Molemmat joukkueet selvittivät tiensä playoffseihin myös viime kaudella. Los Angeles putosi heti avauskierroksella Vancouverille 4-2, kun taas San Jose selvitti tiensä Läntisen konferenssin finaaliin asti. Siellä seinä nousi pystyyn, kun Chicago vei ottelusarjassa voiton puhtaasti 4-0.
Tämän kauden runkosarjassa Los Angeles ja San Jose kohtasivat kuudesti ja molemmat voittivat kolme ottelua. Kaksi Kingsien kolmesta voitosta tuli voittomaalikilpailun jälkeen. Viimeisin kohtaaminen tapahtui reilu viikko sitten ja kotijoukkue Sharks voitti ottelun selvin numeroin 6-1.
Voittavat vahdit?
Ennen kauden alkua nuoren Jonathan Bernierin uskottiin haastavan Jonathan Quickin kovaan kisaan ykkösvahdin paikasta. Toisin kuitenkin kävi. Quick nosti pelinsä - varsinkin henkisesti - entistä korkeammalle tasolle ja haastaja jäi varjoon heti kauden alusta alkaen. Kauden puolivälin tienoilla atleettisen Quickin ote hieman herpaantui, mikä näkyi muutenkin epävarman mailapelin surkeutena ja haparointina kaukolaukauksia torjuttaessa. Mutta viimeisen kuukauden ajan vahvajalkainen amerikkalainen on saanut pelin taas kuosiinsa ja on ollut hyvä.
Viime kaudesta viisastuneena päävalmentaja Terry Murray ei ole peluuttanut ykkösvahtiaan puhki ennen pudotuspelejä, vaan yhdysvaltalainen on aloittanut tolppien välissä 61:ssä ottelussa. Lukema on lähes sama kuin vastustaja Antti Niemellä, joka pelasi runkosarjassa ottelun verran vähemmän. Viime aikoina Niemi on ollut selvästi työllistetympi aloitettuaan 34 ottelua peräkkäin, kun taas Quickia on lepuutettu epäsäännöllisen säännöllisesti.
Tilastollisesti joukkueiden ykkösmaalivahdit ovat muutenkin varsin tasapäisiä - Niemellä hieman parempi torjuntaprosentti, Quickilla alhaisempi päästettyjen maalien keskiarvo, molemmilla plakkarissa runkosarjassa 35 voittoa. San Josen ja Niemen onneksi pudotuspeleissä ei ole käytössä voittomaalikilpailua, sillä Quick voitti kaikki kymmenen rankkarikisaa mihin kauden aikana joutui.
Niemi on ollut haparoivan alkukauden jälkeen liigan ehdotonta eliittiä maalin suulla. Niemi on teknisesti parempi kuin viime kaudella, josta kuuluu suuri kiitos hänen kanssaan työskenneelle Corey Schwabille. Tämä tulee tarpeeseen, sillä Sharks-pakisto ei ole samaa tasoa kuin mestaruuden voittanut Blackhawks-puolustus.
Niemen vahvuus on kyky nähdä kiekko erityisesti maskin takaa. Vähäeleinen perhostyylin maalivahti ei ole näyttänyt samoja väsymisen merkkejä kuin monet atleettisempaan torjuntatyyliin pyrkivät kollegansa kuten esimerkiksi menneiden vuosien Sharks-ikoni Jevgeni Nabokov.
Toimivat kuusikot
Sharks-puolustus on Dan Boylen jälkeen varsin nimetön kokonaisuus joka on hitsautunut toimivaksi kuusikoksi kauden edetessä. Ensimmäisessä parissa pienikokoisen kiekkotaiturin Boylen kanssa häärii järkälemäinen, taklauksistaan tunnettu Doug Murray.
Kakkosparin avainroolissa pelaa Marc-Edouard Vlasic joka on tällä kaudella ottanut hieman aiempaa fyysisemmän roolin. Perusvarma puolustava puolustaja pelaa useimmiten parinaan kiekollisemman roolin Jason Demers, joka on toisella ammattilaiskaudellaan lopullisesti vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä.
Loput paikat puolustuksessa jaetaan Ian Whiten, Niclas Wallinin, tulokas Justin Braunin sekä pitkään loukkaantuneiden listalla olleen Kent Huskinsin kesken.
Kingsien parit on muodostettu perinteisellä kiekollinen pakki - puolustava pakki periaatteella. Kiekkollisen kolmikon Drew Doughty, Jack Johnson ja tulokas Alec Martinez kirkkain tähti on vasta 21-vuotias Doughty. Alkukaudesta joukkueen ykköspuolustaja oli kuitenkin pari vuotta vanhempi Johnson, sillä Doughty alkoi pelata omalla tasollaan vasta joulun jälkeen. Kakkosylivoimaa hyvin pyörittävä Martinez on Johnsonin ikäinen ja omaa Johnsonin tavoin yliopistokiekkoilutaustan.
Losin varmistava kolmikko Rob Scuderi, Willie Mitchell ja varakapteeni Matt Greene tuovat puolustukseen kokemusta ja jonkin verran fyysisyyttäkin. Yhtään todellista muurinmurtajaa Kings-pakistossa ei ole, mutta kaikkiaan kuusikko on tasapainoinen ja taitava kokonaisuus.
Tasan ei käy lahjat
Sharks-hyökkäys on liigan laajin materiaaliltaan. Se on myös varsin monipuolinen, kun jokainen ketju tarjoaa erilaiseen peliin erikoistuneen kolmikon.
Joe Thorntonin johtama kolmikko laidoillaan joukkueen pistepörssin voittanut Patrick Marleau sekä räväkkä Devin Setoguchi toimii pelintekijän jakaessa kiekkoa koville laukojille, jotka erinomaisella liikkeellään hakevat avoimia paikkoja hyökkäysalueelta.
Vastapainoksi vuoden tulokasehdokkaan Logan Couturen johtama kolmikko laidoillaan Ryane Clowe sekä Dany Heatley perustaa pelinsä kahteen isoon ja voimakkaaseen laituriin sekä Couturen erinomaiseen peliälyyn ja laukaukseen. Valtaosa kolmikon maaleista tehdään maalin edustalta.
Kolmosketju, jossa pudotuspelisankari Joe Pavelskin kanssa ahertavat waivereilta poimittu Kyle Wellwood sekä Torrey Mitchell saattaa nimien perusteella vaikuttaa heikoimmalta kolmikolta, mutta on ollut loppukaudesta joukkueen kantava voima. Energinen karvaus yhdistettynä erinomaiseen kiekkokontrolliin on tuottanut monelle vastustajalle harmaita hiuksia.
Nelosketju on perinteinen kanadalainen kolmikko, jossa yksikään kaveri ei turhaan epäröi hanskojen pudottamista jos kutsu käy. Joukkueen paras aloittaja Scott Nichol saa laidoilleen Jamal Mayersin sekä Ben Eagerin. Vähemmän perinteisesti myös pelinteko ja näyttävät ratkaisut ovat onnistuneet kauden mittaan paremmin kuin voisi uskoa.
Losin hyökkäys kärsi kaksi tuntuvaa menetystä, kun ensiksi joukkueen ykköslaituri Justin Williams loukkasi olkapäänsä ja paria peliä myöhemmin ykkössentteri Anze Kopitar mursi jalkansa. Williamsin ja Kopitarin myötä joukkue menetti hyökkäyspelinsä sielun, sillä yhtäkään jäljellejääneen ryhmän pelaaja ei kutsua kovinkaan luovaksi tai edes järin taitavaksi. Viimeisten tietojen mukaan Williams saattaisi olla jo pelikunnossa sarjan alkaessa, mutta se on varmaa, että Kopitar ei tällä kaudella enää pelaa otteluakaan.
Jäljelle jääneen hyökkäyksen ydin koostuu Jarrett Stollin, Ryan Smythen, Wayne Simmondsin ja rookie Kyle Cliffordin kaltaisista perikanadalaisista duunareista ja isoista, suhteellisen taitavista, mutta hitaista Dustin Penneristä, Michal Handzusista ja Aleksei Ponikarovskista.
Viime viikkojen valopilkku on ollut koohottava kapteeni Dustin Brown, joka on peliin keskittyessään ja rauhoittuessaan hyvä kakkosketjulainen. Ikävä kyllä usein miten pelin syke ja vauhti sumentavat Brownin pään ja kova yritys korvaa tehokkaat ja älykkäät ratkaisut.
Hyökkääjäryhmän täydentävät nopeat, mutta tehottomat pörrääjät Brad Richardson, Oscar Möller ja Trevor Lewis sekä tappelija Kevin Westgarth. Jos yksikin tästä nelikosta tekee maalin pudotuspeleissä, niin se olisi suuren suuri yllätys.
Valmentaja Murray on ominaiseen tyyliinsä sekoitellut kokoonpanoja ottelusta toiseen, mutta kelvollista ykkösnyrkkiä ei ole Kopitarin loukkaantumisen jälkeen löytynyt. Eikä oikeastaan hyvää kakkosketjuakaan, vaan tällä hetkellä Los Angelesin hyökkäys koostuu kolmesta kelvollisesta kolmosketjusta ja yhdestä kokemattomien pelaajien miehittämästä nelosketjusta.
Tuhoon tuomittu viivytystaistelu
Kopitarin ja Williamsin loukkaannuttua Los Angelesin on pakko keskittyä aikaisempaakin enemmän puolustuspelaamiseen. Sitäkin tehtävää haittaa Kopitarin loukkaantuminen, sillä iso sloveeni oli paitsi joukkueen tehokkain hyökkääjä, niin myös joukkueen paras puolustava hyökkääjä.
Sarjan ottelut tulevat olemaan pelillisesti varsin yksipuolisia. Taitavampi, kokeneempi, hyökkäyksessä syvempi ja isokokoinen Sharks tulee pitämään kiekkoa erä erän jälkeen hyökkäysalueellaan ja yrittää maalinteon ohella pakottaa Kingsit ottamaan jäähyjä. Losin pelaajat taas keskittyvät kärsivällisesti pelaamaan tiukkaa puolustussumppua, luottavat Quickin seisovan päällään, yrittävät välttää jäähyjä ja toivovat San Josen pelaajien turhautuvan ja alkavan ottaa typeriä hyökkäyspään jäähyjä.
Jos ennakkosuosikkien kantti kestää, niin San Jose vie sarjan liigan tehokkaimpiin kuuluvan ylivoimapelinsä ansiosta suoraan neljässä ottelussa. Niin selkeä materiaalietu sillä on.
Jos altavastaajana sarjaan lähtevä Kings voittaa sarjassa edes yhden pelin, niin se vaatii huippuottelua Quickilta ja Doughtylta. Kahden ottelun voittaminen vaatii epäonnistumisia Antti Niemeltä. Kolmen ottelun voittaminen edellä mainittujen asioiden lisäksi Williamsin ihmeparantumista ja alisuoriutaja Dustin Pennerin pelaamista täydellä intensiteetillä koko sarjan ajan.
Neljän ottelun voittaminen on Kingseille mahdoton tehtävä, sillä Sharks on oikeasti hyvä joukkue ja valmentaja Todd McLellan näyttää ajoittaneen ihanteellisessa peli-iässä olevan ryhmän kuntohuipun tarkasti kohdalleen.
