Wileniukselle jatkosopimus TUTOon - Helanto siirtyy Joensuusta Turkuun

MESTIS / Uutinen
Wilenius kiekkoilee tulevallakin kaudella TUTOssa.
Kuva © Timo Savela
TUTO on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen hyökkääjä Tomi Wileniuksen kanssa. Joukkue sai myös uutta verta riveihinsä, kun puolustaja Antti Helanto liittyi ryhmään.

Tomi Wilenius pelasi turkulaisryhmässä viime kaudella 50 ottelua, joissa hän tehtaili tehot 11+25. Pudotuspeleissä 24-vuotias hyökkääjä keräsi 10 ottelussa kaksi tehopistettä.

− Tilanne Wileniuksen osalta siinä mielessä yksinkertainen, että tehoja tulee ensi kaudella enemmän. Kokonaisvaltaisessa pelaamisessa hän otti hyviä askeleita eteenpäin, ja nyt pelaajan tulee kaivaa lisää tuloksentekoa itsestään ulos. totesi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

− Wilenius omaa niin kovan potentiaalin, ja on päässyt hyvin seuraan sisälle, että olisi hölmöä jäädä bussipysäkille ensimmäisen kauden jälkeen. Matka jatkuu.

Puolustaja Antti Helanto siirtyy TUTO-paitaan Jokipojista, jossa kiekkoili viimeiset puolitoista kautta. Päättyneellä kaudella 27-vuotias puolustaja keräsi joensuulaisryhmän takalinjoilla 38 ottelussa tehot 1+2. TPS-kasvatti on pelannut urallaan myös viisi kautta Pohjois-Amerikan kaukaloissa ACHA- ja NAHL-sarjoissa.

− Viime kausi ei ollut omien tavoitteiden mukainen. Alkukaudesta saatiin hyvin pisteitä, mutta loppukausi oli joukkueelta epäonnistunut. Itselläni se on ainakin nostanut nälkää tulevaa kautta ajatellen. Haluan mennä eteenpäin pelaajana, ja uskon, että TUTOssa on siihen parhaat edellytykset. Tietysti myös paluu kotikaupunkiini edustamaan perinteikästä ja urheilullista seuraa houkutteli, Helanto kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle