Katsaus kuvin Minskin MM-kisoihin - osa 2
Minskin MM-kisoista on kulunut nyt viikko, ja katkeria puheita herättänyt MM-finaali alkaa unohtua suomalaisten kahvihuonekeskusteluista. Jatkoaika palaa vielä kerran Valko-Venäjän tunnelmiin. Osa kuvista on jo aiemmin julkaistu ja osa taas aiemmin julkaisemattomia.
Suomen taival ei näyttänyt helpolta alkusarjojen jälkeen.
Isäntäjoukkue Valko-Venäjä kaatoi muiden muassa Saksan.
Kanada onnistui niistämään pisteet länsinaapuriltamme.
Minskin MM-kisojen kisamaskotti Volat sai ajoittain enemmän huomiota kuin itse jääkiekko-ottelu.
Norja piti Steffen Söbergin johdolla Tšekkiä tiukoilla. Norja hävisi lopulta vain 1-0.
Jere Karalahtikin laittoi simmut kiinni, kun Kazakstan rynni päälle.
Tamperelainen perinneseurakin oli edustettuna.
Vielä vahvemmin edustettuna oli tämä tšekkiläinen autovalmistaja.
Tšekki pudotti puolivälierissä Yhdysvallat jatkossa, eräänä ratkaisijana Tomas Hertl.
Kari Jalonen sai leijonia kainaloonsa.
1995 - Never forget.
Suomi yllätti kiekkokansan pudottamalla Kanadan jatkosta.
"Äijä, ei tää näin voi mennä."
Sergei Bobrovski käytti pelikatkot hyödykseen ja piti lepotaukoja.
Alexander Salak esitti vakuuttavia otteita ottelusta toiseen.
Leo Komarov lipsautti ikävän näköisesti Salakin vartioiman maalin tolppaan.
Jaromir Jagr suivaantui Komarovin provosointiin perinpohjin.
Salak väläytti myös pronssiottelussa muutaman komean torjunnan.
Pronssipytty jaettiin kuitenkin Ruotsille.
Leijonia kannustettiin pienellä, mutta äänekkäällä porukalla.
Finaalissa tuuletti kuitenkin suuri ja mahtava Venäjä.
Muiden muassa tämä laukaus upotti Suomen kultahaaveet.
Venäjä nosti pytyn ilmaan ja sai valko-venäläiset sekaisin.
Lehdistölle oli kirjoitettu mukava viesti ennen lähtöä Valko-Venäjältä.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››