Mielipide

Markus Talas ja ehjän kauden metsästys

MESTIS / Kolumni
Mikkelin Jukureiden puolustajan Markus Talaksen viime kaudet ovat olleet vaikeita. Kevään 2006 jälkeen miehen olkapäät on leikattu neljä kertaa. Lisäksi sivussa peleistä ovat pitäneet polvi, selkä ja nyt rannevamma. Vaasan Sportin kasvatti ei ole todellakaan ollut ensimmäisenä jonossa terveitä ruumiinosia jaettaessa.

Pitkään selkävamman vuoksi sivussa kuluvalla kaudella ollut Talas pääsi pitkästä aikaan tositoimiin helmikuussa D Teamia vastaan. Ykkösketjuun nostettu Talas loukkaantui kuitenkin jo toisessa vaihdossa ja edessä on taas sairasloma.

- Katsoin tilanteen nauhalta ja olen kiekon jo purkanut pois, kun vielä tulee poikittaista mailaa selkään, mutta otteluvalvojan ja tuomarin mielestä kaaduin tilanteessa itse. Onneksi se ei kuitenkaan murtunut, mutta kaksi viikkoa se on nyt ollut paketissa.

- Edessä on magneettikuvaukset ja jatko riippuu siitä mitä kuvissa näkyy. Toivottavasti niissä ei löydy mitään, sillä muuten edessä on leikkauksesta riippuen huilia kahdesta kuuteen kuukauteen, huono-onninen puolustaja kertaa.

Rannevamman vaikutus näkyy myös arkielämässä. Kipujen vuoksi myös yöunet jäävät välillä lyhyeksi.

- Päivittäin se vaivaa. Tietysti meni oikea ranne ja olen oikeakätinen. Taittoja se ei kestä, eli esimerkiksi pullon korkit jäävät avaamatta, mutta kahvikupin pystyy kuitenkin jo nostamaan.

- Pinna on välillä todella kireällä ja läheisiin ihmisiin se purkautuu, eli tyttöystävä ja vanhemmat saavat välillä osansa, mies tunnustaa.

Olkapäät alkoivat paukkua

Talas sai sopimuksen Sportin kanssa kaudella 2006-07. Lahjakkaan puolustajan pelit Mestiksessä jäivät kuitenkin vähiin. Fyysisen pelin taitavan puolustajan olkapäät alkoivat paukkua.

- Oikea olkapää leikattiin kolme kertaa ja olin sivussa peleistä noin puolitoista vuotta. Kehiin päästyäni paukahti puolestaan vasen olkapää leikkauskuntoon, taustoittaa Talas uskomatonta kierrettään.

Loukkaantumisten vuoksi pelit kahden kauden aikana Mestiksessä jäivät Vaasassa kahdeksaan viime kaudella. Talas pääsi pelaamaan viime keväänä myös pleijareita Jukureita vastaan kunnes...

- Kolmannessa pelissä vastustajan maila jäi jalkojen väliin ja menetin tasapainoni kaatuen suoraan polven päälle. Sivuristisiteet menivät ja kausi oli siinä.

- Paska karma tuntuu itselläni olevan, eli jos jollekin vammoja tulee, niin minulle, mies hymähtää.

Vaasan kausilta muistuu mieleen vielä yksi tapaus, mutta silloin selvittiin säikähdyksellä.

- Harjoituksissa luistin viilsi reiteen, mutta silloin selvisin kahdeksalla tikillä. Muutama milli ja se olisi viiltänyt reisivaltimon auki.

Selkävamma säikäytti

Kesken kauden Sportista Jukureihin siirtynyt Talas kärsi alkukauden selkävammasta. Selkä joudutaan operoimaan tulevaisuudessa.

- Tyrän vuoksi se on pakko leikata jossain vaiheessa. Lääkärin mukaan se ei leikkauksellakaan tule varmuudella täysin kuntoon.

Selkävamma veti miehen myös välillä vakavaksi ja miettimään elämän perusarvoja.

- Vakavaksihan se veti kun aamulla ei tahtonut päästä sängystä ylös. Selkä alkoi jo olla kunnossa ja peliaikaakin olisi nyt ollut luvassa. Turhaa on jossitella, sillä nyt kävi näin. No, mielessä on käynyt, ettei tuossa taklauksessa varmaan olisi muille käynyt mitään, Talas pyörittelee.

Vaikka peliaika ja vastuu ovat jääneet Mikkelissä vähiin, niin mies on viihtynyt Savossa hyvin. Joukkueen toiminnasta sivussa oleminen kasvattaa välillä tatteja otsaan.

- Hyvin on muuten mennyt, eikä mitään ongelmia ole ollut. No, talossa tehdään putkiremonttia ja välillä v****a herätä aamulla poraamisen ääneen.

- Välillä on käynyt aika pitkäksi. En ole käynyt muutamaan viikkoon treeneissä, mutta eilen kävin vähän polkemassa pyörää punttisalilla. Tietysti se harmittaa nähdä muut jäällä tositoimissa.

Jatkuvista loukkaantumisista huolimatta mies aikoo jatkaa pelaamistaan. Talas myöntää loukkaantumiskierteen syövän miestä.

- Välillä olen miettinyt haluanko elämältä tätä, eli jatkuvasti olet rikki jostain paikasta. Tietysti hatutus on välillä kova ja tulee mietittyä mitä olen tehnyt väärin, mutta jossittelu on turhaa, kuten jo sanoin.

- Täällä jatkaisin mielelläni, mutta en odota saavani sopimusta, sillä onhan tämä kausi ollut valtava pettymys. Pelaan sitten tulevaisuudessa vaikka 2. divaria, niin osaan varmasti arvostaa pelaamista terveenä.

Mies heittää haastattelun aikana myös mustaa huumoria huonosta tuuristaan, mutta myöntää ettei pää kestä välttämättä enää yhtään loukkaantumista.

- En tiedä onko päällä joku intiaanin langettama kirous, mutta pitää varmaan miettiä jotain jäniksenkäpälien ostamista.

- Voisin antaa puoli elämää yhdestä ehjästä kaudesta. Voin luvata, että jos ensi kaudella jää loukkaantumisten takia yli 15 peliä väliin, niin Talaksen pojan ura on siinä, mies pudottelee haikeana.

Mielessä ei ole käynyt myöskään lajin vaihtaminen esimerkiksi vähemmän fyysisen kaukalopallon pariin.

- ”Homokyykän” pariin en ainakaan siirry, siinä se selkä vasta meneekin, Talas päättää nauraen.

» Lähetä palautetta toimitukselle