TPS nappasi kokeneen Jaakolan puolustukseensa - "Haluan tuoda johtajuutta kaukaloon ja sen ulkopuolelle"

LIIGA / Uutinen
Jaakola pelasi Jokereissa KHL:ää kolme kautta.
Kuva © Pekka Rautiainen / Jokerit
Viime kauden SHL:ssä kiekkoillut Topi Jaakola vahvistaa TPS:n puolustusta.

TPS teki Topi Jaakolan kanssa yksivuotisen sopimuksen. Puolustaja liittyy välittömästi uuden joukkueensa vahvuuteen.

− Tuntuu todella hyvältä liittyä TPS:n mukaan. Jaamme seuran kanssa samoja ajatuksia, joita on hienoa päästä nyt työstämään. Arki ratkaisee ja arjen toimintaan pystymme vaikuttamaan joka päivä, Jaakola kommentoi.

− Haluan tuoda joukkueeseen johtajuutta niin kaukaloon kuin kaukalon ulkopuolellekin. Meillä on kilpailukykyinen joukkue, mutta vasta arki ulosmittaa meidän oikean kilpailukyvyn. Tästä lähdetään liikkeelle.

Oululaislähtöinen Jaakola pelasi viime kauden HV71:sen takalinjoilla. 34-vuotias puolustaja kokosi SHL:ssä 39 ottelussa tehot 2+6.

Jaakolalla on kokemusta myös KHL:stä viiden kauden verran Jokereista, Lev Prahasta sekä Amur Habarovskista. SHL:ssä hän edustanut HV71:sen lisäksi Södertäljeä sekä Luleåta.
Liigassa Jaakola on pelannut aiemmin ainostaan Kärpissä, jossa hän saavutti seitsemän kauden aikana neljän Suomen mestaruuden lisäksi yhden hopean ja pronssin.

− Topin kanssa keskusteltiin ensimmäisen kerran jo viime syksynä. Meiltä löytyy yhteistä historiaa Jokereista ja tiedämme toisemme toimintatavat. Saimme tavoitteellisen ja päämäärätietoisen pelaajan joukkueeseemme, kertoi TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen.

Maajoukkuepaidassa konkaripuolustaja on esiintynyt seitsemissä MM-kisoissa. Hän kuului kevään 2011 maailmanmestarijoukkueeseen ja sen lisäksi puolustajalla on palkintokaapissaan MM-hopea keväältä 2016. Nuorisomaajoukkueissa hän saavutti MM-pronssia sekä alle 18-vuotiaiden että alle 20-vuotiaiden ryhmässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle