Emil Johanssonin ja TPS:n tiet erkanevat

LIIGA / Uutinen
Emil Johanssonin pelit TPS:ssa päättyivät ennen aikojaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ruotsalaispuolustaja Emil Johansson ei jatka TPS:n riveissä.

TPS ja Emil Johansson ovat purkaneet keskinäisen pelaajasopimuksensa. Kuluvaksi kaudeksi turkulaismiehistöön siirtynyt Johansson pelasi joukkueessa 23 ottelua, joissa hän teki tehot 1+5.

Kaksi edelliskautta 27-vuotias ruotsalaispuolustaja pelasi Sportin riveissä. Viime kevään Johansson kiekkoili Saksan DEL:ssa EHC Münchenin miehistössä.

Johanssonilta löytyy vyöltään lisäksi 250 SHL-ottelua. Boston Bruinsin kesällä 2014 varaama puolustaja on pelannut urallaan myös 124 ottelua AHL:ssa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle