Yzerman pyöritti siirtorulettia - Gagner kaupattiin kahdesti tunnin sisään

NHL / Uutinen
Sam Gagner oli sunnuntai-illan pelinappulana.
Kuva © Getty Images
Steve Yzerman pyöritti sunnuntai-iltana siirtorulettia, ja teki yhteensä kolmella kaupalla tilaa Lightningin palkkakaton alle.

Palkkakaton kanssa paininut Tampa Bay Lightning sai Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä helpotusta tilanteeseensa, kun joukkueen GM Steve Yzerman teki yhteensä kolme pelaajakauppaa.

Ensimmäisessä kaupassa Yzerman lähetti viisi vuotta Tampassa viettäneen hyökkääjä Teddy Purcellin Edmontoniin vaihdossa keskushyökkääjä Sam Gagneriin. Gagner on Oilersin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2008, mutta ei ole onnistunut lunastamaan potentiaaliaan ja onkin pyörinyt kauppahuhuissa jo pitkään.

Vain noin tuntia myöhemmin Gagner sai taas puhelinsoiton tultuaan kaupatuksi uudelleen. Tällä kertaa suuntana oli Arizona, jonne mies kaupattiin yhdessä Lightning-hyökkääjä B.J. Crombeenin kanssa. Toiseen suuntaan matkasi vain kuudennen kierroksen varausvuoro, minkä lisäksi Lightning maksaa Gagnerin sopimuksen loppuun asti kolmasosan hänen palkastaan.

Päivän päätteeksi Yzerman kauppasi vielä keskushyökkääjä Nate Thompsonin Ducksin riveihin, ja sai vaihdossa neljännen ja seitsemännen kierroksen varausoikeudet ensi vuoden varaustilaisuuteen.

Yzerman teki näillä kaupoilla noin viiden ja puolen miljoonan dollarin säästöt palkkakattoon. Gagnerin sopimusta oli jäljellä kaksi vuotta.

» Lähetä palautetta toimitukselle