Mielipide

Hyökkäys on Hermeksen paras puolustus?

MESTIS / Kolumni
Ei mitään uutta länsirannikolla: Kokkolan Hermes lähtee alkavaan Mestis-kauteen rajusti muuttuneella joukkueella. Jotain oli kuitenkin tehtävä, sillä kahdesti peräkkäin runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Hermes tarvitsi vahvistuksia taistellakseen tosissaan sarjan kärkisijoista.

Suuren vaihtuvuuden lisäksi Hermeksen perinteeksi voidaan myös lisätä hyytyminen hyvän syksyn jälkeen. Tämän kauden osalta ennusmerkit eivät ainakaan viittaa siihen, että Hermes jyräisi alkukaudella, siksi tahmeita joukkueen esitykset harjoitusotteluissa ovat olleet. Valmentaja Pasi Arvosen mukaan tilanne on kuitenkin tällä kaudella huomattavasti parempi kuin samaan aikaan viime kaudella.

Ja miksi ei olisi? Joukkueeseen kesällä hankitut pelaajat täyttävät helposti poislähtijöiden saappaat, ja pelaajat ovat fyysisesti paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Kun vielä Hermeksen organisaatio on muutenkin pitkästä aikaa näyttämässä elon merkkejä, voidaan Kokkolassa odottaa kauden alkua luottavaisin mielin.

Hermeksen hyökkäystä pidetään yleisesti sarjan parhaimmistoon kuuluvana. Eikä syyttä. Kesällä hankitut vahvistukset ovat jo todistaneet täyttäväänsä Mestis-kriteerit. Viime kauden runkomiehistä ovat poissa nimekkäät Aku Joki-Erkkilä, Karo Koivunen, Jari Jääskeläinen ja Tero Tourunen. Kun katsoo viime kauden pistepörssiä, huomaa kuitenkin, ettei kukaan nelikosta onnistunut odotetulla tavalla kaudella 2002-2003.

Uudet tulokkaat Markku Vuorisalo (TuTo), Antti Hildén (Sport), Jussi Passi (Ruotsi), Jari Mannila (TuTo) ja Jukka-Pekka Koistinen (FPS) ovat kovia nimiä Mestiksessä. Kun tulijoiden listalle lisätään vielä viime kaudella ainoastaan kaksi peliä dopingista langetetun pelikiellon takia pelannut tsekki Martin Lamich ja Pohjois-Amerikan sarjoista hankittu kookas Marko Santanen, on Hermeksen hyökkäys ainakin paperilla ehdottomasti sarjan kovimpia.

Kaiken lisäksi joukkueessa jatkavat myös legendaarinen Jani Uski ja Jari-Pekka Pajula. Uski jatkaa myös itseoikeutetusti joukkueen kapteenina. 30-vuotialle lahtelaislähtöiselle taitopelaajalle jäi paljon hampaankoloon vaisun viime kauden jälkeen. Tällä kaudella Uskilta odotetaan tehoja. Varakapteeneina toimivat puolustajat Marko Kotajärvi ja Markus Laine.

Hyökkäyksen piti olla Hermeksen vahvuus viime kaudellakin, mutta silti nimenomaan maalinteko oli kokkolalaisten kompastuskivi. Toista Hermes-kauttaan aloittelevalle valmentaja Pasi Arvoselle tilanne on äärimmäisen haasteellinen. Miten pitää kaikki pelaajat tyytyväisinä, jos peliaikaa ja tehoja ei tulekaan odotetulla tavalla?

Puolustus mainettaan parempi

Kuten viimekin kaudella, Hermeksen puolustusta pidetään yleisesti joukkueen akilleenkantapäänä. Kun pelaajistoa tutkii, huomaa kuitenkin, että joukkueesta löytyy seitsemän Mestis-mitat helposti täyttävää puolustajaa.

Viime kauden puolustajista jatkavat omat kasvatit Marko Kotajärvi ja Kimmo Salmela sekä loppukaudesta joukkueen parhaimmistoon nousseet Sami Nummi ja Aapo Aro. Uusi nimiä ovat kookkaat Eerikki Koivu (Ranska) ja Jani Honkanen (Ruotsi) sekä myös Ruotsista hankittu pienikokoinen ja hyvin luisteleva Markus Laine (ex-JYP ja TuTo).

Viime kauden runkomiehistä muihin maisemiin ovat lähteneet Ismo Sirén (Ilves), Marc Gautschi (Sveitsi) ja Jiri Dobrovolny (Tsekki). Kaksi viimeksi mainittua saattavat tosin palata vielä Kokkolaan, jos ei peliaikaa uusissa seuroissa irtoa.

Kaudella 2002-2003 Hermes päästi Mestiksessä kolmanneksi vähiten maaleja. Tämä näyttää monelta kriitikolta unohtuneen. Eikä tämän kauden puolustus ole ainakaan viimekautista heikompi. Koossa on tasainen pakisto, jossa on sekä fyysisyyttä (Honkanen, Koivu), taitoa (Nummi, Laine) että luottomiehiä (Aro, Salmela, Kotajärvi). Hermes ei tule kaatumaan heikkoon puolustukseen.

Tuoreimpien tietojen mukaan Hermes hakee vielä yhtä puolustajaa Sami Nummen loukkaannuttua viimeisessä harjoituspelissä. Nummen polvea kuvataan magneettiröntgenissä tiistaina. Pahimmassa tapauksessa viime kaudella Hermeksen puolustajien sisäisen pistepörssin voittanut entinen FPS-pelaaja on sivussa peräti kuusi kuukautta.

Lahtonen varjosta parrasvaloihin

Kun sensaatiomaalivahti Teemu Lassila siirtyi viime joulukuussa takaisin kasvattajaseuraansa Turun Palloseuraan, moni pelkäsi, että Hermeksen alamäki alkaisi. Toisin kuitenkin kävi, kun Hermeksen oma kasvatti, kauden kolmosmaalivahtina aloittanut 20-vuotias Vesa Lahtonen nousi täydellisestä tuntemattomuudesta aina Mestis-maajoukkueeseen asti.

Tällä kaudella Lahtonen on uuden tilanteen edessä. Vastuuta on luvassa alusta asti, vaikka valmentaja Arvonen sanookin, ettei joukkueella ole selvää ykkösmaalivahtia. Rauhallisesti torjuvalla Lahtosella on paineita. Mikäli kausi lähtee huonosti liikkeelle, ei ole mikään mahdottomuus, että seurajohto suuntaa katseensa muualle.

Kokkolassa on totuttu siihen että maalivahti on joukkueelle vähintään 50 prosenttia. Divarissa/Mestiksessä torjuneiden Hermes-vahtien lista on komeaa luettavaa: Jari Halme, Oldrich Svoboda, Kimmo Vesa, Timo Järvinen, Juuso Riksman, Niklas Bäckström, Mika Lehto ja Teemu Lassila. Lahtosesta voi hyvinkin tulla seuraava huippuvahti, jonka ura on lähtenyt nousuun Hermeksestä.

Lahtosen syksyä on tosin häirinnyt ikävä selkävamma, mutta mies lienee kuitenkin pelikunnossa kauden alkaessa.

Kilpailijaksi hankittu kahden passin mies Miika Wiikman ei ole harjoituspeleissä vakuuttanut. Wiikmanilla on kuitenkin potentiaalia. Vuonna 1984 syntynyt lupaava maalivahti ei ole iällä pilattu, ja mies taistelee onnistuessaan paikasta 20-vuotiaiden maajoukkueeseen. Onko kyseessä sitten Suomen Leijona-paita vai Ruotsin Tre Kronor-asu, jää nähtäväksi.

Joka tapauksessa Hermeksen maalivahtitilannetta voidaan pitää kysymysmerkkinä. Lahtonen ei ole vielä kokonaista Mestis-kautta pelannut, eikä Wiikmanillakaan ole kovinkaan paljon kokemusta miesten sarjoista.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, Hermeksessä torjuu keväällä joku muu kuin tämänhetkinen kaksikko.

Arvosella tiukka paikka

Kovan paikan edessä on myös valmentaja Pasi Arvonen. Arvosella on ensimmäistä kertaa urallaan käsissään materiaali, jolla sarjan kärkijoukkueiden haastaminen pitäisi olla mahdollista.

Viime kaudella Arvosta kritisoitiin puutteellisten pelinjohtamistaitojen takia. Täksi kaudeksi tilanne pyrittiin korjaamaan palkkaamalla kakkosvalmentajaksi kokenut Lasse Mäntylä. Mäntylä on urallaan toiminut moneen nimekkään valmentajan aisaparina. Olli Hietaselta ja Jukka-Pekka Annalalta saadut opit kelpaavat varmaan Arvosellekin.

Kauden alku on Hermekselle ja Arvoselle erittäin tärkeä. Jos sarjan kärkijoukkueet ovat lähteneet karkuteille jo marraskuussa, joukkueen sisäinen kemia saattaa olla koetuksella.

Tämä johtuu tietenkin siitä, että Hermes on kymmenennelläkin Mestis-kaudellaan muukalaislegioona. Runkomiehistä ainoastaan Lahtonen, Kotajärvi ja Salmela ovat seuran omia kasvatteja. Siinä onkin seuran kunnianhimoiselle johtokunnalle ja valmennusjohdolle haastetta kerrakseen – miten Hermeksen juniorityö saadaan sille tasolle, että joukkueessa nähdään maalivahtien lisäksi myös kokkolalaisia kenttäpelaajia?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös