10, 12, 12, 13, 11, 10. Siinä suurimpien medioiden ennen kauden alkua SaiPalle asettamat sijoitukset runkosarjan päättyessä. Kauden lähtiessä liikkeelle, yksikään media ei siis rankannut SaiPaa kymmenettä sijaa paremmalle sijalle viimeisen sarjakierroksen jälkeen. Kauden ollessa puolessa välissä on joukkue osoittanut jokaiselle epäilijälle ja analyytikolle olevansa valmis taistelemaan paikasta kuuden parhaan joukossa.
Vaikka seuran koko ja budjetti ovat liigan häntäpäätä on rooli isompien kiusaajasta vaihtunut. Se jääköön jokaisen omaksi mielipiteeksi onko rooli nykyään ylemmän keskikastin joukkue vai sarjan kärkikahinoissa taisteleva ryhmä, joka lähtee voittajasuosikkina suurimpaan osaan otteluista.
Pelkästään sarjataulukkoa tuijottamalla voisi olla perusteltua puhua jälkimmäisestä, mutta Kisapuiston pukuhuonekäytävällä on varmasti opittu viime kauden katastrofaalisesta tammikuusta, jolloin SaiPa voitti 12:sta pelaamastaan ottelusta vain kaksi ja oli vaarassa pudota kokonaan ulos pudotuspeleistä.
SaiPan kausi on tähän saakka ollut hyvin duurivoittoinen. Viime kaudella tunnelin päähän sytytetty valo ei ole osoittautumassa junaksi, vaan joukkueen hienojen esitysten myötä koko kaupunki on saanut uuden piristysruiskeen. Menestyksen myötä myös Kisapuiston lehterit ovat olleet harvinaisen täynnä, sillä seuran budjetoitu yleisömäärä ottelua kohden on tällä hetkellä yli 400 katsojaa plussan puolella.
Kauden ensimmäinen puolisko sujui SaiPalta loistavissa merkeissä. Joukkue pelasi 17 kertaa kotonaan ja vain Tappara onnistui viemään kertaalleen kaikki sarjapisteet Kisapuistosta matkaansa. Kun vieraspelitkin ovat sujuneet huomattavasti paremmin kuin menneinä kausina, on joukkue tarrannut tiukasti play-off junan kaiteesta kiinni. Jos radalle tulee loukkaantumisten muodossa esteitä, olisi siitä kaiteesta tarrattava vielä tiukemmin kiinni. Vaikka sitten uusien vahvistusten myötä.
Konkari maalinsuulla
Mikä sitten on muuttunut edellisestä kaudesta? Viime kaudella SaiPa laittoi ennätyskirjat uusiksi kauppaamalla kummatkin maalivahdit pois siirtorajan kynnyksellä. Veli-venäläinen teki Jani Niemisestä tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Richard Ullberg osoitti sen toisen puolen potentiaalistaan ja Hannu Toivosen hankinta osoittautui jonkinlaiseksi flopiksi. Koko maalivahtipaletista ainoana puhtain paperein selviytyi marraskuun aikana kolmessa ottelussa joukkuetta auttamassa käynyt Miikka Wiikman.
Kaikki nämä neljä maalivahtia ovat nyt vaihtuneet yhteen mieheen. Jussi Markkaseen. Pelikäsityksellään erinomaisesti puolustusta ohjaava maalivahti, joka tekee juuri sen tarvittavan, eikä yhtään ylimääräistä. Kokeneesta konkarista huokuu Kisapuiston katsomoon saakka itseluottamus ja kun Markkasen edessä pelaa puolustus, joka luottaa 38-vuotiaaseen konkariin kuin muuriin on tämän yhteistyön tulos nähtävissä niin joukkueen voittosarakkeessa, kuin Markkasen omissa tilastoissa.
Puolustuksen liiderin vanavedessä
Brian Salcidon paikkaajaksi hankittu kanadalainen Ryan Glenn on osoittautunut todelliseksi täsmähankinnaksi. Isoihin saappaisiin astunut Glenn on jo puolessa välissä kautta laittanut oman henkilökohtaisen piste-ennätyksensä säpäleiksi, hoitaen samalla oman tonttinsa luotettavasti ja varmasti. Erityisesti ylivoimaan rauhallisuutta kokemuksellaan tuova Glenn on tärkeä palanen, kun kevään ratkaisupelit lähestyvät. Mielenkiintoisena kysymyksenä voidaankin kysyä, että milloin viimeksi SaiPan puolustaja on ollut puolustajien pistepörssissä näin korkealla?
Glennin vanavedessä useampi puolustaja on parantanut omaa peliään harppauksin. Simo-Pekka Riikola on kehittynyt kiekollisena huimasti, Simon Backman on edelleen se sama perusvarma sotaratsu, joka ei yhtäkään tilannetta jätä pelaamatta loppuun, vaan antaa itsestään jokaiseen vaihtoon tarvittavan 110%. Puolustajatilanne on siis hyvissä kantimissa, mutta nyt vain odotellaan että järkälemäisen Per Savilahti-Naganderin kova lyöntilaukaus osuisi myös kevään puolella muutaman kerran maalipuiden väliin.
Kun vielä reservistä löytyy Rony Ahosta, Kalle Maalahtea ja Lauri Taipalusta, on oltava tyytyväinen siihen, miten urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa valmennuksen kanssa on rakentanut joukkueen pitkäjänteisesti, eikä pelkästään yhtä kautta ajatellen.
Ykköskenttä sivussa - Vastuunkantajia löytyy
Alkukauden SaiPa selvisi suuremmalta loukkantumissumalta. Ratkaisijoita löytyi jokaisesta ketjusta, mutta Patrick Davisin esitys kauden alussa oli huikeaa. Liigan pistepörssin kärkikymmenikössä koko alkukauden olleen Davisin lento katkesi kuitenkin väliaikaisesti Tuomas Huhtasen idioottimaiseen taklaukseen marraskuun lopun ottelussa Porin Ässiä vastaan.
Laajuutta on siis hyökkäysmateriaalista löytynyt. Vaikka esimerkiksi Jaakko Rissasen tehot antavat edelleen odotuttaa itseään, on alemmista ketjuista löytynyt vastuunkantajia. Suurin ilonaihe Kisapuistossa on ollut loukkaantumiskierteen aikana Markku Flinckin johtama nelosketju, jossa nuoret oman kylän pojat Joni Suutari ja Onni Toivanen ovat useaan kertaan näyttäneet kyntensä laittamalla useamman kuin yhden joukkueen pelaavan ketjun pahaan pyöritykseen pirteällä ja liikkuvalla hyökkäyspelillään.
Alkukauden suurin komeetta on kuitenkin ollut Jesper Piitulainen. Savonlinnalais-lähtöinen Piitulainen vietti alkukauden alemmissa ketjuissa vähemmällä vastuulla tai pressiboksin läheisyydessä vetyä maistellen, mutta loukkaantumiskierteen alkaessa Piitulainen nostettiin kuitenkin pelaavaan kokoonpanoon ja Piitulainen on mahdollisuutensa käyttänyt. Jo viime kaudella 15 pistettä nakuttanut 22-vuotias Piitulainen onkin yksi puheenaiheista kaupungin toreilla ja kylillä. Saako SaiPa pidettyä tämän lupaavan nuorukaisen riveissään, vai ratsastaako paikalle isompi seura isomman tilipussin kanssa?
SaiPan yksi suurimmista murheenkryyneistä, ylivoimapeli on myös Pekka Tirkkosen aikakaudella kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Kun vuosia sitten katsomossa saatiin pureskella kynsinauhoja myöden kynsiä, jopa ylivoimalla, on Tirkkosen aikakausi tuonut tietynlaisen rauhallisuuden ja poistanut suurinta skeptisyyttä siitä, että joukkue ei tälläkään kertaa onnistu ylivoimalla tekemään tarvittavia maaleja. Nyt nuo ylivoimamaalit ovat kääntäneet viime vuosilta tuttuja yhden maalin tappioita yhden maalin voitoiksi.
Suurta sydäntäkin sputnikeista löytyy edelleen. Ville Hämäläinen jatkaa edelleen samalla pelityylillään, jolla mies ihastutti viime kaudella SaiPa-kannattajia. On kyseessä sitten millainen tilanne tahansa on Hämäläinen se mies joukkueessa, jonka valmennusjohto voi heittää rauhassa jäälle luottaen siihen, että hän on se mies, ei pelkää laittaa kroppaa likoon, joka uskaltaa ottaa mustelmia ja vaikka tarpeen tullen syödä kiekkoa, jos se on joukkueen edun mukaista.
Ville Kohon alkukauden otteet vakuuttivat maajoukkuejohdon ja Koho sai vihdoinkin ansaitsemansa maajoukkue komennuksen. Vaikka Koho onkin profiloitunut vuosien mittaan puolustusvoittoiseksi keskushyökkääjäksi kertoo jotain se fakta, että Koho johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä ja löytyy liigan mittapuullakin pistepörssistä jaetulta ykkössijalta, viiden pelaajan jakaessa kärkipaikan. Jotain mitä ei ole tainnut tapahtua sitten Vladimir Machuldan aikojen, jos silloinkaan.
Muodonmuutoksen alkulähteillä
Mikä tämän kaiken on muuttanut? Mikä on tehnyt liigan pienimmästä seurasta vahvemman ja kantavamman, jonka avulla se keikkuu toista kautta peräkkäin joulutauolle lähdettäessä sarjan kärkipäässä?
Riku Kallioniemen ottaessa vastaan toimitusjohtajan pestin syksyllä 2011, oli SaiPa pahasti velkainen ja pelillisesti harppauksia muita joukkueita perässä. Samalla seurajohto tuijotti liikaa yhden kauden päähän rakentaessaan joukkuetta, sen sijaan että joukkuetta rakennettaisiin määrätietoisesti useamman kauden päähän. Tämän Kallioniemi on tehnyt.
Kallioniemen johdolla, SaiPa teki ennennäkemättömän taloudellisen tuloksen viime kauden päätteeksi ja saa olla aikamoinen taikuri, mikäli tämän kauden tulos onnistutaan laittamaan pakkasen puolelle. Pelillisesti Pekka Tirkkosen palkkaaminen SaiPan peräsimeen on kuin lottovoitto SaiPan tulevaisuudelle. Etenkin, kun Tirkkonen allekirjoitti aiemmin tässä kuussa kahden vuoden jatkosopimuksen seuran kanssa.
Yksi syy, miksi Kallioniemi voi taputtaa itseään selkään merkiksi hyvästä työstä, on Antti Tuomenoksan palkkaaminen urheilutoimenjohtajaksi. SaiPan urheilullinen kurssi kääntyi samalla hetkellä, kun Kallioniemen ei itse tarvinnut miettiä pimeänä marraskuun iltana yhteistyökumppanin tapaamisessa kuka ensikauden ykkössentteriksi hankitaan.
Niin, että mikä tai kuka tämän kaiken on saanut aikaan? Yhtä yksittäistä ihmistä siihen ei varmasti ole, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna. Se, että SaiPasta on kasvanut Joukkue.
