Suikkanen ei pelkää haastetta

LIIGA / Haastattelu
TPS ja Kai Suikkanen löysivät toisensa nopeasti, kun viikonlopun aikana turkulaisseurassa syntyi päätös Hannu Virran erottamisesta. Loppukauden kattava sopimus syntyi sunnuntaina, ja maanantaiaamuna Suikkanen astui TPS:n päävalmentajana kertomaan tunnoistaan rinnallaan kakkosvalmentaja Riku-Petteri Lehtonen.

TPS ja Suikkanen olivat ensimmäistä kertaa neuvotteluyhteydessä viime perjantaina. Viikonlopun aikana asiat tapahtuivat nopeasti ja sopimus sorvattiin kuntoon sunnuntaina.

- Mielenkiintoinen viikonloppu kaiken kaikkiaan. Minulla oli jo aiesopimus Keski-Eurooppaan, mutta kaikkia papereita ei oltu saatu valmiiksi, kun TPS:n yhteydenotto perjantaina tuli, kertasi Suikkanen kiireisen viikonlopun tapahtumia.

''

Päin helvettiä meni, mutta kultaa tuli.

Suikkanen tarttui TPS:n tarjoamaan tilaisuuteen omien sanojensa mukaan mielellään, vaikka Hannu Virran syrjäyttäminen vetikin miehen hieman mietteliääksi.

- Hieman ristiriitaiset tunnelmat sen suhteen, kun ollaan Hantan kanssa hyviä kavereita. En kuitenkaan koe, että olisin häneltä leivän vienyt. Ammattiurheilua tämä kuitenkin on. Kun TPS oli tällaisen päätöksen tehnyt, niin jos minä olisin kieltäytynyt olisi tilalle tullut joku toinen, järkeili uusi päävalmentaja.

Hyvät muistot Kajaanista

Kajaanin Hokkia Suikkanen ehti luotsata menestyksekkäästi runsaan kahden vuoden ajan. Kajaanin ajasta Suikkaselle jäi pelkästään positiivista sanottavaa.

- Hokin aika oli hienoa. Pelaajat kehittyivät ja urheilullinen menestys oli hyvä. Päin helvettiä meni, mutta kultaa tuli, Suikkanen letkautti tyylilleen uskollisena.

Toimitusjohtaja Seppo Sutelan mukaan Suikkanen oli helppo valinta TPS:lle, kun selvisi, että valmentajan sopimuksessa on purkupykälä. Suikkasen saavutukset Kajaanissa tekivät vaikutuksen.

- Hokki on koko ajan pelannut pienellä budjetilla ja joka vuosi on vaihtuvuus ollut hurjaa. Silti tuloksena on ollut mestaruus ja kakkostila. Nytkin johtivat sarjaa, kun Kaitsu lähti, hehkutti Sutela.

Menestystä pienten onnistumisten kautta

Kai Suikkasella on täysi työ TPS:n kurssin kääntämisessä. Turkulaisseura on juuttunut sarjajumboksi. Eroa toiseksi viimeisenä oleviin Ässiin on kolme pistettä. Uudesta työmaastaan Suikkanen ei tiedä vielä kovin paljon.

- Muutaman pelin olen ehtinyt katsoa ja lisää materiaalia odottaa pöydällä. Kyllä meillä Riku-Petterin kanssa on ajatuksia siitä, miten me haluamme joukkueen pelaavan.

Ensimmäinen askel TPS:n uuden pelillisen identiteetin luomisessa on pelaajien kadoksissa olleen itseluottamuksen palauttaminen ja turhan puristuksen löysääminen.

- Yritetään saada pieniä asioita kerrallaan oikeaan suuntaan. Ensimmäinen asia on palauttaa pelaajien itseluottamus, mutta se pitää tehdä yhdessä pelaajien kanssa. En minä sitä voi antaa heille eikä sitä valitettavasti mistään voi ostaa. Sen jälkeen tulee yliyrittämisen poistaminen ja se, että aletaan nauttia pienistäkin onnistumisista, linjaa uusi päävalmentaja.

Samoilla linjoilla on myös TPS:n A-junioreiden kakkosvalmentajan paikalta edustusjoukkueen penkin taakse siiirtynyt entinen TPS-kapteeni Riku-Petteri Lehtonen.

- Koitetaan keskustelujen kautta vaikuttaa henkiseen puoleen ja parantaa kopin ilmapiiriä. Olisi tärkeää, että koppiin on kiva mennä ja että oltaisiin ylpeitä TPS-paidasta, haaveilee Lehtonen, jonka vastuulla pelitilanteessa tulee olemaan puolustajien peluutus.

Suikkasen näköistä kiekkoa

Suikkasella on selkeä käsitys siitä, minkälaista kiekkoa pelaavan joukkueen haluaa jäällä nähdä. Itselleen luontaisia, jo Hokin joukkueessa nähtyjä, asioita hän aikoo myös TPS:n peliin tulevaisuudessa tuoda. Sen Suikkanen tietää, että nappia painamalla muutokset eivät kuitenkaan tapahdu.

- Minun ajatukseni kiekosta ovat sellaisia, että pitää uskaltaa pelata ja pystyä hyökkäämään. Vastustajan maali on ainakin vielä eri päässä kenttää kuin oma maali. Kiekkoa pitää pystyä kontrolloimaan ja hyökkäystä rakentamaan, Suikkanen viitoittaa.

- En osaa tällaisen vajaan kahden päivän tutustumisen jälkeen sanoa yhtä asiaa, mikä Turussa pitäisi korjata. Tepsi on tehnyt vähiten maaleja ja päästänyt eniten. Ylivoimamaaleja on tehty vähiten. Ei työ ainakaan kesken lopu, mies jatkaa.

Suikkanen ei koskaan ole ollut hiljaisimmasta päästä, eikä mieheltä ole itseluottamusta puuttunut. Vaikka ensimmäiseen testiin, torstain Kärpät-TPS-otteluun on vain kymmeniä tunteja aikaa, Suikkanen luottaa sekä omiin että uuden joukkueensa kykyihin.

- Siitä kuitenkin lähdetään, että pärjätään Oulussa. Jos ei siellä pärjätä niin pärjätään lauantaina kotihallissa. Jos ei silloinkaan pärjätä, niin sitten on yhdeksän päivää aikaa [maaottelutauko] ja sen jälkeen pärjätään varmasti, mies vannoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle