HIFK:n kevään 2011 mestaruusjoukkue tunnettiin ennen kaikkea Mikael Granlundin juonikkuudesta, Ville Peltosen esimerkistä ja Kimmo Kuhdan unelmakeväästä. Niin kuin yleensä, tärkeiden maalien tekijät nousivat otsikoihin ja jäivät ihmisten muistoihin.
Kuitenkin tärkein osa-alue tässäkin menestystarinassa oli erittäin järkevästi ja pala palalta rakennettu puolustus, jonka Kari Jalonen oli muovannut kolmen vuoden projektin aikana itselleen mieluisaksi.
Jalonen ei tyytynyt, hän vaati. Jo aiemmin Liigassa menestynyt valmentaja tiesi HIFK:hon tullessaan millaisella puolustuskalustolla Suomessa menestytään.
HIFK:n mestaruusjahtiin ei tarvittu markkinoiden kalliimpia puolustajia, mutta Jalosen johdolla joukkueeseen valikoitui kourallinen kokeneita ja varmoja puolustajia, joihin voidaan luottaa tiukoissakin paikoissa.
Toni Söderholmin ei täytynyt kantaa liian isoa vastuuta, kun rinnalla pelasivat Markus Kankaanperän, Martti Järventien ja Ari Vallinin kaltaiset kokeneet Liigapelaajat. Kokemuksen sekaan oli myös kätevää sekoittaa nuoruuden intoa.
Mikko Kousa ja Ilari Melart pystyivät kehittymään uudelle tasolle, koska suurimman vastuun ottivat vanhemmat pelaajat. Nuorten tarvitsi pelata vain esimerkin mukaisesti.
Mestaruuden jälkeen Jalonen jatkoi uusien haasteiden pariin. HIFK-perhe oli saanut Jaloselta arvokkaan oppitunnin menestyneen joukkueen rakentamisesta. Siksi onkin käsittämätöntä, millä tavalla asiat ovat muutamassa vuodessa edenneet Jalosen lähdön jälkeen.
Etenkin puolustuksen rakentamisesta on kadonnut kaikki logiikka. Petri Matikaisen kaudella HIFK:n alakerta oli vielä tyydyttävällä tasolla, mutta lähinnä sen ansiosta, että joukkueesta löytyi vielä Jalosen valitsemia palasia.
Tästä eteenpäin HIFK:n puolustajahankinnat ovat olleet lähinnä hankintoja, joista on toivottu jotain. Ei sellaisia, joista varmuudella tiedetään mitä saadaan. Hyvänä esimerkkinä toimii viime kauden HIFK:n tärkein uusi hankinta alakertaan, joka oli Oscar Eklund.
Eklund oli pelannut aiemmin Kärpissä erittäin rikkonaiset pari vuotta, mutta HIFK halusi hänet isoon ruutuun muutaman pelin väläytyksen ansiosta. Urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas puolestaan hankki kiekolliseksi puolustajaksi yhden hyvän AHL-kauden perusteella Jason DeSantisin, joka pelasi täysin alle odotusten.
Tulevalle kaudelle HIFK:n ja Nybondasin linja on jatkunut samana. Koska viime kauden hankinnat eivät vastanneet odotuksia, joudutaan alakerta rakentamaan uusiksi ilman jatkuvuutta.
Lauri Taipalus ja Yohann Auvitu eivät ole potentiaalistaan huolimatta kantavia voimia. Koko uransa Ruotsissa pelannut Daniel Grillfors on täysi kysymysmerkki liigakaukaloissa. Lisäksi Otto Honkaheimo ei esittänyt Raumalla kahteen viimeiseen vuoteen mitään peruspelaamista kummempaa, mutta HIFK – jälleen kerran – toivoo hänestä vastuunkantajaa.
Helsinkiläisiltä löytyy myös omia lupaavia nuoria, kuten Miihkali Teppo ja Juuso Salmi, mutta heidänkin esiinmarssinsa kärsii, jos muu puolustus ei ole tasapainossa.
HIFK ei voi syyttä kuivia pelaajamarkkinoita tai Liigan huonoa pelaajaimua, kun katsoo kuinka hyvin muut isoilla budjeteilla operoivat Liigaseurat ovat kesän aikana vahvistuneet. Stadilaiset ovat jääneet jalkoihin.
Ensi kaudeksi HIFK tarvitsisi erityisen paljon laajuutta ja laatua puolustuspäähän. Ensi kertaa starttaava Champions Hockey League lisää otteluiden määriä ja samalla pelaajien kuormitusta. HIFK:lle olisi katastrofi, jos puolustuksen isähahmo ja johtaja Toni Söderholm loukkaantuisi kesken otteluruuhkan.
HIFK-leirissä on alkamassa Antti Törmäsen kolmen vuoden projekti. Vielä tällä hetkellä näyttää siltä, että myös Törmäsen ensimmäinen kausi kuluu uutta rakentaessa. Ulkona on helle, mutta kiekko tippuu yllättävän nopeasti Nordiksen keskiympyrään.
