Ottelun hahmojen mietteitä

MESTIS / Artikkeli
Lauantai-illan tapahtumarikkaan ottelun hahmoja olivat KooKoon kokeneet Timo Nurmberg ja Mikko Liukkonen. Liukkonen kuritti vanhaa seuraansa kahdella maalilla ja Nurmberg kirjautti tehot 1+2. Jukureiden Tuomo Jormakka teki puolestaan paluun pitkän loukkaantumisen jälkeen. Petri Lehtonen iski kaksi maalia.

Tuomo Jormakka oli alkukauden sivussa olkapäävamman vuoksi. Mies on harjoitellut Jukureiden mukana, mutta peleistä mies on ollut sivussa.

- Olkapäästä nivelside oli poikki ja lisäksi hauiksessa oli repeämä. Mukava oli taas pelata, aina se katsomossa istumisen voittaa, mies myhäili pelin jälkeen.

Jormakka sai pelaajaesittelyssä lämpimän vastaanoton ja ensimmäisen vaihdon mies pelasi, kun peliä oli pelattu noin kymmenen minuuttia. Ensimmäisessä erässä Jormakka pelasi kuusi-seitsemän vaihtoa, mutta viimeisessä erässä mies tuntui olevan jäällä koko ajan.

- Jätkillä oli tiukka viikko alla ja itselläni oli virtaa runsaasti. Kivasti tuli kyllä jääaikaa, mies kertasi.

Runsas jäähyily sotki taas kerran peliä ja myös Jormakka kuumeni toisessa erässä kun Valtteri Skyttä tökki miehen laidassa kumoon poikittaisella mailalla.

- Kaveri antoi poikittaista selkään, kun en osaanut yhtään varautua tilanteeseen, Jormakka muisteli.

Kakkosvalmentaja Pasi Parviainen oli tyytyväinen Jormakan peliin.

- Pirteä esitys. Jormakka toi peliin, mitä odotettiin ja oli tärkeä pelaaja tänään, Parviainen kehui.

Lehtosen "perussetti"

Mestiksen pörssikärki Petri Lehtonen kasvatti saldoaan kahdella maalilla. Toinen syntyi rangaistuslaukauksella.

- Perussetti, jota tulee aina yritettyä. Toisessa ylivoimalla Tikkasen hyvästä syötöstä pääsin iskemään, mies muisteli.

Jukurit nousi hienosti jo kolmen maalin tappioasemasta tasapeliin. Jukurit sai kaksi kymmenen minuutin jäähyä vääristä varusteista. Tuomo Jormakan paluu sai myös Lehtosen hyvälle mielelle.

- Kolmas peli viikossa ja se painoi varmasti joka miehellä. Luulisi kyllä tuomarilla olevan muutakin tekemistä kuin kytätä visiirien asentoa. "Tume" on sellainen energiapakkaus joka tuo jo pelkällä olemuksellaan virtaa koppiin, Lehtonen tuumaili.

Jukurit huilaa nyt kaksi päivää sillä joukkueella on seuraava peli vasta torstaina kun HeKi saapuu Mikkeliin. Lauantaina Jukurit matkustaa Vaasaan.

- Sunnuntai ja maanantai ovat vapaapäiviä ja lepo tulee tarpeeseen. HeKistä en tiedä kuin Ville Kiiskisen
ja Janne Kurikan nimeltä. Vaasassa riittää varmasti tunnelmaa lauantaina ja mukava kohdata Markku Erholtz, Lehtonen totesi.

KooKoon konkarit vauhdissa

KooKoon kokeneet pelaajat Mikko Liukkonen ja Timo Nurmberg kiusasivat taas kerran Jukureita. Mikko Liukkonen iski kaksi maalia vanhassa kotihallissaan.

- Mukava ja yleisöön menevä peli. Jukurit-peleissä on aina oma latauksensa, ehdottomasti sytyttävin vastustaja, Liukkonen tuumaili.

- Ensimmäinen maali oli kuvio, jota on harjoiteltu ja nyt onnistui. Toisessa taistelin kiekosta Reunasen kanssa ja kerkesin survomaan kiekon maaliin, Liukkonen kertasi.

Liukkonen ehti myös aprikoimaan tulevaisuutta pelin jälkeen. Myös liigaseuroissa Liukkonen on huomattu.

- Saan oppisopimuskoulutuksen loppuun kauden jälkeen ja sitten kaikki vaihtoehdot ovat auki. Tämä kausi pelataan jokatapauksessa Kouvolassa. Liigasta tuli jo viime keväänä tarjouksia, Liukkonen kertoi.

Timo Nurmberg iski komean maalin ja vei KooKoon jo 3-0-johtoon ylivoimalla. Maali tuli komealla laukauksella. Mies harmitteli pelin jälkeen hukattua johtoasemaa ja ontui jalkaansa matkalla bussiin.

- Jukureille oli tulossa jäähy ja vanhana miehenä ehdin jäälle ensimmäisenä. Viimeksi taisin tehdä samanlaisen maalin joskus viisi vuotta sitten, mies muisteli.

- Yleisö varmasti tykkäsi pelistä, sillä lätkä on maalintekopeli. Harmittaa sillä kahta pistettä tarjottiin, mutta yksi tuli. Jukuripelaajan lämäri osui jalkaan, mutta toivottavasti siellä ei ole mitään rikki, mies jatkoi.

Mestiksen kova pelitahti oli myös miehen mielessä.

- Ensi viikolla on kolme peliä ja ennen joulua muutama kova pelirypäs. Meiltä taitaa 90 prosenttia pelaajista käydä töissä, joten tahti tuntuu kovalta. Kotona ei kerkiä paljon "mammaa" lämmitellä, mies naurahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle