JYPin tulos voitollinen

LIIGA / Uutinen
JYP Jyväskylä Oy teki päättyneellä kaudella positiivisen tuloksen.

SM-liigassa viidenneksi sijoittunut JYP ylsi taloudellisesti plussan puolelle. JYP Jyväskylä Oy:n voitto huhtikuussa päättyneeltä tilikaudelta oli 75 000 euroa.

Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisestä tilikaudesta 1,3 miljoonaa euroa ja oli näin vajaat 4,6 miljoonaa. Edelliseltä tilikaudelta liikevaihto oli reilut 3,2 miljoonaa euroa ja tulos 46 tuhatta euroa. Plusmerkkinen tulos syntyi kolmannen kerran peräkkäin.

– Viime kausi oli kovan panostuksen vuosi. On hienoa, että pystyimme panostuksilla saavuttamaan positiivisen tuloksen. Tässä liiketoiminnassa positiivinen taloudellinen tulos on aina saavutus, JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen sanoo.

Yleisömääräänsä JYP kasvatti runkosarjassa lähes 20 000 katsojalla ja mainosmyyntiään yli 25 prosentilla viime kauteen verrattuna.

– Keskisuomalainen kiekkoyleisö ja yhteistyökumppanit ovat toiminnallaan osoittaneet, että JYP koetaan tärkeäksi Keski-Suomessa, Seppänen kiittelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle