Atte Valli vaihtaa Jokipojista Hokkiin

MESTIS / Uutinen
Jokipoikien puolustajana tunnettu Atte Valli on tästä lähin Kajaanin Hokin mies. Joensuussa pettymykseksi osoittautunut pakki on tehnyt kainuulaisseuran kanssa loppukauden kattavan sopimuksen. Jokipojat vuorostaan testaa syksyn viimeisissä otteluissaan VT-HT:ssä Suomi-sarjaa pelannutta puolustaja Juuso Akkasta.

Atte Valli on pelannut tällä kaudella Jokipojissa kaikki 20 Mestis-ottelua. Niissä hän on kerännyt kohtalaiset pisteet 0+5, mutta 21-vuotiaan Porin Ässien kasvatin teholukema -8 on yksi joukkueen heikoimmista.

37 SM-liigaottelua pelannut Valli voi kuitenkin olla parhaimmillaan erinomainen puolustaja Mestis-tasolle. Esimerkiksi viime syksynä Joensuuhun saapuessaan hän esiintyi väkevästi: pelasi oman pään varmasti ja nousi hanakasti tukemaan hyökkäyksiä. Jo kevättä kohden Vallin pelin taso silti laski, ja tänä syksynä hän on ollut erittäin riskialtis puolustaja.

- Pitää puhua hänen kanssaan ja kertoa, mitä odotan häneltä. Valli on liikkuva ja hyvä puolustaja, joka toivottavasti auttaa joukkuetta. Odotan että hän puolustaa hyvin. Torstaina Valli pelaa ensimmäisen pelinsä meidän paidassa ja näemme silloin lisää, Hokin valmentaja Vladimir Kolek kommentoi.

Jokipojille jää Vallin lähdön jälkeen vain seitsemän puolustajaa. Ensimmäinen vaihtoehto Vallin korvaajaksi on Juuso Akkanen, joka saapuu joensuulaisseuraan puolentoista viikon mittaiselle try-outille.

22-vuotias Akkanen on pelannut tällä kaudella selkäleikkauksen jäljiltä vain viisi ottelua raumalaisessa VT-HT:n Suomi-sarjajoukkueessa, mutta aiemmalta uralta pelejä löytyy korkeammiltakin tasoilta. Viime kaudella Akkanen puolusti Mestiksen Salamoissa, jonne hän siirtyi Itävallan liigan EC Supergau Feldkirchistä. Kaudelta 2001-02 Akkasen tilastoista löytyy vuorostaan yhdeksän liigaottelua kasvattajaseuransa Lukon riveissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle