Suuronen ja Koivisto täydentämään KooKoon hyökkäystä

LIIGA / Uutinen
Suuronen on edustanut Liigassa aiemmin Lukkoa.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
KooKoo hankki hyökkäyskalustoonsa kaksi uutta pelaajaa, kun Toni Suuronen ja Kimi Koivisto siirtyvät Kouvolaan.

Toni Suuronen siirtyy KooKoo-paitaan Lukosta, jossa on pelannut tähänastisen liigauransa. Päättyneellä kaudella 22-vuotias hyökkääjä tehtaili runkosarjassa 56 ottelussa tehot 5+3. Kahdessa pudotuspeliottelussa hän iski lisäksi yhden täysosuman.

− Suuronen on Kotkan Titaanien vahvan 1995-ikäluokan kärkinimi, joka on hienoa saada takaisin Kymenlaaksoon. Hän on työtä pelkäämätön taistelija, joka laittaa aina itsensä likoon joukkueen puolesta, kuvaili KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

− Olen pelaajana suoraviivainen ja tykkään pelata kovaa, mutta rooli kuin rooli hoituu. KooKoo jäi tältä kaudelta mieleen periksi antamattomana ja luisteluvoimaisena joukkueena, mikä varmasti sopii minulle mainiosti, Suuronen kertoi.

Kimi Koivisto on kiekkoillut kolme viime kautta Pelicansin miehistössä. Päättyneellä kaudella 25-vuotias Koivisto kokosi 54 runkosarjaottelussa tehot 4+7 ja pelasi myös kolme pudotuspeliottelua ilman tehopisteitä. Heinolalaislähtöisellä laitahyökkääjällä on vyöllään myös 140 Mestis-ottelua Peliittojen ja HCK:n riveistä.

− Koivisto puolestaan on erittäin energinen hyökkääjä, jonka työmäärää ei tarvitse kyseenalaistaa. Hänellä on myös kyvyt tehdä tehokkaampaa tulosta Liigassa ja sikäli tuoda myös ratkaisuvoimaa hyökkäyspelaamiseemme, Kultanen totesi.

Molempien pelaajien sopimukset ovat yksivuotisia. Kouvolalaisjoukkueella on kaikkiaan sopimukset 21 pelaajan kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle