Jääkiekkotoimittajan treenipäiväkirja: En gång IFK
Millaista on fysiikkaharjoittelu Liiga-joukkueissa tänä päivänä? Jatkoaika päätti ottaa asiasta selvää lähettämällä toimittajansa HIFK:n pelin korvaavaan fysiikkatreeniin kokemaan sen itse.
Päätoimittaja laittaa viestiä ja ehdottaa minulle juttuideaa. Kiinnostaisiko ottaa osaa Liiga-joukkueen fysiikkatreeniin ja kirjoittaa siitä kokemuspohjainen juttu? Jonkin sortin urheiluhulluna minua ei tarvitse kahdesti kysyä – ilman muuta kiinnostaa.
Olen jo jonkin aikaa mielessäni salaa haaveillut tällaisesta, ja nyt joku toinen jopa pyytää sitä minulta. Liiga-joukkueet ovat kesäharjoittelussaan jo pitkällä, kun lähestyn ensi kerran muutamia seuroja aiheen tiimoilta. HIFK:sta näytetään yhteistyölle vihreää valoa.
Soitan IFK:n fysiikkavalmentaja Hero Malille ja kerron aikeistani.
– Kuka osallistuisi treeneihin, sinäkö?, Mali kysyy epäileväisesti.
Minäpä minä. Tavan tallaaja jääkiekkomedian toimituksesta. Lupa heltiää ja alamme etsiä kalenterista sopivaa päivää treeneihin osallistumiselle. Ajankohdaksi valikoituu joukkueen viimeinen yhteinen kesätreeni ennen omatoimijakson alkua. Siellä nähdään!
Mali varoittelee etukäteen treenin rankkuudesta. "Älä loukkaa itseäsi", viestissä lukee. Sairastuminen peruu kuitenkin alkuperäiset suunnitelmat ja osallistumiseni treeneihin lykkääntyy. Mali vakuuttelee, että pääsen sitten elokuussa mukaan fysiikkatreeneihin.
Lopulta ajankohdaksi valikoituu elokuinen perjantai. Tarkoituksena on osallistua kokoonpanon ulkopuolisten pelaajien kanssa ottelun korvaavaan fysiikkatreeniin Helsingin jäähallilla muun joukkueen valmistautuessa Tampereella pelattavaan harjoitusotteluun Ilvestä vastaan.
– Oletko vielä tulossa huomenna?, Mali varmistelee minulta WhatsAppissa edeltävänä iltana.
Tietenkin olen, vaikka epätietoisuus treenin sisällöstä, kestosta ja etenkin rankkuudesta arveluttaa. Kuinkakohan paljon sitä uskaltaa aamulla tankata, jotta jaksaa tulevan rääkin, mutta ei syljeskele kaikkea ulos heti kättelyssä?
"Miten sinun nauhasi on noin tiukalla?"
Treenipäivän aamuna suuntaan hymyssä suin hallille. Aurinko paistaa ja ilma on raikas, mutta riittävän lämmin T-paidassa kulkemiseen – mahtava päivä tulossa. Sisälläni väreilee, kun kävelen Olympiastadionin viertä kohti Helsingin jäähallia. Kohta mennään ja kovaa!
Astun sisään jäähallin uumeniin ja jään odottelemaan Malia, joka toivon mukaan tulee hakemaan minut koppikäytävältä pääkallopaikalle, eli jäähallin kuntosalille. Petteri Lindbohm tulee ulos HIFK:n kopista ja toivottelee minulle huomenet. Kohta perästä kopista astelee Mali, joka alkaa kertoa päivän ohjelmasta.
Pääsen kuulemma ensin harjoittelemaan Teemu Tallbergin rinnalla salilla ja sitten ilmavastuspyörällä. Myöhemmin luvassa on kuntopiirityyppinen harjoitus Lindbohmin, Iiro Pakarisen, Aleksanteri Kaskimäen ja Tuomas Urosen seurassa.
Kuminauhan tavoin aktivoitavat lihakset vastustavat liikkeitäni
Mali esittelee minulle vielä joukkueen koppitilat ja sitten suuntaamme salille, jossa Tallberg, Pakarinen ja muutamat muut HIFK-pelaajat ovat jo harjoittelemassa.
Koska minulla ei ole kuvaajaa mukana, nappaan lyhyen videon ja pari kuvaa kuntosalista ennen kuin aloitamme treenit.
Aloitamme Tallbergin kanssa lämmittelemään Malin ohjauksessa. Teemme erilaisia askelluksia kuminauha nilkoissa eteen, sivulle ja taakse tarkoituksena aktivoida lantion seudun lihaksia nivusista lähentäjiin ja loitontajiin.
