Lännen Media: Kuusi Liiga-joukkuetta toivoo saavansa alkoholin katsomoihin

LIIGA / Uutinen
Muun muassa HPK toivoo saavansa kaljat osaan katsomoista.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Lännen Median kyselyn mukaan yli kolmasosa liigaseuroista aikoo hakea osaan katsomoista lupaa alkoholin nauttimiseen. Toiveita tästä on herättänyt maaliskuussa voimaan astuva uusi alkoholilaki.

Uuden lain mukaan urheilutapahtuman täysi-ikäisille varatun katsomon osan voisi hyväksyä anniskelu-alueeksi. Olutta ei kuitenkaan saisi juoda yleisessä katsomotilassa. Kukaan lippunsa urheilutapahtumaan ostava ei siis saa päätyä vasten tahtoaan istumaan anniskelukatsomoon.

Anniskelualueen muutoksista päättävät aluehallintoviranomaiset tapauskohtaisesti, eikä uudesta lainkohdasta ole Lännen Median tietojen mukaan vielä syntynyt linjauksia. Valvovat viranomaiset eivät siis vielä tiedä, mitä kaikkea uusi laki mahdollistaa. Siksi ei ole myöskään takeita siitä, että anniskelukatsomot olisivat automaattisesti sallittuja.

Lännen Media kysyi joukkueita pyörittävien yritysten toimitusjohtajilta seurojen aikeista laissa mainittujen K18-katsomoiden suhteen. Vastauksia saatiin yhteensä 14 toimitusjohtajalta. HPK:n, Sportin, Pelicansin, Jukureiden, JYP:n sekä TPS:n toimitusjohtajat ilmoittivat, että yhtiöt aikovat hakea lupaa osan katsomoalueen muuttamisesta anniskelualueeksi.

Kahdeksan vastannutta ei osannut vielä sanoa joukkueiden aikeista, mutta yksikään ei vastannut suoraan kieltävästi. Neljä vastaajaa puolestaan uskoo uuden alkoholilain lisäävän katsojamääriä.

» Lähetä palautetta toimitukselle