Selviydy tai kuole – Ilves 2012-2013

LIIGA / Artikkeli
Kuva © Jarno Hietanen
SM-liiga on isojen poikien sarja, mutta yhden organisaation panokset ovat omassa luokassaan. Tampereen Ilveksen vihoviimeisetkin oljenkorret on nyt käytetty. Peliesitysten on autettava taloutta palautumaan, ja se on tupsukorvien kasaamalla joukkueella haastavaa.

Takana on jälleen yksi häpeällinen jumbosija, johdon tuuletus ja joukkohaudallinen kaapista paljastuneita luurankoja. Ilves on uitettu kissa.

Persaukisella joukkueella ei ole laittaa latiakaan vahvistuksiin tällä kaudella. Itse asiassa jokainen särkynyt mailakin viiltää rahapussin vartijaa sydämestä. Tamperelaisten pitäisi tuoda lipputuloja kassaan hyvällä pelillä, mikä tarkoittaa karsintojen välttämistä. Yleisö on uskollista, mutta yhdeksän pelin tappioputkia se ei toista vuotta peräkkäin jaksa. Yhtälöä hankaloittaa se, että paperilla joukkue on liigatasoinen vain kahden kentällisen edestä.

Päävalmentaja Raimo Helmisellä on edessään Amazon-kokoluokan savotta. Joukkueen on oikeasti onnistuttava, jos se mielii edes sijalle kolmetoista. Pelikirjat ja tsemppipuheet ovat lasten leikkiä sen rinnalla, miten vaikeaa on saada ryhmä ammattiurheilijoita säilyttämään kärsivällisyytensä, kun joukkue ottaa turpiin kaksi ottelua kolmesta.

Tähtien puute kompensoitava joukkuepelillä ja kehityksellä

Kokoonpanon laatu ja leveys ovat nopeasti läpikäyty. Hyökkäyksestä löytyvät Masi Marjamäki ja Jesse Niinimäki, puolustuksesta Ville Koistinen sekä Jyrki Jokipakka. Ykkösmaalivahtina koppailee Miika Wiikman.

Näiden miesten ulkopuolelta löytyy vain edelliskauden floppeja, kehittymättömiä nuoria ja A-junioreita. Toissa kaudella Ilves väläytti nuorisokaartillaan, mutta viime sesonki pysäytti muun muassa Mikael Kurosen, Michael Keräsen ja Niko Peltolan urakehityksen.

Sama joukko 90-luvulla syntyneitä pelaajia muodostaa Ilveksen rungon tänäkin syksynä. Parempia ei ole tulossa tilalle fanien märimmissäkään päiväunissa, joten resepti on selvä. Uudelle tasolle on pakko nousta.

Joukkueen sisältä tihkuneiden tietojen mukaan Helmisen ja erityisesti aisapari Vesa Viitakosken suunnittelema harjoitusohjelma on ollut viime kesään verrattuna hyvä. Ilves ei kaadu tällä kaudella ainakaan luistelukuntoon, minkä Seppo Hiitelä viimeisiksi sanoikseen keväällä lupasikin. Suvitreenien ainoaksi kysymysmerkiksi jää, onko osa-alueiden välinen painotus mennyt oikein. Jatkuva kestävyysharjoittelu ottaa aina omansa voimapuolelta, jossa varsinkin nuorten pitäisi parantaa. Valmentajat lupailivat pitkin kesää yksilökohtaisempaa treeniä, ja jos sanoista on siirrytty tekoihin, Ilveksen on täysin mahdollista vastata pelitapansa fyysisiin edellytyksiin.

Kuva © Jarno Hietanen

Pelitaidoissa on kesällä ollut töitä tehtävänä, ja niiden suhteen joukkue on torso vielä ensi vuoden puolellakin. Viime kaudella Ilveksellä oli käsittämättömiä vaikeusia nähdä muiden kenttäpelaajien liikkeitä ja syöttöpeli oli kehnoa. Ensimmäinen selittyy pelitapojen epäselvillä vaihdoksilla, mutta kiekollisen pelin on syytä nytkähtää aivan eri tasolle. Rosterin ikäjakauma huomioon ottaen vastuunsa on Helmisen lisäksi myös A-juniorien valmentajalla Sami Karppisella.

Yksilöiden kehittymisen tai kehittymättömyyden taustalla Ilveksen kauteen vaikuttaa vielä suuremmin pelitapa ja taistelu joukkueena. Kun ryhmä suoriutuu huonosti ja häviää otteluita, yksittäiset tähtipelaajat eivät pelasta laivaa uppoamiselta. Sarjataulukon loppupäässä, jonne Ilves todennäköisesti sijoittuu, pelimatkat ovat synkkiä ja pimeitä, luistimen terät tylsiä ja kikat epäonnistuvat. Silloin yksilöt eivät enää ratkaise otteluita, vaan koko joukkueen tahtotila. Helmisen on saatava joukkueensa sataprosenttisen keskittyneeksi myös vääjäämättömien tappioputkien aikana, sillä keskittyminen omiin asioihin on seikka, joka usein ratkaisee eron huonon ja todella huonon välillä.

Helmisen pelitapa riittää SM-liigaan

Raimo Helminen on sanonut, että haluaa Ilveksen liikkuvan hyvin ja puolustavan kiivaasti. Se on suomeksi ajokoiralätkää. Prinsiippi numero yksi on saada kiekko pois ja ylös nopeasti. Pelitapa ei ole kaunein, uusin tai edes pitkällä aikavälillä voittava, mutta sillä on monta kertaa pelastettu seuran x kasvot liigan lähihistoriassa. Tupsukorvien yllättävä puolivälieräpaikka keväällä 2011 perustui pystysuunnan jääkiekkoon ja pelaajien osaamiseen sekä haluun toteuttaa sitä.

Suurin parannuskohde ja kelvollisen kauden edellytys on puolustusalueen puolustuspeli. Ensin Helmisen on tehtävä ratkaisu, puolustaako Ilves miesvartioinnin kautta vai aluepainotteisesti. Sen jälkeen joukkue on sitoutettava tyyliin täysin eri tavalla kuin viime kaudella, jolloin kellään ei tuntunut olevan hajua, miten päin kiekottomana tulisi pelata. Kokoa tai rauhallisuutta Ilves ei järin paljoa oikeastaan edes tarvitse, mutta merkkausvirheiden ja typerien purkuyritysten kitkeminen poistaisi ryhmän miinussarakkeesta varmasti parikymmentä maalia.

Jukka Jalosen tai Lauri Marjamäen tyyppiset pioneerit yhdistelevät jo alue- ja miesvartiointia eikä jompaan kumpaan keskittyminen ole tälläkään osa-alueella järin menestyksekästä, mutta selkeä päätös ja pelaajien onnistunut opettaminen johonkin pelitapaan olisi hyvää vahingontorjuntaa: SM-liiga ei ole niin hyvätasoinen, etteikö aina löytyisi joukkuetta, joka epäonnistuisi pelitavallisesti. Pelitavaton joukkue on huonompi kuin huonoa pelitapaa hyvin toteuttava joukkue, minkä Ilves edelleen tuntee selkänahassaan.

Puolustuspelin merkitystä korostaa myös se, että Ilves on oletettavasti surkea tekemään maaleja. Kyse ei ole huonosta harjoittelusta, vaan siitä, että viimeinenkin luontainen maalintekijä Toni Rajalakin on jättänyt joukkueen. Niinimäki tietää maalien tekemisestä yhtä paljon kuin sika hopealusikasta, eikä hänen loistosyöttöjään osaa edes auttavasti pistää sisään kuin Matias Sointu.

90-lukulaisen kaahauskiekon valitsemisen huonoja puolia on, että liigan kärkiporukoilta ei pisteitä heru. Jokerit, Kärpät ja Tappara eivät hutiloi kiekkoa pois pelkän vastustajan kovan luistelun takia, vaan väsyttävät Ilveksen palauttamalla ja kiekottelemalla. Nämä joukkueet ovat voitettavissa vain omilla aseillaan. Ilveksen onkin raastettava pisteitä heikoilta tai pelitapaongelmaisilta joukkueilta, ja näiltä pisteitä on otettava brutaalilla prosentilla.

Kuva © Jarno Hietanen

Tuomittu, mutta ei vielä teloitettu

Jokainen, joka löisi vetoa minkään muun kuin viimeisen sijan puolesta on höyrypää. Mahdollisuus on siitä huolimatta aina olemassa. Ilves osaa oman pelikirjansa paremmin kuin vuosi sitten ja fyysiset edellytykset sen toteuttamiseksi ovat kunnossa.

Harjoitusotteluissa kissapedot ovat esiintyneet hyvin. Ainoa etukäteen paljon vahvempaa joukkuetta vastaan pelattu matsi päättyi 7-1 -nöyryytykseen Tapparan eduksi, mutta muuten matka on edennyt voitosta voittoon. SM-liigan tempoon tottumattomien Klotenin ja Växjö Lakersin lisäksi Ilves on lyönyt Bluesin ja HPK:n.

Joukkueen runko on ollut sama jo pitkään. Se on kahden ja puolen vuoden aikana käynyt läpi yhden iloisen kevään ja kahdet liigakarsinnat. Henkistä kanttia löytyy varmasti vaikeina aikoina viime vuotta enemmän, ja sitä vielä myös tarvitaan.

Sysimusta kausi ja liigasta putoaminen joko karsinnoissa tai kabinetissa? Täysin mahdollista. Jumbosija ja helpohkot karsinnat, rahapula jatkuu liigataipaleen ohella? Todennäköisintä. Kolmastoista? Paljon on onnistuttavaa, mutta miksei.

Villi kortti -paikka? Valoja päälle. Tai, no, onhan se ennenkin tehty.

» Lähetä palautetta toimitukselle