Tomi Kallion ura päätökseen − "Pronssiottelun jälkeen päätös lopettamisesta tuntui varmalta"

LIIGA / Uutinen
Kallio lopetti uransa kasvattajaseuransa kapteenina.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
TPS:n seuraikoni Tomi Kallio päättää mittavan pelaajauransa 41-vuotiaana. Kokenut hyökkääjä ehti nähdä useita kiekkoliigoja ja voittaa lukuisia mestaruuksia.

TPS:n kausi 2017-18 päättyi tappioon HIFK:lle pronssiottelun jatkoajalla. Ottelu oli lopulta myös turkulaisten kapteenille Tomi Kalliolle uran viimeinen. 41-vuotiaan hyökkääjän päätös lopettamisesta kypsyi alkukesän aikana.

− Pronssiottelun jälkeen päätös lopettamisesta tuntui varmalta. Lopullisen päätöksen tekemisessä meni kuitenkin kuukausi. Nyt olen asian kanssa sinut. On oikea aika lopettaa, kertoo 41-vuotias Kallio TPS:n tiedotteessa.

Kallio pelasi urallaan 140 ottelua NHL:ssä, 167 Leijonat-ottelua, joihin mahtuvat kolme MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia. 

Mittavat jaksot Ruotsin että Suomen liigoissa tuottivat yhteensä viisi mestaruutta: kolme SHL:n mestaruutta ja kaksi kannua TPS-nutussa.

− Hattua pitää nostaa kuinka hienon uran huipulla "Tomppa" on pelannut. Harva pystyy pelaamaan tuolla tasolla noin pitkään ja se kertoo siitä ammattimaisuudesta, jolla hän on aina tehnyt hommia ja pitänyt itsestään huolta fyysisesti, kiittelee turkulaisten urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki.

» Lähetä palautetta toimitukselle