Ville Hokkanen: Tuukka Raskin pelaaminen on vain parantunut ja parantunut kauden vanhetessa. Viekö Rask pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle jaettavan Conn Smythe -palkinnon, mikäli Bruins nappaa mestaruuden nimiinsä? Entä onko Rask Suomen itsestäänselvä ykkösvahti ensi vuoden talviolympialaisiin?
Antti Eteläaho: En näe Raskille haastajia Conn Smythe -kisassa, mikäli Bruins mestaruuden voittaa. On hänen keväänsä ollut niin ylivertainen. Viimeisen kahden vuoden Conn Smythe -vottiajat Tim Thomas ja Jonathan Quick olivat silloisissa peleissään huimia, Rask on ollut vähintään samalla tasolla.
Sotši on vielä kaukana, paljon on kiinni sen hetkisestä vireestä, mutta Rask on ehdottamasti mukana siinä kisassa. Tällä hetkellä Rask ja Antti Niemi ovat omat valintani Sotšin kaksikoksi, mutta Pekka Rinne ja Kari Lehtonen eivät varmasti ole vielä sanoneet viimeisiä sanojaan. Yksi asia on kuitenkin varma, maalivahtipeliin ei Suomi kaadu.
Hokkanen: Rask on ehdottomasti ainut oikea valinta Conn Smythe -palkinnon saajaksi, jos vain Bruins homman hoitaa. Aiemmin "piikkipaikalla" keikkunut David Krejci on pikku hiljaa hyytynyt tehojen osalta, joten Rask on huikeine otteineen ykkössijalla palkinnon kaappamisen suhteen Boston-leiristä. Paljon saa tapahtua, jotta tämä tilanne muuttuisi toiseksi.
Sotšiin on tosiaan vielä aikaa, ja maalivahtikuvio selviää täysin vasta ensi kauden esitysten perusteella. Raskin olisi kuitenkin vedettävä ensi kausi pahasti vihkoon, jotta hänen asemansa minun papereissani putoaisi ykkösvahdin paikalta alemmaksi. Hän on tänä keväänä osoittanut sellaista henkistä kanttia, sekä käsittämättömän kovaa taitotasoa, etteivät muut vahdit pysty tähän vastaamaan millään tapaa.
Niemi pelasi vahvan kauden ja hienot pudotuspelit, mutta hänkin kalpenee täysin Raskin suoritusten rinnalla. Rinne ja Lehtonen taas ovat näiden kahden herran rinnalla vaipuneet olympialaisten osalta ns. "toisen korin maalivahdeiksi", jotka toisaalta voivat ensi kauden aikana nostaa osakkeitaan kisassa olympiapaikasta.
Rask on kuitenkin näyttänyt olevan parhaimmillaan juuri silloin, kun panokset ovat korkeimmillaan. Tämän takia iskisin miehen Suomen maalille, mikäli päätös olisi minun.
Rottia vai sankareita?
Eteläaho: Ärsyttävien pelaajien merkityksestä joukkueellensa puhutaan aina näin ratkaisupelien tullen. Bostonilta löytyy Brad Marchand, jonka nimi löytyy varmasti jokaisen joukkueen "vihatuimmat pelaajat"-vihkosta. Chicagolla taas on Andrew Shaw, heidän oma painos Marchandista. Shaw ratkaisi ensimmäisen finaalin, Marchand oli varsinkin konferenssifinaaleissa näkyvä. Kuinka tärkeitä heidän kaltaiset pelaajat lopulta ovat ratkaisupeleissä?
Hokkanen: Marchandin ja Shaw'n kaltaiset pelaajat ovat joukkueelle kuin joukkueelle kultaakin arvokkaampia yksilöitä, kunhan heillä luonnistuu se jääkiekon pelaaminenkin siinä kaiken ärsyttämisen ohella. Ylenpalttisella koohottamisella, räksyttämisellä ja ihmeellisellä temppuilulla ei sinänsä tee mitään, jos pelaaja on muuten aivan turhake. Marchand ja Shaw ovat molemmat osoittaneet vuosien saatossa, että homma luonnistuu myös silloin, kun se kiekko on lavassa.
Tämä "monipuolisuus" tekee heistä arvokkaita, sillä pudotuspeleissä marginaalit ovat pienet. Yksi ansaittu ylivoima saattaa näytellä suurta roolia ottelun sisällä. Mikäli taas vastustajan supertähti saadaan kuluttamaan energiaansa vähänkin muuhun kuin pisteiden tehtailuun, on ärsyttäjän joukkue vahvoilla. Tätä työtä nämä ärsyttäjät tekevät - ja tekevät sen hyvin samalla pelaten sitä itse peliäkin.
Samalla täytyy sanoa, että eräänlaisena ärsyttäjänä, ja vahvana pudotuspelipelaajana tunnettu Dave Bolland on taas hoitanut roolinsa aivan päin seiniä. Pelaaminen on heikkoa eivätkä muutkaan oheiset taidot näy kuin jäähysarakkeessa. Kolme otettua rangaistusta finaalisarjan kolmannessa ottelussa laittoi Blackhawksin todella ahtaalle.
Eteläaho: Jos joukkue haluaa menestyä, niin mielestäni "santapaperi-osastolta" on löydyttävä myös osaava kaveri. Marchand on sellainen ja myös Shaw'ssa on piirteitä huippuluokan agitaattorista. Marchand pelaa oman roolinsa huikean hyvin. Aina kun hänen nimensä alkaa ärsyttää, hän on onnistunut. Kuten sanoit, pudotuspeleissä on pienet marginaalit. Ärsyttäjien rooli on tärkeä nykypäivän menestysjoukkueissa.
Peluutuksen rooli ratkaisukoitoksissa
Eteläaho: Finaaleissa ovat kaksi parasta joukkuetta, mutta sanoisin, että myös kaksi parasta valmentajaa. Varsinkin taktiselta puolelta. Bostonin Krejci sanoi yhdessä haastattelussa, että heillä ei välttämättä kaikkien parhaimpia pelaajia, mutta he ovat kaikkein paras joukkue. Siitä osakunnia menee varmasti Claude Julienille. Julienin peluutus himmensi Pittsburghin tähdet. Marian Hossan ollessa poissa kolmannessa finaalissa pysyivät myös Chicagon tähdet nollissa, osittain peluutuksen ansiosta. Onko peluutus entistä ratkaisevampi osa matkalla mestaruuteen?
Hokkanen: Kuten sanoin, pudotuspeleissä pienet asiat noustavat päätään. Täten myös taitava peluuttaminen nousee runkosarjan oteluihin verratessa paljon suurempaan rooliin. Toki samaa toimintaa tehdään runkosarjassakin, mutta parhaiten tämä toiminta näkyy pudotuspeleissä. Kotietu todellakin on kotietu, kun isäntäjoukkueella on viimeinen vaihto-oikeus. Parhaat puolustustaidon omaavat pelaajat isketään järjestään himmentämään vastustajan ykköstykkejä. Onnistuessaan ns. "line matching" voi viedä joukkueen pitkälle, mutta voi napsahtaa pahimmillaan pahasti omaan nilkkaan.
Bruins on tosiaan onnistunut tässä hommassa hienosti. Jonathan Toews on pelannut paljon Krejcin ketjua vastaan, ja vaikka Krejcin tehot ovat hiipuneet, on myös Toews ollut todella hiljaista poikaa. Bolland sekä Michal Handzus taas ovat hävinneet kaksinkamppailunsa Patrice Bergeron-Chris Kelly -kaksikolle. Toistaiseksi Julien on siis onnistunut sotasuunnitelmansa toteuttamisessa oikein hyvin. Nyt Chicago-luotsi Quennevillen onkin keksittävä uusia tuulia joukkueensa hyökkäyspelaamiseen, sillä muuten Bruins hurjastelee vastustamattomasti mestaruuteen. Neljäs osaottelu näyttikin Chicagon puolelta jo paljon paremmalta tekemiseltä.
Pidän myös Julienin tavasta iskeä kentälle kaksi sentteriä aloitustilanteisiin. Mikäli ensimmäinen aloittaja komennetaan aloituksesta pois, on kehissä vielä toinen kaveri, joka osaa kaivaa aloituksen omille. Kolmannessa ottelussa Bruins kyykyttikin vastustajaan aloitusvoitoissa todella pahasti.
Eteläaho: Ihailen Julienia. Juuri näistä syistä, mitä mainitsit, Boston on ollut tänä keväänä äärimmäisen vaikeasti voitettava. Siinä joukkueessa tehdään pienet asiat oikein ja kun tekee tarpeeksi monta pientä asiaa oikein, syntyy niistä menestyksen puro. Bostonilla on jokaiseen rooliin oikeanlainen pelaaja. Bruins on tällä hetkellä NHL:n parhaiten roolitettu, parhaiten peluutettu ja parhaiten valmennettu joukkue. Palkinto odottaa nurkan takana.
Jokavuotista valmennusrumbaa
Hokkanen: Chicagon ja Bostonin selvitellessä paremmuuttaa muissa joukkueissa on jo aloitettu valmistautuminen tulevaan kauteen. New York Rangers kenki aiemmin päävalmentajansa ja palkkasi uudeksi luotsikseen Alain Vigneaultin. Edmonton Oilersin penkin takana seisoskelee AHL:ssä loistanut Dallas Eakins. Pittsburgh Penguins puolestaan iski Dan Bylsmalle jatkosopimuksen kouraan Colorado Avalanchen uusiessa koko valmennuspalettinsa. Ketkä näistä joukkueista osuivat päätöksessään napakymppiin? Ketkä taas ampuivat kohteestaan metrikaupalla ohi?
Eteläaho: Alain Vigneault sai viiden vuoden sopimuksen, kahden miljoonan vuosipalkalla. Hän ei ole voittanut koskaan Stanley Cupia. Hän ei ole voittanut kuin kerran viimeiseen 11 pudotuspeli-otteluunsa. Hän on varmasti hyvä valmentaja, mutta tällä hetkellä yksi yliarvostetuimmista. Toivottavasti Rangersissa Vigneault saisi uuden alun. New Yorkin menestys tekee koko liigan mainosarvolle hyvää.
Edmonton palkkasi jälleen valmentajan, joka ei ole valmentanut peliäkään NHL:ssä. Jokainen valmentaja on joskus tulokas, kyllä, mutta onko Eakins Edmontonin avain onneen? Kahden vuoden päästä joukkueen pitäisi kuitenkin alkaa havitella jo kevään tärkeimpiä pelejä. Viime vuosien varausvuorot edellyttävät tätä. Eakins on kovan paikan edessä, mutta hänellä on toisaalta myös ominaisuudet olla menestyvä valmentaja.
Dan Bylsman Pittsburgh otti kuokkaan 4-0 konferenssifinaaleissa lähes "kaikkien aikojen joukkueella". He tekivät kaksi maalia. Bylsma jatkaa kaksi vuotta. Ehkä olisi ollut jo aika uusille tuulille?
Tulokasvalmentaja Patrick Roy menee valmentamaan Denveriin, jossa hän on legenda. Hän otti johtavan roolin Avalanchen pelaajavalinnoista. Valmennusryhmään tulee mukaan Adam Foote ja toimistolla pomona häärii Joe Sakic. Ainekset kaikkien aikojen pannukakkuun ovat olemassa.
Hokkanen: Vignault oli mielestäni ainut oikea haku Rangersin penkin taakse. Toimitusjohtaja Glen Sather on luonut joukkueen, jonka on yksinkertaisesti aina taisteltava Stanley cup -kannusta. Täten kokenut ja osaava valmentaja on ainut oikea valinta joukkueen peräsimeen. Tätä Vigneault juuri on, vaikka se viimeisin huippu onkin vielä valmentajalta saavuttamatta. Jonkun Mark Messierin tai Wayne Gretzkyn palkkaamisella joukkue olisi ampunut itseään jalkaan. Uskon vakaasti, että Vigneault saa rattaat pyörimään New Yorkissa ja samalla Rick Nash, Brad Richards ja kumppanit saavat uutta meininkiä tekemiseensä.
Eakins taas oli eräs markkinoiden halutuimmista valmentajista ja Edmonton Oilers sai rivistöönsä kipparin, joka todella osaa kehittää pelaajiaan eteenpäin. Oilersiin on ladattu jo niin paljon taitoa, että pudotuspelejä on syytä vähitellen odottaa. Samalla joukkue on kuitenkin vielä nuori ja kehitystyötä onkin paljon edessä. Tässä työssä Eakins tulee olemaan arvokas lisä Oilers-organisaatioon. Jää nähtäväksi onko Eakins sellainen valmentaja, joka piiskaa joukkueensa Stanley cup -mestariksi, mutta hän todella omaa kaikki eväät siihen, että joukkue saadaan nostettua tuolle mestaruutta havittelevalle tasolle.
Myös Bylsma on osaava valmentaja, mutta mielestäni valmentajanvaihdos olisi ollut Pittsburghissa enemmän kuin paikallaan. Mestaruuden jälkeen Penguins on ollut melkoista paperia pudotuspeleissä eikä tämä vuosi tuonut muutosta tähän trendiin. Islanders ja Senators kaatuivat, mutta kun "yllättäjäjoukkueiden" jälkeen vastaan asettui oikea cup-contender, oli kyyti kylmää. Vaikka Bylsmalla olikin käsissään niin sanotusti kaikkien aikojen joukkue.
Roy on valmentanut hyvin Quebecin juniorisarjassa, joten otettu askel NHL:ään oli sinänsä looginen. Mikäli olisin itse NHL-joukkueen toimitusjohtaja, en ikinä palkkaisi joukkueen päävalmentajaksi mitään seuralegendaa. Jokainen valmentaja saa joskus potkut, ja mikäli homma ei syystä tai toisesta toimikaan Coloradossa, on uuden vaihdoksen tekeminen taas moninkerroin vaikeampaa. Avalanchen toiminnassa tuoksuukin jälleen vahvasti puuhastelun maku, sillä kokemattoman Sakicin ristiminen mr. Isoksi Pomoksi oli aikamoinen temppu - oli Sakic kuinka hieno mies tahansa.