Pyhään kuudentoista sakkiin selviytyneiden joukkueiden perusteella ei NHL:n tämän vuoden runkosarjassa jättiyllätyksiä nähty. Yllätyspilvi pöllähti vain sen verran, että kestomenestyjä Devils romahti ja Steve Yzermanin Midas-kosketus nosti Tampa Bayn pudotuspeleihin. Toinen vaihto tapahtui New York Rangersin ja Ottawa Senatorsin välillä, mutta ennakkoasetelmien perusteella se ei tullut kenellekään erityisen suurena shokkina.
Lännessä kesäloman alkamisaikaa vaihtoivat Anaheim Ducks ja Colorado Avalanche. Konferenssin muut seitsemän joukkuetta taistelivat voittokannusta myös viime vuonna. Oliko runkosarja siis yllätyksetön?
Ei muuten ollut. Varsinaisia tuhkimotarinoita ei onnellisella lopulla nähty, mutta kuntokäyrien mutkat ehtivät useaan otteeseen nostaa ja tiputtaa vaikeuksissa sekä myötätuulessa olleita joukkueita. Toronto Maple Leafsin, New Jersey Devilsin ja Buffalo Sabresin nousut haudasta värittivät kokonaisuutena epätasaisen konferenssin kevättä. Yksi heistä myös selviytyi kuiville.
Jännittävintä oli kuitenkin lännessä, jossa huipputasainen konferenssi oli pitkään lähes kaikkien kauppa. Viimeisen oljenkorren sai repäistyä viime kauden mestari Chicago Blackhawks, joka kohtasi pakkokauppojen jälkeen palkkakattoajan karun arjen, eikä meinannut selvitä edes pudotuspeleihin.
Kotiyleisönsä tältä kaudelta hyvästellyt Minnesota Wild armahti kuitenkin Chicagon, kukistamalla kuin pudotuspelikiimassa taistellen sen pahimman uhkaajan Dallas Starsin runkosarjan viimeisessä ottelussa, viimeisessä erässä. Todellista draamaa, mutta viime vuodelta tuttu menestyjä pääsee taas yrittämään.
Tuleeko vaihtuvuutta sitten enemmän pudotuspeleissä? Taatusti.
Noutaja uhkaa tulla pian uudestaan myös Chicagolle. Se nuolee haavansa ennemmin tai myöhemmin, mutta roolipelaajien ja särmikkäiden takahampaiden kasvattaminen pudotuspelimenestyjiksi kestää enemmän kuin yhden vuoden. Michal Frolik ei heittele Vancouverin puolustajia ympäriinsä kuten Dustin Byfuglien vuosi sitten. Corey Crawford on lupaava, mutta siitä on pitkä matka voittajaksi. Samaan aikaan Antti Niemi nauraa pleijaripartaansa haipaidassa.
Roolipelaajat nostavat osakkeitaan myös tänä keväänä. Suurta vaihtuvuutta voimasuhteissa nähdään yleensä vain isojen muutosten kautta, mutta hienosäädöt ratkaisevat kirikyvyn kalkkiviivoilla. Pitkäjänteinen runkosarjapaisti kypsyy herkuksi vasta, kun se tarjoillaan Stanley Cup-pöydässä höyrytettyjen kasvisten, voinokareen ja sopivan viinin kera.
Keith Ballard voi osoittautua sarjan kannalta yhtä ratkaisevaksi pelaajaksi kuin Roberto Luongo. Matt Hendricks saattaa jättää varjoonsa Marian Gaborikin. Blokit, aloitukset ja maalinedustan pelaaminen ohjaavat otteluvoittoja siinä missä tähtipelaajan maalitkin. Pienet erot tekevät yllätyksiä ja yllätykset vaihtuvuutta. NHL:ssä sankaruutta on tarjolla myös duunareille, joka vuosi. Ryysyistä rikkauteen.
NHL:ssä pelaa nykyään enemmän kuin kuusi joukkuetta. Konferenssien nimet eivät ole enää Campbell ja Wales. Kevään pohjois-amerikkalaisessa ruletissa vaaditaan kuitenkin samoja perinteitä noudattaen oikeita pelaajia ykköskentästä neloseen. Ja vielä enemmän, sillä palkkakattoliigassa palasia ei heitellä joukon jatkoksi hintalappua katsomatta.
Tiukat juhlat vaativat tiukan palautumisen. Mestaruuden voittamisen jatkaminen dynastiaksi vaatisi tänä päivänä vielä paljon enemmän kuin 10-20 vuotta sitten. Pitkät sopimukset luovat pysyvyyttä ja luovat seuraikoneita, mutta myös sitovat uhkarohkeiden toimitusjohtajien käsiä.
Ei siis huolestuta. Kyllä NHL:ssä vaihtuvuutta piisaa. Myös pudotuspeleissä, vaikka tällä kertaa sinne lähdetäänkin viime kauteen nähden tutulla porukalla. Tämä tullaan todistamaan, kun ennakkosuosikkeja ja kenties viime vuoden finalisteja tippuu jo ensimmäisellä kierroksella. NHL:n vaihtuvuus tulee vaativuuden kautta.
Kirjoittaja on Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö.