Erkki Huttunen mukaan SaPKo-valmennukseen

MESTIS / Uutinen
Savonlinnan Pallokerho on pestannut kokeneen kiekkomiehen Erkki Huttusen valmennustiimiinsä. Huttunen on vahvasti SaPKo-taustainen, sillä mies on juniorityön ohella pelannut seurassa myös itse.

Alkukauden Mestiksessä kontannut SaPKo teki tiistaina Erkki Huttusen kanssa kahdeksan Mestis-ottelua kattavan sopimuksen, jonka aikana hän toimii päävalmentaja Jori Kokkosen tukena.

− Ajattelin, että jos se Jorille passaa niin lähden herättämään joukkuetta, Huttunen kertoo Itä-Savon nettisivuilla.

Kauden heikosti aloittanut SaPKo kohtaa keskiviikkona kotihallissaan sarjajohtaja TuTon ja uusi valmentaja on jo tuolloin penkin takana. Valmennusjohdossa jatkaa edelleen myös Riku Turtiainen.

SaPKon puheenjohtaja Vesa Kutvonen sanoo Itä-Savon verkkosivuilla, ettei päävalmentaja Kokkosella ollut mitään tällaista toimenpidettä vastaan.

Huttunen on SaPKon kasvatti. Hän pelannut pelaajaurallaan SM-liigaa Kouvolan KooKoossa ja Oulun Kärpissä. Kokeneelta kiekkomieheltä löytyy kasvattajaseuransa lisäksi 1-divisioonakokemusta myös Jokipojista.

» Lähetä palautetta toimitukselle