Aatu Jämsenin ja Pelicansin vierasmatka päättyi juhliin kannattajien kanssa − "Kevään merkit ovat ilmassa"

LIIGA / Haastattelu
Aatu Jämsen alusti Pelicansin kolmannen maalin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pelicans kamppaili kolme pistettä TPS:n kotiluolasta ja siirtyi iskuetäisyydelle Liigan sarjataulukon kolmannesta sijasta. Joukkue palasi jäälle viettämään kannattajiensa kanssa aikaa ottelun jälkeen.

Pelicans haki Turusta täyden pistepotin mukaansa ja asetti itsensä lähtökohtaan, josta se voi siirtyä Liigan sarjataulukon kolmannelle sijalle ja ohittaa Jukurit ensi viikolla pelattavan keskinäisen kamppailun jälkeen.

Turussa pelattu ottelu oli raikasta seurattavaa, sillä hallin lehtereillä istui yli 7500 ihmistä ja molempien joukkueiden kannattajaryhmät olivat vahvasti äänessä. Kotijoukkue TPS:llä oli myös paljon panosta pelissään, sillä se taistelee kynsin ja hampain viimeisistä pudotuspelipaikoista.

Pelicansin viimeisen maalin syöttänyt Aatu Jämsen tunnisti helmikuisen illan pimeydessä jo runsaaltaan kevään tunnelmaa.

− Kevään merkit ovat ilmassa, pelit ovat aika kovaa kamppailua. Tila ja aika ovat hyvin vähissä, ja kevään lähenemisen huomaa.

Itse ottelu oli tiukkaa kamppailupelaamista ja useiden erikoistilannemahdollisuuksien juhlaa. Molemmat joukkueet sytyttivät ylivoimalla punalampun kertaalleen. Jämsen istui itse rangaistusta poikittaisesta mailasta, kun TPS:n Otto Salin iski kotijoukkueen ainokaisen.

− Ottelu oli tiukka. Johdimme parilla maalilla ja TPS pääsi ylivoimalla kaventamaan pelin. Mielestäni jäähyni oli hieman heppoinen, mutta pilli soi joka tapauksessa. Taistelimme kuitenkin vielä yhden lisämaalin, joten lopussa oltavat eivät olleet niin tukalat.

Pelicansin ensimmäinen ja viimeinen maali merkittiin samalle henkilölle. Jämsenin mielestä Pelicansin ottelun tärkein pelaaja oli keskushyökkääjä Nathan Schnarr.

− Schnarr teki kaksi maalia kolmesta, joten laitetaan hänelle.

Pelicansin kannattajia oli paikalla sankoin joukoin ja heidän juhlansa jatkuivat pitkään loppusummerin päätyttyä. Lopulta joukkueen pelaajat palasivat jäälle ja liittyivät omiensa juhlintaan.

Joka keväiseen jääkiekkokeskusteluun kuuluu tuomarilinjan ja sen muutosten kommentoiminen. Julkisen kommentoinnin avasi tämän vuoden osalta Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen, joka totesi Jukurien HIFK:lle kärsimän kotitappion jälkeen sääntöjen muuttuneen lähiaikoina sallivammiksi.

Rikkeiden vastaanottamisesta asian tai kaksi tietävä Jämsen ei ole huomannut suurempaa muutosta, mutta ei päästä Liigan tuomarointia pälkähästä tahrattomin paperein.

− En ole huomannut suurta muutosta, mutta itseäni hieman ärsyttää, että täällä ei katsota koukkaamisia ja mailasta kiinnipitämisiä niin tarkasti. Esimerkiksi NHL:ssä ne katsotaan pois paljon tarkemmin. Itsellenikin tehdään sitä aika usein sitä, ja olen useampaan otteeseen sanonutkin tuomareille asiasta. Niitä vihelletään Liigassa aika vähän.

Valmentajien piinapenkki

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessä yhdistyi jälleen tyytyväisyyden ja helpottuneisuuden, sekä pettymyksen tunnelman sekamelska joukkueiden päävalmentajien asetuttua vierekkäin mikrofonien eteen. Aloittavan puheenvuoron sai Pelicansin Tommi Niemelä.

− Tiukka taistelu oli ja olen ylpeä siitä, miten joukkueemme tuli peliin. Olimme ensimmäiset kaksi erää erittäin hyviä ja kamppailimme hyvin. Harmittaa se, että meillä oli monta ylivoimahyökkäystä, joista emme saaneet laukausta aikaiseksi. Kolmannessa erässä lauoimme sellaisesta kerran ja se meni maaliin.

Niemelä oli erityisen tyytyväinen joukkueensa tavasta puolustaa omaa maaliaan ja sulkea TPS pois vaarallisimmilta paikoilta.

− Taistelimme puolustuksessa kovaa ja pystyimme eilisenkin ottelun jälkeen pelaamaan kaksi erää hyvin. Se oli kova suoritus meiltä ja viimeinen erä olikin lähes kokonaan puolustustaistelua. Puolustajamme pärjäsivät hyvin ja Niklas Kokko oli hyvä maalissa. Olen joukkueestamme ylpeä.

Seuraavaksi mikrofonin saanut TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen ei ymmärrettävistä syistä ollut yhtä hilpeällä mielellä. Hän löysi kuitenkin risukasan seasta myös kohti heijastuvan päivänvalon.

− Onnitelut Pelicansille ja kollegalleni voitosta. Ottelu oli meille vaikea. Aloitimme hyvin ja loimme hyvän maalipaikan, mutta sen jälkeen jouduimme pari kertaa alivoimalle ja Pelicans karkasi siinä johtoon. Olimme perusasioissa, kuten luistelussa ja kamppailupelaamisessa pahasti perässä.

Miettisen löytämät hyvät puolet liittyivät joukkueen kasvamiseen pelin sisällä.

− Toisessa erässä saimme sielua irti joukkueesta, mutta se vei järjen mukanaan. Puskimme paljon kiekon kanssa ja sitä kautta emme onnistuneet pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä tai luomaan jääkiekkopelissä tarvittavaa maalipainetta.

− Kolmas erä oli selvästi meiltä paras, onnistuimme käyttämään siniviivaa ja luomaan painetta, sekä saimme muutaman paikan tasoittaa pelin. Olen tyytyväinen ottelumme nousevasta käyrästä, mutta kokonaisuutenaan parempi joukkue voitti tänään.

TPS:n taistelu viimeisistä pudotuspelipaikoista jatkuu tulevalla kolmen ottelun viikolla. Ensin se kohtaa keskiviikkona SaiPan Lappeenrannassa, sen jälkeen perjantaina JYPin kotonaan ja sunnuntaina Ässät Porissa.

− Taistelu jatkuu. Meillä on edessämme mielenkiintoinen viikko täynnä mahdollisuuksia. Sitä kohti hyökätään seuraavaksi, päättää Miettinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle