Perjantain paikallispeli kuumensi tunteita myös katsomossa – Ilves muistuttaa fanejaan käytöksestä

LIIGA / Uutinen
Tapparan voittoon päättynyt paikallispeli sisälsi monia tunteita nostattavia tilanteita.
Kuva © Saana Hakala
Viime viikkoisesta paikallispelistä ei tunnetta puuttunut, ja katsomossa sitä oli hetkittäin liikaakin. