Vladimir Machuldalle pitkä jatkosopimus

LIIGA / Uutinen
SaiPan toimitusjohtaja Ilkka Kaarna antoi joukkueen kannattajille sellaisen joululahjan ettei paremmasta väliä. Joukkueen hyökkäyspelin johtotähti ja fanien suosikki Vladimir Machulda allekirjoitti jatkosopimuksen, joka pitää miehen Lappeenrannassa seuraavat kolme kautta.

Tieto Machuldan jatkosopimuksesta tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan. SaiPan syyskausi on ollut murheellinen ja lyhyen hyvän jakson päätteksi joukkue hävisi kaiken kansan edessä kotonaan JYP:ille sunnuntain televisio-ottelussa. Nyt joukkueen kannattajat voivat siirtyä rauhallisin mielin joululomille, Vallu vilkuttaa punalamppuja Sputnik-paidassa jatkossakin. Machuldan ympärille on hyvä rakentaa joukkuetta tulevina kausina. Tuore sopimus käsittää suoraan kaksi seuraavaa kautta, ja joukkueella on optio kolmannesta kaudesta.

Machulda tuli ryminällä SM-liigaan kesken kauden 1999-00. Hän oli pelannut surkean alkukauden Tsekin Extraliigan Slavia Prahan joukkueessa, mutta SaiPassa jälki oli heti tuhoisaa. Machulda pelasi tuolla kaudella 34 ottelua, joissa iski huimat 23 maalia ja 15 syöttöpistettä. Viime kaudella Machulda taisteli pitkään koko liigan maalipörssin voitosta. HIFK:n Jaroslav Bednar teki kuitenkin kolme maalia enemmän ja voitti tuon kisan.

Tällä kaudella SaiPan hyökkäyspeli on ollut vahvasti Machulda harteilla. Hän johtaa selvästi joukkueen sisäistä pistepörssiä. Pelaamissaan 29 ottelussa Machulda on tehnyt 14 maalia ja syöttänyt 15.

» Lähetä palautetta toimitukselle