KooKoon ja Lukon yhteistyö purettu

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Kesäkuussa julkaistu Rauman Lukon ja KooKoon välinen yhteistyö ei saanut tuulta alleen ja joukkueet ovat purkaneet sopimuksen yhteisymmärryksessä.

Elokuussa joukkueiden välillä solmitun yhteistyösopimuksen piti sisältää lukuisia pelaajavaihtoja mutta lopulta vaihdot jäivät vain neljään. Raumalta Kouvolassa ehti käydä neljä pelaajaa, hyökkääjät Charles Bertrand, Joonas Kalliola ja Jere Laaksonen sekä puolustaja Jesse Virtanen.

Nuoret saapuivat Kouvolaan harjoittelemaan elokuun alussa mutta palasivat takaisin Raumalle jo kuun lopussa kun kouvolalaisseurasta ei löytynyt miehille sopivaa roolia.

Yhteistyön kerrotaan päättyneen yhteisymmärryksessä, mutta sen enempää julkisuuteen ei haluta kertoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle