Teliakin harjoittelee Liigan harjoituskaudella – Pitsiturnaus näkyy ilmaiseksi

LIIGA / Uutinen
TPS voitti viime vuoden Pitsiturnauksen.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Perinteikäs Rauman Pitsiturnaus käynnistää kotimaisen jääkiekkokauden huomenna perjantaina. Tänä vuonna se käynnistää myös uuden ajan koko Liiga-kokonaisuudessa, sillä sarjan uusi mediakumppani Telia tekee sieltä ensimmäiset lähetyksensä. Telia on pääliiketoiminnaltaan teleoperaattori, joten kyseessä on sille historiallisen projektin alku. Yhtiö ei siis ole aiemmin tehnyt Suomessa tämän kokoluokan televisiointia.

Pitsiturnaukseen osallistuvat tänä vuonna Lukko, Ässät, TPS, Pelicans, Jukurit ja Sport. Telia näyttää turnauksen kokonaan suorana. Tuotanto ei kuitenkaan ole vielä tulevan Liiga-kauden tasolla.

– Meiltä lähtee Raumalle selostaja, juontaja ja asiantuntijoita, mutta meillä ei ole siellä varsinaista studiota, Telian Liiga-projektin vastaava tuottaja Kalle Takala kertoo.

Hän sanoo, että ylipäänsä harjoituskausi on Teliallekin harjoittelua.

– Harjoituskaudella meille on tärkeintä testata yhteydet kaikkiin halleihin. Ottelulähetyksissä ei ole esimerkiksi Liiga-kaudella käytettävää kamera- ja mikrofonimäärää, eikä virtuaalistudiotamme.

Testaamisesta kielii sekin, että Telia televisioi harjoitusotteluja Helsinkiä lukuun ottamatta kaikilta Liiga-paikkakunnilta – useimmilta vain yhden. Testattavat yhteydet tarkoittavat käytännössä ennen kaikkea Telian kesän aikana halleihin rakentamaa valokuituverkkoa, jota pitkin kuva ja ääni lähtevät maailmalle.

Harjoitusottelujen näkeminen edellyttää Telian Liiga-paketin tilaamista, mutta ne ovat tilaajille maksuttomia. Laskutus siis käynnistyy vasta sarjakauden alusta.

Pitsiturnaus alkaa huomenna kello 9.00 ottelulla Pelicans–TPS. Finaali käynnistyy kello 20.00.

» Lähetä palautetta toimitukselle