Raunio ja Rantanen jatkavat FPS:ssa

MESTIS / Uutinen
Forssan Palloseura on tehnyt kaksi ensimmäistä sopimustaan tulevaa kauttaa silmällä pitäen ja nämä miehet ovat joukkueelle elintärkeät Matti Raunio sekä Asko Rantanen.

Mielenkiintoiseksi molemmat sopimukset tekee se, että nykyään yleiseksi tavaksi Mestiksessä tulleen yhden vuoden sopimuksen sijasta Raunio solmi joukkueen kanssa kolmivuotisen pestin, ja Rantanen kahden. Tämä takaa joukkueelle luotettavan takalinjojen pyssyn sekä maaliahneen laiturin hyväksi aikaa.

Forssan Lehden jutun mukaan Raunio sai myös tarjouksia ulkomailta sekä muilta Mestis-seuroilta. Raunio katsoi kuitenkin parhaaksi jatkaa uraansa Forssassa lähinnä perhesyistä.

Puheenjohtaja Ilppo Aaltonen kertoo FPS:n pyrkivän saamaan joukkueen rungon kasaan juhannukseen mennessä, jolloin uusia sopimuksia joukkue olisi solminut pitkälti päälle toista tusinaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle