Red Bull halusi tulla Liigaan – Vuosittain satoja miljoonia euroja urheiluun

LIIGA / Uutinen
Energiajuomastaan tunnettu Red Bull omistaa muun muassa müncheniläisen jääkiekkoseuran.
Jättiyritys Red Bull halusi isoon roolin jokaiselle Liiga-paikkakunnalle. Seurat kuitenkin torppasivat suunnitelman yhteistyökumppanipanimoidensa vuoksi.

Maailmanlaajuinen virvoitusjuomajätti Red Bull oli Jatkoajan tietojen mukaan talvella halukas ryhtymään koko Liigan yhteistyökumppaniksi. Yhtiö halusi tuoda tuotteensa ja mahdollisesti myyntipisteensä kaikkiin Liigan halleihin. Liigasta oli asialle vastakaikua, mutta seurojen itsenäisesti sopimat sopimukset eri panimojen kanssa torppasivat kuvion, koska Red Bull on juomineen panimoiden kilpailija.

Red Bull tunnetaan valtavista satsauksistaan huippu-urheiluun. Itävaltalaislähtöinen yhtiö omistaa muun muassa kaksi Formula 1 -tallia, monta jalkapalloseuraa ja näkyy laajasti erilaisissa extreme-lajeissa. Suomessa se on markkinoinut itseään esimerkiksi maastohiihdon kaksinkertaisen olympiavoittajan Iivo Niskasen yhteistyökumppanina sekä organisoimansa Crashed Ice -alamäkiluistelukiertueen osakilpailuilla. Jääkiekon piirissä brändi näkyy selkeimmin CHL:ssäkin tällä kaudella pelaavissa itävaltalaisessa EC Red Bull Salzburgissa ja saksalaisessa EHC Red Bull Münchenissä.

Arvostettu talouslehti Forbes arvotti Red Bullin keväällä maailman 61. arvokkaimmaksi tuotemerkiksi. Vuonna 2012 yhtiö käytti vuosittain yhteensä maailmanlaajuisesti noin 260 miljoonaa euroa urheilumarkkinointiin.

Jokaisella Liiga-seura on yhteistyösopimus jonkun Suomessa toimivan panimon kanssa. Kunkin seuran järjestämissä tapahtumissa myydään yhteistyöpanimon tuottamia virvoitus- sekä alkoholijuomia ja kyseisen panimon logo näkyy seuran erinäisissä mainostiloissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle