Viime kauden pahan flopin, niin pelillisesti kuin taloudellisestikin, tehnyt Vaasan Sport oli kesällä pahojen ratkaisuiden edessä. Uusi valmentaja oli haussa, uudet pelaajat oli haussa, ja koko identiteetti oli lyötävä uusiksi. Menestysnälkäisessä Vaasassa vaihtoehdot saneli talous, sillä muutoksen oli tapahduttava, muuten ei Vaasassa jääkiekkoa oltaisi ehkä pelattu Mestiksessä jatkossa lainkaan.
Valmennus varmistui aikaisessa vaiheessa, kun Sport kiinnitti Antti Törmäsen päävalmentajan tontille. Törmäsen näytöt nuorten valmennuksesta olivat kiistattomat, ja tällaista oltiin Vaasaan hakemassa. Joukkue tulisi olemaan aiempia vuosia huomattavasti nuorempi ja halvempi, joten Törmäsen huomaan jätettiin vastuu myös joukkueen kokoamisesta.
Sportin sopimuspöytä oli käytännössä tyhjä. Jo ensimmäiset nimet kertoivat suurelle yleisölle suunnan pelaajahankinnoissa. Kaikki olivat nuoria pelaajia, osa suoraan A:n liigajoukkueista. Eikä jatkokaan ollut kovin poikkeava. Törmänen sai lähteä pelaajavalintoja tehdessään ilman odotuksia, mutta tästä huolimatta kokoonpanoon päätyi vaasalaiskannattajien ja tukijoiden mieliksi paljon kotipaikkakunnan pelaajia. Pelaajia, jotka aiempina vuosina olivat joutuneet istumaan katsomossa, tai hakemaan vauhtia alemmilta sarjatasoilta. Kauden lähentyessä, myös kokeneempia pelaajia lisättiin kokoonpanoon.
Kauden alku osoitti paljon hyvää. Pelillinen ilme oli aivan erilaista mihin oltiin viime vuosina totuttu. Pelaajat pitivät kiekkoa, uskalsivat yrittää omia ratkaisuita riskienkin uhalla, ja peli-ilo paistoi naapurikuntiin asti. Silti moni katsojista jäi kauden alussa kotiin. Tästä huolimatta Sport veti sarjan korkeimmat yleisömäärät jälleen kerran.
Kauden alkaessa nuoren joukkueen ongelmat alkoivat selvitä. Kotona joukkue ylsi mainioihin suorituksiin, ja vieraissa tukkaan tuli kerta toisensa jälkeen. Pelillisesti Sport pärjäsi mainiosti myös vieraskentillä, mutta tulokset olivat vaatimattomat. Kenttätapahtumia verratessa Sport ei kauden aikana ollut vieraskentilläkään heikompi kuin puolentusinaa kertaa, mutta vierasvoittoja saatiin odotella aina marraskuun loppupuolelle asti.
Mikä sitten oli suurin ero koti- ja vieraskenttien välillä? Antti Törmänen pisti osan selityksestä yleisön piikkiin. Kotihallissa isot yleisöt saavat pelaajat syttymään eri tavalla, kuin vieraskenttien hiljaisuudessa. Ehkä tässä piilee tietty totuus, sillä monet vierasotteluista Sport hävisi maalilla, tai vasta jatkoajalla. Ehkä se pieni lisärutistus olisi tullut yleisöstä.
Joulutauolle lähdettäessä Sportilla on aina ollut tietty ”kriisi” meneillään. Olkoon se tänäkin vuonna jälleen heikko sarjasijoitus, mutta Sport on aina ollut kevätkauden kovin nousija Mestiksessä. Onko syynä sitten aiemmin ollut veteraanien herääminen kauden huipennuksen lähestyessä, sitä ei tänä vuonna varmasti tulla näkemään. Joukkueen keski-ikä on sarjassa nimittäin kolmanneksi nuorin. Toinen selitys voi olla se, että Sport ei ole monen muun joukkueen tavoin liigaseurojen farmina. Kokoonpano pysyy lähes muuttumattomana myös 31.1. jälkeen, ja se on Sportilla aina ollut iso vahvuus, niin tänäkin vuonna.
Sportin alkukautta varjosti hieman myös avainpelaajien loukkaantumiset. Mistään mittavasta lasarettiruuhkasta ei voida puhua, mutta Sportin ratkaisupelaajien määrä on etenkin hyökkäyspäässä ollut rajallinen. Tästä kertoo myös alhainen tehtyjen maalien määrä.
Yhtä varmasti kuin päivä pitenee joulun jälkeen, Sport tulee sarjataulukossa nousemaan. Tämä on ollut trendi tähänkin asti Mestiksessä, eikä mitään esteitä ole etteikö Sport voisi vielä nousta tasaisessa sarjassa aina pudotuspelien kotietuun asti. Tämä kuitenkin vaatii tiivistyvässä otteluaikataulussa aikamoisia ponnisteluita.
