Ventelä vahvistamaan Ketterän puolustusta

MESTIS / Uutinen
Ventelä esiintyi viime kaudella KeuPa-paidassakin.
Kuva © Antti Varonen
Imatran Ketterä saa takalinjoilleen uuden vahvistuksen, kun Lukon ja KeuPan riveissä viime kaudella pelannut puolustaja Sameli Ventelä liittyy joukkueen vahvuuteen.

Sameli Ventelä siirtyi viime kaudeksi Lukon riveihin yhteistyöpelaajaksi KeuPan kanssa. 22-vuotiaalle puolustajalle Liiga-pelejä kertyi yhdeksän, joissa hän jäi ilman tehopisteitä. Mestiksessä hän tehtaili KeuPassa 17 ottelussa tehot 0+9.

− Hyvä kiekollinen pakki Mestis-tasolle, jolla on selkeä liigapotentiaali. Ventelä jatkaa meidän urheilullisten hankintojen linjaa, Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen kuvaili.

Hämeenlinnalaislähtöinen Ventelä on pelannut Mestiksessä aiemmin myös SaPKossa kaudella 2015-16. Savonlinnalaisryhmässä puolustaja tehtaili 48 ottelussa 29 tehopistettä ja hänet valittiin Mestiksen vuoden tulokkaaksi.

− Hyvillä mielin tulen Imatralla. Ketterä on hyvä paikka kehittyä, Imatran olosuhteita on kehuttu. Ketterälle on tulossa ensi kaudeksi kova joukkue ja olen innolla mukana. Isoa roolia on tarjolla ja tavoitteenani on pelata ehjä kausi ja mennä pelaajana eteenpäin ja ottaa seuraava steppi uralla, Ventelä linjasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle