Saku Koivusta KOK:n jäsen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen olympiajoukkueen kapteeni Saku Koivu on valittu Torinon olympiakisojen yhteydessä Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n urheilijakomissioon.

Koivu sai äänestyksessä yhteensä 412 ääntä. Hänen lisäkseen urheilijakomissioon valittiin Kanadan maastohiihtäjä Beckie Scott.

Äänestykseen olivat oikeutettuja kaikki olympiakisoihin osallistuneet urheilijat, joista 2003 käytti äänioikeuttaan. Lappuun tuli merkitä kahden ehdokkaan nimi.

Jäsenyys urheilijakomissiossa tarkoittaa sitä, että Koivusta tulee samalla KOK:n täysimääräinen jäsen kahdeksanvuotiskaudeksi. Virallisesti Saku nimitetään olympiakomiteaan 26. päivä kuluvaa kuuta ja hänet esitellään yhdessä Scottin kanssa kisojen päättäjäisissä.

Suomalaisjäsenten määrä KOK:ssa pysyy vakiona, sillä 2002 urheilijakomissioon valittu Jari Kurri jää erovuoroisena pois olympiakomiteasta. Koivu on komission ainoa jääkiekkoilijajäsen.

Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomissoa johtaa entinen seiväshyppääjä Sergei Bubka. Komission säännöissä sanotaan, että mukana on oltava aktiiviurheilijoita ja enemmistö sen jäsenistä pitää olla olympiaurheilijoiden jäseniksi äänestämiä. Komission päätehtävänä on toimia yhdessä järjestelytoimikuntien kanssa urheilijoiden tarpeiden täyttämiseksi. Myös Suomen pysyvä KOK-jäsen Peter Tallberg on jäsenenä urheilijakomissiossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle