Jokerien välitodistukset 2013-14

LIIGA / Artikkeli
Jokerien ilonaiheet olivat syyskaudella harvassa.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Jokerit on kamppaillut koko syksyn tehottomuuden kanssa. Ennen syksyn maaottelutaukoa näytti jo siltä, että joukkueen kone lähtee kunnolla käyntiin, mutta loppusyksy on ollut jälleen erittäin vaikea. Syksy päättyi päävalmentaja Tomi Lämsän potkuihin. Syyskaudella joukkueen onnistujat olivat harvassa. Arvosanan ovat saaneet vähintään viisi ottelua Jokereissa pelanneet pelaajat.

Maalivahdit

Leland Irving

Lunasti vakuuttavilla otteillaan sopimuksen heti ensimmäisissä harjoitusotteluissa saavuttuaan Jokereihin. Syyskauteen mahtunut ainoastaan muutama heikompi ottelu. Pelannut vaikean syksyn aikana joukkueelleen useita pisteitä. Maalivahtipeliin Jokerit ei tänä keväänä kaadu.

Puolustajat

Jeremy Dehner

Ei suurta tasonnostoa, mutta ei myöskään pettymys. Jokeripuolustuksen yksi tasaisimmista suorittajista. Eväitä olisi ottaa enemmän roolia myös kiekollisessa pelissä. Syyskausi päättyi loukkaantumiseen.

Petteri Lindbohm

Ässissä lainassa käynyt puolustaja palasi Helsinkiin loppusyksystä. Porissa vakuuttavia otteita, mutta Helsingissä homma ei ole toiminut yhtä vahvasti. Tekee ajoittain karkeita virheitä. Keväällä hankalaa mahtua pelaavaan kokoonpanoon.

Ossi Väänänen

Jokerikapteeni pelannut tasaisesti, vaikka sortunut aikaisempia kausia useammin myös virheisiin. Ei suuria odotuksia tehopisteiden suhteen, mutta kapteenin pitää oman esimerkkinsä avulla saada syksyllä alisuorittanut joukkue palaamaan voittojen tielle.

Antti-Jussi Niemi

Alkukaudesta moni epäili "Isännän" mahtumista kokoonpanoon kovan kilpailutilanteen myötä. Näyttänyt kuitenkin epäilijöille, että on edelleen yksi joukkueen runkopuolustajista. Ennen joulutaukoa pelatuissa otteluissa oli yksi varmimmista jokeripuolustajista.

Jere Karalahti

Suurin kohu Karalahden ympärillä laantui alkusyksyn perusvarmojen otteiden myötä. Ollut puolustuksen tukipilari, jonka syyskausi pisteiden valossa juitenkin pettymys. Ylivoimalla käyttää painavaa laukaustaan valitettavan säästeliäästi.

Teemu Eronen

Joukkueen piste-ykkönen koko syyskauden. Viime kauden "korkeakoulu" Erik Karlssonin rinnalla näkyi kaikessa suorittamisessa. Alkusyksy todellista lentokeliä vahvalla itseluottamuksella. Syksyn edetessä tahti kuitenkin hieman hiipunut. Ennen joulutaukoa kamppaillut loukkaantumisten kanssa, joten tässä kohtaa joulutauko tuli Erosen kannalta tärkeään paikkaan.

Mikko Kousa

Jokerien alkukauden suurin pettymys. Epävarma puolustuspäässä ja tehoton hyökkäyspäässä. Sortuu ajoittain pahoihin merkkausvirheisiin ja kiekonmenetyksiin, joista vastustajat ovat päässeet rokottamaan kovalla kädellä. Vaikuttaa myös itse turhautuneelta heikkoihin otteisiinsa. Pakko parantaa kevättä kohden.

Esa Lindell

Pakkilupaus valloittanut paikan pelaavasta kokoonpanosta osittain loukkaantumisten myötä. Kiekollisesti pätevä puolustaja ei kuitenkaan ole tehopisteiden valossa onnistunut. Pelaa perusvarmaa peliä, mutta ylivoimavastuun myötä myös tehoja pitäisi tulla enemmän.

Hyökkääjät

Steve Moses

Alkukaudesta ruuti oli todella märkää koko joukkueen tavoin. Ennen syksyn maaottelutaukoa pääsi viime kaudelta tuttuun tehokkuuteen, joka katkesi kuitenkin ikävään loukkaantumiseen maaottelussa. Palaa tositoimiin tammikuussa, jolloin otettava suuri vastuu joukkueensa hyökkäystehoista.

Tomi Mäki

Luistelee, tsemppaa ja taistelee. Tulokset vain jäävät usein valitettavan laihoiksi. Pelannut syksyllä välillä sentterinä, välillä nelosketjun laiturina, joka osaltaan vaikeuttaa oikean roolin löytymistä. Kevään aikana pelaa tulevaisuudestaan KHL-Jokereissa.

Markus Hännikäinen

Syksyn katkaisi loukkaantuminen juuri, kun Hännikäinen oli nousemassa vakiokasvoksi pelaavaan kokoonpanoon. On aina kentälle päästessään yksi joukkueen positiivisimmista suorittajista. Maalihanat vielä avaamatta, vaikka pystyy luomaan tekopaikkoja itselleen ja ketjukavereille. Keväällä mahdollisuus nousta yllättävän suureen rooliin.

Semir Ben-Amor

Pelannut omassa roolissaan nelosketjun hämmentäjänä. Ei suuria tähtihetkiä, mutta ei myöskään notkahduksia.

Aleksi Mustonen

Pääsi kokeilemaan liigavauhtia loukkaantumisten myötä.

Juhani Tyrväinen

Liigan alkaessa jokerivalmennus kertoi kovista odotuksista ja tason nostosta alkavalle kaudelle. Saa vastuuta, ja tekee paljon töitä mutta ei kuitenkaan eväitä toimia kiekollisessa roolissa johtavana pelaajana. Saalistanut välillä pisteen sieltä, toisen täältä, mutta koko joukkueen tavoin vaipuu tehottomuuteen turhan usein.

Jarkko Ruutu

Totuttua Ruutua läpi syksyn. Välillä hyviä pelillisiä otteita, välillä todellinen painolasti omalle joukkueelleen. Kokeneena pelaajana pitäisi kannatella omaa joukkuettaan vaikeina jaksoina paremmin. Syksyn aikana vaikuttanut pelaavan välillä enemmän omaan, kuin joukkueensa pussiin.

Ladislav Nagy

Saapui auttamaan joukkueen maalinteko-ongelmia suurien odotusten saattelemana. Väläyttelee ajoittain ja omistaa potentiaalia olla joukkueensa johtava hyökkääjä. Oman roolin ja sopivien ketjukavereiden löytyminen on ollut odotettua haastavampaa. Tehot ovat toistaiseksi olleet odotettua heikommat.

Jani Rita

Perusvarmaa suorittamista ilman hienouksia. Väläytellyt muutamassa ottelussa kauan pimennossa olleita maalintekijän taitoja, mutta välillä vaipunut useamman pelin ajaksi harmaaseen massaan. Jos ei pääse käyttämään fysiikkaansa hyväkseen, menee peli helposti kaavamaiseksi ja mielikuvituksettomaksi puskemiseksi. Antaa kevätkaudella näyttöjä mahdollista KHL-sopimusta varten.

Riku Hahl

Perusvarmaa pelaamista aina kun on pelikunnossa. On joukkueelle elintärkeä pelaaja, mutta valitettavasti syksy on jälleen ollut rikkonainen. Aina pelikuntoisena ollessaan on hoitanut oman tonttinsa esimerkillisesti ja ottanut välillä myös hyökkäävämpää roolia. Joukkueen kannalta olisi erittäin tärkeää, että pääsisi pelaamaan kevätkauden terveenä.

Matti Lamberg

Alkusyksystä joukkueen vakiokokoonpanossa, loppusyksy loukkaantuneena. Pelannut omilla vahvuuksillaan, mutta ei ole ottanut odotettuja kehitysaskeleita.

Nichlas Hardt

Yksi harvoista jokerihyökkääjistä, joka pelannut lähellä omaa tasoaan. Yritystä on, mutta se konkretisoituu valitettavan harvoin onnistumisina. Jokerien alkukauden tehokkain hyökkääjä. Kärsinyt muiden laitureiden tapaan joukkueen ohuesta sentterimateriaalista.

Janne Lahti

Jokerihyökkäyksen suurin pettymys. Kärsinyt eniten sopivan keskushyökkääjän puutteesta. Vaikean viimekauden jälkeen oma identiteetti tuntuu olevan hieman hukassa. Välillä joutuu pelaamaan enemmän pelintekijänä kuin luontaisten avujensa mukaisena maalintekijänä. Kovat odotukset keväälle.

Aleksi Rekonen

Syksyn positiivisin jokerihyökkääjä. Pääsi loukkaantumisten myötä pelaavaan kokoonpanoon, ja on pelannut oman roolinsa vahvasti.

Henrik Koivisto

Nousi loukkaantumisten myötä pelaavaan kokoonpanoon. Ensimmäisissä peleissään oli jopa yllättävän hyvä ja pääsi heti myös pisteiden makuun. Syksyn edetessä tahti kuitenkin tasaantunut. Eväitä hyväksi hyökkääväksi liigasentteriksi tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi oikea rooli olisi alemmissa ketjuissa.

Teuvo Teräväinen

Teräväiselle kaavailtiin ennen kauden alkua ykkössentterin roolia. Nuorukainen on ollut kuitenkin pettymys, eikä ole pystynyt johtamaan joukkueensa kiekollista peliä toivotulla tavalla. Loppusyksystä otteissa ollut havaittavissa turhautumista omiin sekä joukkueensa otteisiin. Nuorten MM-kisat ovat iso riski, mutta samalla suuri mahdollisuus kadonneen itseluottamuksen löytämiseen.

Antti Tyrväinen

Ei ole oikein löytänyt sopivaa roolia joukkueesta. Vaikutti alkukaudesta hieman keskenkuntoiselta, joka näkyi tehokkuuden puutteena ja osittain turhina jäähyinä. Syksyn katkaisi loukkaantuminen, jonka myötä näytöt ovat jääneet varsin vajaiksi.

Philip DeSimone

Saapui paikkaamaan sentterivajetta kovin odotuksin, mutta tulos jäi laihaksi. Ei sopeutunut oikein millään joukkueen pelitapaan ja surffaili suurimman osan ajasta pelin ulkopuolella. Poistui joukkueen vahvuudesta koe-ajan jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle