TUTO vahvisti hyökkäystään - Ahoniemelle jatkoa, Elo uutena mukaan

MESTIS / Uutinen
Elo pelasi Peliitoissa kolmella viime kaudella.
Kuva © Timo Savela
TUTO jatkoi joukkueensa rakentamista tekemällä sopimukset Niko Ahoniemen ja Eetu Elon kanssa.

Viime kaudella lainalla Ilveksestä TUTOssa pelannut Niko Ahoniemi jatkaa turkulaisryhmässä ensi kaudella joukkueen omana sopimuspelaajana. 22-vuotiaan hyökkääjän sopimus kattaa ensi kauden.

Ahoniemi aloitti viime kauden lainalla KeuPassa, jossa tehtaili 27 ottelussa tehot 4+6. Tammikuussa hän siirtyi TUTOon ja nakutti runkosarjassa 12 ottelussa kuusi tehopistettä. Hopeamitaleihin päättyineissä pudotuspeleissä hän iski 18 ottelussa kolme maalia ja antoi kuusi maalisyöttöä.

− Kesken kauden tulleena siirtona Ahoniemi onnistui välittömästi. Harmillinen loukkaantuminen kuitenkin vaikutti miehen loppupeleihin, mutta sitkeästi Ahoniemi pelasi pelit loppuun saakka, TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola kertoi.

− Aina kun Ahoniemi on kentällä jotain sattuu ja tapahtuu, hän on hyvä yhdistelmä taitoa ja santapaperia, paikoista laittaa kiekon reppuun, mutta on myös vastustajalle aika raskas paketti pelata vastaan.

Uutena miehenä turkulaisryhmään liittyy Peliitoissa kolmella viime kaudella pelannut Eetu Elo. 21-vuotias hyökkääjä iski Mestiksessä viime kaudella 45 runkosarjaottelussa tehot 13+15. Mestis-karsinnoissa kuusankoskelaislähtöinen Elo keräsi neljässä ottelussa kahdeksan tehopistettä.

− Elo on erittäin mielenkiintoinen pelaaja. Hänen viime kautensa meni polvivaivan vuoksi vähän taisteluksi, mutta tuloksellisesti kausi oli hyvä suoritus "yksijalkaiselta". Tulevaan kauteen mies lähtee terveenä ja on yksi niistä pelaajista, joilta odotamme marssia sarjan keskitasoa kovempien pelaajien kategoriaan, Aittola totesi.

− Pelaajana Elo on luontainen maalintekijä jolla hyvä laukaus, luontaiset vaistot sekä kyky luoda maalintekopaikka tyhjästä itselle tai muille. Talenttia on ja se on sitä tärkeintä talenttia, koska se näkyy suoraan tulostaululla.

» Lähetä palautetta toimitukselle