Patrick Sharp – viiden pisteen ilta

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kanadan ketjusekoitusten johdosta Ryan Nugent-Hopkinsin ja Jamie Bennin kanssa pelannut Patrick Sharp oli Kanada–Ranska-ottelun todellinen tehopelaaja, kun tilille kertyi peräti viisi tehopistettä. Sharp oli henkilökohtaisten onnistumisten lisäksi tyytyväinen joukkueen petraukseen USA-tappion jälkeen.

Ranskaa vastaan maanantaina Kanada pyrki palaamaan jälleen voittoisalle tielle, missä se myös onnistui. Samalla tappiollisessa USA-ottelussa tulleet virheet katosivat isolla prosentilla, mihin vaahteralehtien kolmosketjussa pelannut Patrick Sharp olikin erittäin tyytyväinen.

– Palatessa taaksepäin: USA-ottelussa oli paljon asioita, joiden suhteen täytyi parantaa. Juttelimme niistä asioista muutaman viimeisimmän päivän aikana ja pelasimme tänään paljon paremmin, Sharp analysoi ja jatkoi.

– Halusimme pelata vahvasti omassa päässämme ja keskittyä pelaamaan juuri niin kuin valmentajamme halusivat meidän pelaavan. Mielestämme teimme juuri niin koko ottelun ajan ja samalla saimme paljon aikaa myös hyökkäyspäässä. Toivottavasti voimme jatkaa tällä linjalla myös tulevaisuudessa.

Vaikka Sharp itse sai kasaan viisi tehopistettä, keskittyi 30-vuotias hyökkääjä kehumaan joukkueelle tulleita onnistumisia.

– Toki aina on hauskaa kerätä pisteitä ja samalla oli hienoa myös se, että moni meidän joukkueemme jätkistä sai pisteitä tästä pelissä. Se on itseluottamuksen kannalta hieno juttu ihan jo tulevaa ajatellen. Idea on mennä eteenpäin koko ajan ja tänään pystyimme parantamaan meidän puolustus- ja keskialueen pelaamistamme.


Sharp sai onnistumisia aikaan yhdessä uuden ketjunsa kanssa.

Hossaa kunniottaen

Ranskaa vastaan Sharp oli siirretty Ryan Nugent-Hopkinsin ja Jamie Bennin vierelle, jossa yhteispeli sujuikin tehokkaasti. Sharp innostuikin kehumaan ketjukavereitaan ottelun jälkeen vuolaasti.

– Nugent-Hopkinsilla oli paljon henkilökohtaista menestystä meitä vastaan NHL:ssä ja hän auttoi Edmontonia lyömään meidät useamman kerran. Benn taas on kanssani hieman samantyyppinen pelaaja. Molemmat heistä ovat hyviä luistelijoita, taitavia kiekonkäsittelijöitä ja molemmat pistävät paikoista hyvällä prosentilla sisään. Kaikkien kanssa on mukava pelata, mutta juuri heidän kanssaan oli hyvä ja hauska taistella voitosta.

Myös ketjun keskushyökkääjä Nugent-Hopkins piti kolmikon yhteispelaamisesta Ranska-ottelussa.

– Sharp on pitkään osoittanut olevansa hyvä maalintekijä, mutta tässä pelissä hän osoitti olevansa hyvä syöttäjä myös. Hauskaa oli pelata samassa ketjussa, Nugent-Hopkins totesi hymy huulillaan.

Viisi pistettä kasaan saanut Sharp otti MM-kisoihin numeron 81, jolla hän samalla haluaa kunnioittaa Chicago Blackhawksin joukkuetoveriaan Marian Hossaa, joka loukkaantui rajussa taklauksessa NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

– Numero osoittaa vuotta, jolloin synnyin, mutta Hossan pahan loukkaantumisen takia halusin ottaa hänen numeronsa tähän turnaukseen. Kerroin hänelle kantavani sitä numeroa, koska en voinut ottaa numeroa 10. Hän hymyili ja naureskeli sille päätökselle.

– Olemme viestitelleet keskenämme ja hän tuntee olevansa päivä päivältä paremmassa kunnossa. Hossa on palannut Slovakiaan, toipuu nyt loukkaantumisestaan ja viettää aikaa tyttärensä kanssa. Toivottavasti hän on jälleen kunnossa ensi kaudella, tuumasi kannustavasti Sharp.

» Lähetä palautetta toimitukselle