– Miten sinun nauhasi on noin tiukalla?, Mali kyselee minulta seuratessaan suorittamistani.
Taisi tulla upouusi ja siten jäykempi kuminauha minulle, vitsailemme kaikki kolme keskenämme. Kuittailu saa minut laajentamaan liikeratojani.
Kuminauhan tavoin aktivoitavat lihakset vastustavat liikkeitäni. Ihmisen anatomia muistuttaa itsestään, kun löydän kehostani kliseisesti "uusia lihaksia". Sitten kuminauha jalkaterien alle ja polvien nostoja, jotta lonkankoukistajat joutuvat töihin.
Lämmittelemme kuminauhalla vielä yläkropan lihaksia ennen kuin laitamme ne sivuun, ja alamme tehdä joogan omaisia kehoa avaavia liikkeitä.
Kuolleesta ötökästä saimaannorpaksi
Seuraavaksi Mali kirjoittaa kuntosalin taululle englanninkielisiä sanoja toistomäärien kera. Step up, inverted row, push up, dead bug – nämä eivät vielä paljoa kerro. Pikainen demonstraatio liikkeistä ja eikun suorittamaan.
Nilkan hallinta on keskiössä, kun nousen patjamaisen laatikon päälle taaemman jalan polvea nostaen. Joudun korjailemaan asentoani useampaan otteeseen, jotta saan toteutettua liikeradan oikealla tavalla.
Kymmenen toistoa tätä ja sen jälkeen vaihto selän takana odottaviin, katosta hihnoilla roikkuviin renkaisiin.
Kulmasoutua seuraa punnertaminen toinen jalka irti lattiasta. Viisi toistoa oikean jalan varpaat maassa, sitten jalan vaihto ja toiset viisi toistoa. Punnerrusten perään siirryn lattialle selinmakuulle, asettelen jumppapallon polvieni eteen jalat koukussa ilmassa pitäen ja alan hallitusti laskea ristikkäistä jalkaa ja kättä suorina ilmassa kohti lattiaa.
Kuollut ötökkä – tussitaululle kirjoitetun liikkeen nimi aukeaa minulle nyt. Sitä nimittäin elävästi muistutan lattialla selälläni maatessani. Pari tuntia myöhemmin olen samaisessa paikassa sellainen, mutta tällä hetkellä kaikki on vielä suht helppoa.
Lyhyt palautus ja kierros uusiksi toisella jalalla. Seuraaville kierroksille laatikon päälle nousun suoritusasento ja -kulma muuttuvat hieman ensimmäisestä sarjasta. Näistä jälkimmäisellä ristikkäisen puolen jalkani on lähtöasennossa laatikon päällä ollessani sivuttain laatikkoon nähden.
Olen kuin saimaannorppa rantakivellä
Tasapainoni on edelleen puutteellista, eikä korjausaskelilta vältytä. Ymmärrän taas hieman paremmin, miten keskeistä hyvä tasapaino on luistelun kannalta.
Kun olen saanut kaikki variaatiot suoritettua, voin vihdoin ottaa vesipullosta huikkaa. Juomatauko on paikallaan, sillä HIFK:n tunnuksia kantavassa T-paidassani näkyy jo merkkejä hikoilusta. Lämmittely tekee tehtäväänsä.
Kysyn lupaa ottaa lyhyen videon Tallbergista, joka hyppii salin toisessa päässä korkeasta polviasennosta vastaavanlaisen pehmustetun laatikon päälle. Mali vaihdattaa Tallbergille 60 senttiä korkean laatikon videota varten. Se ei tunnu paljon suoritukseen vaikuttavan – vaivattoman näköistä.
– Unohdimme muuten allekirjoittaa vastuuvapauden. No, Teemu toimii todistajana, Mali muistaa yhtäkkiä.
Sellainen on nyt tehty suullisesti, toteamme yhdessä. Seuraavaksi Tallberg suorittaa salin lattialla selin makuulla One 360:ksi ristityn liikkeen. Vinoja vatsalihaksia tehden Tallberg pyörii ensin oikean kyljen puolelle täyden kierroksen ja sitten toisen vastakkaiseen suuntaan.
Tulee minun vuoroni. Venkoilen lattialla epätoivoisesti vailla käsitystä siitä, mitä minun pitäisi tehdä pyörähtääkseni kierroksen.
Se, mikä vierestä katsottuna näytti melko yksinkertaiselta, ei ole sitä käytännössä. Olen kuin saimaannorppa rantakivellä onnistuessani jotenkuten etenemään haluttuun suuntaan. Kierros ei ole lähelläkään täyttä.
Mali sanoo liikkeen olevan yleensä vielä hankalampi toiseen suuntaan. Saan pian todeta tämän pitävän harvinaisen hyvin paikkansa. Miten ihmeessä Tallberg oikein teki sen?
Kun olen vihdoin pyörinyt kierroksen kumpaankin suuntaan, näyttää Mali itse vielä minulle mallia. Hän on alta aikayksikön pyörähtänyt täydet kierrokset molempiin suuntiin. Mali kertoo, ettei koskaan teetä pelaajillaan mitään sellaista, johon ei itse pystyisi. En epäile häntä hetkeäkään äskeisen suorituksen nähtyäni.
Jatkamme lämmittelyä rintarangan aktivoinnilla. Punnerran käsipainoja ylös jumppapallon päällä ja teen niillä kulmasoutua. Otan näitä varten pienemmät käsipainot käteeni, sillä en halua nolata itseäni saati kuluttaa kaikkia voimiani jo lämmittelyssä.
Sitten vielä keskivartalo töihin jumppapallon kanssa tasapainoillen. Taistelen pitääkseni kroppani linjassa suoritusten vaatimalla tavalla. Hikikarpaloiden määrä ohimoillani lisääntyy keskittyessäni tiukasti, mutta minulla on haasteita jumppapallon kanssa.
– Älä päästä palloa karkaamaan, Mali ojentaa.
Energiatasoni on yhä hyvä, mutta en voi silti sanoa päässeeni helpolla. Kroppaani on testattu jo aika monella tavalla. Ja kaikki tämä on vasta lämmittelyä.
"Millaistahan se varsinainen treeni mahtaa olla?", mietin kohtuullisesti hikoilleena ja hieman hengästyneenä.
Ne kuuluisat jalat
Juomapullo mukaan, sillä vaihdamme suorituspaikkaa ilmavastuspyörän polkemiseen. Nyt alkaa pikkuhiljaa hirvittää, kun raahaamme kyseistä laitetta ulkoilmaan. Kohta mitataan toimittajan fyysistä suorituskykyä.
Malin hakiessa minulle sykevyötä ja energiapatukkaa, kyselen Tallbergilta, miten fysiikkatreeni on muuttunut tämän pelivuosien aikana. Treeni on kuulemma järkevöitynyt juniorivuosista.
Tulemme simuloimaan ilmavastuspyörällä pelaajan yksittäistä vaihtoa: tehokkaita viiden sekunnin spurtteja, jonka jälkeen viisi sekuntia liukumista ja kamppailua yhteensä 40 sekunnin ajan. Sitten penkille, eli tässä tapauksessa pois pyörän satulalta ottamaan happea.
– Teemu tekee ensin ja ottaa happea sillä aikaa, kun sinä teet, Mali ohjeistaa.
– Ja nauraa, lisään.
Tallbergin mukaan omien suoritusten välissä ei paljon naureta. Tulen kuulemma huomaamaan, hän sanoo. Ja huomaanhan minä. Sydän hakkaa melkoisesti ja hengitysrytmi tihenee kerta toisensa jälkeen, kun vuorottelemme ilmavastuspyörän selässä.
Tallbergin alla pyörä jylisee kuin suihkumoottori konsanaan.
Pyörän äänestä tunnistaa, kumpi "pelaajista" on kulloinkin "kentällä". Minun polkiessa sitä humina on laiskahkon kuuloista, Tallbergin alla pyörä jylisee kuin suihkumoottori konsanaan.
Wattimäärä alleviivaa tasoeroa, oma maksimitehoni on hädin tuskin puolet Tallbergin vastaavasta.
Ehdin jo huokaista helpotuksesta luullessani kyseisen harjoituksen olevan loppusuoralla. Mitä vielä. Palautus maan pinnalle on raju, kun minulle selviää, että olemme vasta puolivälissä.
Jalkani ovat kohtalaista betonia kahdeksan kierroksen jälkeen. Hengästyttää, mutta olen yllättävän hyvävoimainen siihen nähden, että söin aamupalaksi vain pienehkön lautasellisen kaurapuuroa. Pähkinäpitoisesta energiapatukasta olen ehtinyt ottaa vasta yhden haukun.
Ilmavastuspyörä on selätetty, mutta päivä ei ole vielä pulkassa. Suuntaamme Malin kanssa takaisin salille, jossa minua odottaa vielä yksi harjoitus. Tallberg jää tekemään toisen setin lisää ilmavastuspyörällä.
Sisällä Mali kertoo minulle, että jatkamme treeniä 20 minuutin päästä. Hän neuvoo pysymään liikkeessä kysyessäni, miten minun kannattaa taukoni hyödyntää.
Kunpa harjoitus olisi jo ohi
Kaikki paikalla, päivän viimeinen harjoitus voi alkaa. Olen saanut seurakseni Pakarisen, Kaskimäen ja Urosen päivän päättävään kuntopiirityyppiseen harjoitukseen. Pakarinen laittaa puhelimestaan kellon käyntiin.
Luvassa on kahdeksan sarjaa kyykkyhyppyjä, punnerruksia, uudelleen kyykkyhyppyjä, kulmasoutua ja vatsoja. 20 sekuntia työtä, kymmenen sekuntia lepoa.
Hypin ensimmäiset kyykkysarjat innokkaasti, kunnes tajuan, että voimia kannattaisi säästä muihinkin sarjoihin. Ponnistuksistani häviää ilmaa ja kyykkyni eivät ole enää kovin syviä, sillä jalkani ovat hapoilla.
Puhelimen antamasta äänimerkistä, joka ilmoittaa sarjojen ja taukojen viimeiset sekunnit, alkaa tulla samaan aikaan sekä ystävä että vihollinen. Kuin olisi koulussa jälleen: oppitunnin päättymistä odottaa kuin kuuta nousevaa, välitunnin ei niinkään.
Tuska näkyy kasvoiltani, eikä se jää Malilta huomaamatta.
Tämä oppitunti on kuitenkin vielä pahasti kesken. Tai pikemminkin jälki-istunto, sillä rangaistukselta se alkaa enemmän ja enemmän tuntua.
Punnerrusten kohdalla yritän jakaa voimiani, koska tiedän sen olevan heikoimpia osa-alueitani. Ei tarvita kuin kaksi sarjaa ja suorittamisestani alkaa tulla selviytymistä.
Vien käsiäni kauemmas toisistaan helpottaakseni punnertamista. Saan enää yksittäisiä toistoja aikaiseksi kovalla tsempillä Malin kannustaessa taustalla. Edes polvien laittaminen lattiaan ei auta – rintalihakseni ovat aivan loppu.
Toisen kyykkyhyppykierroksen jälkeen siirrymme kulmasoutuun. Pakarinen vinkkaa nostamaan jalkoja ylemmäs, jos sarjat alkavat hapottaa. Mali taas kehottaa venyttelemään rannelihaksia tauoilla, jotta saan seuraavana päivänä kämmenet auki.
Pakarisen vinkille tulee pian tarve. Vielä kun tietäisi, miten jaloista saa apua.
Vilkuilen sivusilmällä, millaisessa asennossa Pakarinen toistojaan tekee ja yritän siitä päätellä, miten jalkoja tulisi pitää. Ei aukene, raskaalle tuntuu jalkojen asennosta huolimatta, enkä meinaa enää saada kroppaani vedetyksi kohti telineessä lepäävää painonnostotankoa.
"Itsepähän läksit"
Ennen kuntopiirin päättäviä vatsalihassarjoja olen aivan puhki. Hengitän raskaasti ja haen katseellani Malia. Pelkäävän oksentavani tätä menoa. Kaipaan pidempää palautusta ja aion sanoa sen Malille, mutta hän ehtii ensin.
– Ja sitten mennään, Mali psyykkaa kellon käynnistyessä vatsalihassarjojen merkiksi.
Luonteeni ei anna periksi. Kai se on pakko, jos kerran käsketään. Liikeratani ovat minimaalisia, sillä paukkuja ei enää ole – tämän toimittajan eväät on syöty.
Käyn tehtävästä vatsalihasliikkeestä läpi kaikki eri variaatiot, jotka Uronen minulle hetki sitten Malin pyynnöstä demonstroi. Tuska näkyy kasvoiltani, eikä se jää Malilta huomaamatta.
– Itsepähän läksit, Mali piiskaa.
Niinpä, kaikkeen sitä tuleekin suostuttua. Rimpuilen jotenkuten viimeiset sarjat läpi. Selvisin, eikä edes okseta.
Muiden poistuessa salilta Mali taltioi päällimmäiset tuntemukseni videolle. Saan häneltä tunnustusta suoriutumisestani. Taputan itseäni olkapäälle jaksettuani loppuun saakka. Mielihyvän tunne valtaa kehon. Olipahan kokemus.
Pukukopissa vaatteita vaihtaessani mietin pelon sekaisin tuntein seuraavaa aamua. Mahdanko päästä sängystä ylös?
Huoleni osoittautuu lopulta turhaksi. Edellisen päivän kovasta rasituksesta huolimatta kehoni on yhä toimintakykyinen ja tuntuu paremmalta kuin oletin. Lihaskipukin on melko vähäistä. Olen positiivisesti yllättynyt.
Sopimusta tulemaan, tämä mies on valmis ammattilaiseksi.
