Sami Salminen Kiekko-Vantaan hyökkäyskalustoon

MESTIS / Uutinen
Salmisen kevät kului TUTOn paidassa.
Kuva © Timo Savela
Kiekko-Vantaa on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen hyökkääjä Sami Salmisen kanssa.

Sami Salminen kävi viime syksynä Vaasan Sportin testissä, mutta loukkaantumiset pilasivat hyökkääjän alkukauden ja sopimus Liigaan jäi saamatta. 25-vuotias hyökkääjä toipui selkäleikkauksesta pitkälle kevääseen, mutta teki lopulta helmikuussa sopimuksen TUTOn kanssa.

HIFK-kasvatti pelasi turkulaisryhmässä runkosarjassa 10 ottelua, joissa hän keräsi seitsemän syöttöpistettä. TUTO nappasi kauden päätteeksi hopeamitalit ja Salminen kokosi 11 pudotuspeliottelussa tehot 0+1.

− Selkä leikattiin, enkä päässyt kunnolla edes hakemaan liigapaikkaa. Kuusi kuukautta meni kuntoutuksessa ennen kuin pääsin pelaamaan. TUTO otti sitten mukaan ja mentiin melkein päätyyn saakka. Ihan hyvä päätös kaudelle siihen nähden, että näytti etten pelaisi ollenkaan, Salminen totesi.

− Lähdetään rakentamaan hyvää ja ehjää kautta. Viime vuonna ei finaaleista tullut voittoa. Nyt taistellaan taas siitä, että pääsisi nostamaan kannua, hyökkääjä kertoi tulevan kauden tavoitteista.

Salminen pelasi ennen viime kautta viisi kautta Pohjois-Amerikassa NAHL ja-NCAA-sarjoissa. B-nuorten SM-sarjan maalipörssinkin aikanaan voittanut hyökkääjä on pelannut myös Suomen ikäkausimaajoukkueissa.

− Junioreissa olin pistenikkari ja ehkä vähän sellainen oikoja, joka ajatteli peliä hyökkäyksen ehdoilla. Jenkeissä opin puolustuspelaamisen tärkeyden. Nykyään olen kokonaisvaltaisempi pelaaja: pystyn tekemään maaleja, rakentamaan paikkoja ja pystyn pelaamaan laidassa tai keskellä, Salminen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle