Los Angeles Kingsin maalilla selkeästi kaimansa Jonathan Quickin varjoon jäänyt Jonathan Bernier on siirtynyt vaihtokaupassa Torontoon. 24-vuotias maalivahti on Kingsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2006.
Bernierillä on tilillään 62 runkosarjaottelua NHL:ssä ja yksi pudotuspeli. Runkosarjassa kiekkoja on tarttunut 91,2%:n tarkkuudella ja taakse on livahtanut 2,36 kiekkoa pelattua 60 minuuttia kohden.
Torontosta Kaliforniaan vaihtokaupassa siirtyi maalivahti Ben Scrivens, hyökkääjä Matt Frattin sekä toisen kierroksen varausoikeus joko kesälle 2014 tai kesälle 2015.
Frattin on Toronton neljännen kierroksen varaus vuodelta 2007. Laitahyökkääjälle on kertynyt kolmen kauden aikana yhteensä 82 runkosarjaottelua sekä tämän kevään pudotuspeleissä kuusi kamppailua. Torontossa James Reimerin taakse jämähtänyt Scrivens on pelannut NHL-urallaan 32 runkosarjaottelua.
Bernieristä on tulossa rajoitettu vapaa agentti heinäkuun viidentenä päivänä. Toronton täytyy siis päästä vielä yhteisymmärrykseen sopimuksesta, jotta Bernier nähdään vaahteranlehtipaidassa tulevalla kaudella.