen A-nuorissa oli koko ajan nouseva, ja kaudella 2004-05 mies nakuttikin 39 runkosarjaottelussa pisteet 15+16. Kajaaniin hyökkääjä siirtyi kaudeksi 2005-2006. Tulokaskaudella isketyt tehot 9+7 ovat edelleen Saarenpään oma piste-ennätys Mestiksestä. Saarenpää on kuitenkin kuulunut niin kulta- kuin hopeamiehistöissäkin tärkeisiin lenkkeihin. Viime kausi oli ehkä lievä pettymys, mutta Saarenpää osoitti tarpeellisuutensä iskemällä pudotuspeleissä viisi maalia. Aloittaa viidennen kauden Kajaanissa, eikä ole edustanut miesten ympyröissä muuta kuin Hokkia.

Vahvuudet:

Monipuolinen laitahyökkääjä sopeutuu rooliin kuin rooliin. Hyvä liike auttaa karvaamisessa ja taitoa riittää tuuraamaan kovemmissakin kentissä. Noussut aina eturivin ratkaisijaksi pudotuspeleissä. Harvoin jäähyjä ottava hyökkääjä on arvokas pelimies joukkueelleen.

Heikkoudet:

Hiukan tasapaksu. Tyytynyt täyttämään runkosarjassa oman pienen roolinsa ja antanut palaa vasta pudotuspeleissä. Paranisivatko otteet suurempien peliminuuttien myötä?

Rooli:

Saanut entistä enemmän vastuuta hyökkäyspäässä kuluvalla kaudella. Tekee takuuvarmasti tasaisin väliajoin pisteitä, mutta eväitä Mestiksen terävimmälle huipulle ei taida olla.

Muuta:

Teki kaudella 2005-06 maalin sekä ensimmäisessä runkosarja- että pudotuspeliottelussaan Mestis-tasolla.


Päivitetty viimeksi: 15.11.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2001-02
Kärpät
B-jun SM-sarja
2525 + 6 = 31 10 min
 
Kärpät
B-jun SM-sarja playoffs
20 + 0 = 0 0 min
2002-03
Kärpät
A-jun SM-liiga
335 + 7 = 12 2 min
 
Kärpät
A-jun SM-liiga playoffs
41 + 0 = 1 0 min
2003-04
Kärpät
A-jun SM-liiga
396 + 8 = 14 8 min
 
Kärpät
A-jun SM-liiga playoffs
52 + 1 = 3 2 min
2004-05
Kärpät
A-jun SM-liiga
3915 + 16 = 31 4 min
 
Kärpät
A-jun SM-liiga playoffs
22 + 1 = 3 0 min
2005-06
Hokki
Mestis
439 + 7 = 16 10 min
 
Hokki
Mestis playoffs
92 + 0 = 2 6 min
2006-07
Hokki
Mestis
327 + 8 = 15 12 min
 
Hokki
Mestis playoffs
63 + 2 = 5 0 min
2007-08
Hokki
Mestis
406 + 4 = 10 8 min
 
Hokki
Mestis playoffs
125 + 4 = 9 2 min
2008-09
Hokki
Mestis
376 + 7 = 13 6 min
 
Hokki
Mestis playoffs
115 + 0 = 5 2 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit