Ristinmerkkejä ja pelitapa-analyysiä

LIIGA / Haastattelu
Nick Bailen (vas.) hallitsi kenttää.
Kuva © Jarno Hietanen
Amerikkalaispuolustaja Nick Bailen paiskoi kaksi osumaa, kun Tappara kaatoi sarjakärki Kärpät kotonaan. Yliopistosarjasta ponnistava väkkärä innostui pohtimaan jääkiekon taktista puolta.

24-vuotias Nick Bailen tuli Tampereelle tahkottuaan kolme kautta NCAA-liigaa rapakon takana. Vain 174-senttinen taitopuolustaja on parantanut peliään tasaiseen tahtiin, ja tiistaina palkintona oli kaksi maalia Kärppien Jussi Rynnäksen taakse.

Osumat toki maistuivat.

− Olen yrittänyt koko kauden ampua samalla lailla. Ehkä nyt vain käy säkä. Jääkiekko on aika outo peli. Kun tekee pieniä asioita paljon oikein, saa hyvää karmaa, Bailen sanoi.

Alkupuoli ottelusta oli kyttäilyä, mutta loppupuolta hallitsi voitontahto puolin ja toisin.

− Oli sellaista pohjoisamerikkalaisen ja suomalaisen kiekon sekamelskaa. Tällaista sitä pienenä haluaa pelata, oli katsojillekin varmasti mukavaa.

Bailen edustaa toisenlaista pelaajakulttuuria ja pelifilosofiaa kuin mihin Suomessa on viime vuosien taktiikkadebatin aikana totuttu. Tappara-valmentaja Jukka Rautakorvella on oma betoniin valettu ajatusmaailmansa, johon jenkin on ollut pakko mukautua. Suomalaisen pelitavan luulisi olevan kova pala, mutta Bailenin mukaan asia on toisin.

− Tykkään oikein paljon. Alkukausi oli sekava, mutta sopeuduin ja nautin nyt. Tämä on vauhdikasta ja taitavaa lätkää.

− Keskialueella täytyy tehdä hyvää työtä ja pitää etäisyydet oikeina toisin kuin Pohjois-Amerikassa, jossa vain tapetaan punaviiva ja dumpataan kiekko päätyyn. On tärkeää pysyä pelin alapuolella, pelaajat ovat taitavia haastamaan.

Kiinnostavan, mutta loputtoman oikein vai väärin -väittelyn pakki onnistui välttämään.

− Minusta se riippuu siitä, missä pelataan. Täällä päin tämä tapa on tietysti oikea. Pienemmällä jäällä asiat ovat toisin ja tyylikin on eri. Eiköhän jokaisella maalla ole oma tapansa pelata, Bailen punnitsi.

Ensimmäisen maalinsa jälkeen Bailen teki melko suurieleisen ristinmerkin. Hän kertoi uskonnollisuudestaan melko avoimesti - taustalla on esimerkiksi katolinen koulu.

− Teen jotain eri lailla joka kerta. Ristinmerkki oli isoäidilleni, hän menehtyi muutama vuosi takaperin. Mailassa on isoäidin ja tyttöystävän nimikirjaimet sekä mielisäkeeni Raamatusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle