Pohjanoksa palaa TUTOn vahvuuteen - sopimus myös tuleviksi kausiksi

MESTIS / Uutinen
Pohjanoksa vartioi TUTOn veräjää jatkossakin.
Kuva © Timo Savela
TPS-vahti Julius Pohjanoksa vahvistaa TUTOn maalivahtiosastoa. Nuori torjuja jatkaa TUTOn riveissä myös kaksi seuraavaa kautta.

Julius Pohjanoksa nimettiin nuorten pelaajien joukkoon, jotka saavat liikkua siirtorajan jälkeen Liigan ja Mestiksen välillä. Loppukauden pestin lisäksi Pohjaoksalle on tehty kaksivuotinen sopimus TUTOon.

Pohjanoksa pelasi TUTOn riveissä jo talvella, kun Karolus Kaarlehto oli alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. 20-vuotias torjuja pelasi turkulaisryhmän maalilla viisi ottelua torjuntaprosentilla 91,13.

Hän on torjunut kauden aikana myös TPS:n A-nuorten maalilla 36 ottelua, joissa torjuntaprosentiksi muodostui 92,63.

− Pohjanoksa oli kuluneella kaudella A-nuorten SM-Liigan paras maalivahti. Hän pelasi myös erinomaiset pelit meillä joulukuussa, kun oli paikkaamassa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ollutta Karolus Kaarlehtoa. Näiden näyttöjen kautta oli helppoa sopia Pohjanoksan kanssa tulevaisuudesta, kertoi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

TPS-pelureista myös hyökkääjä Markus Nurmi jatkaa pudotuspeleissä TUTOn riveissä. Puolustaja Tarmo Reunanen sen sijaan on palannut toistaiseksi TPS:n vahvuuteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle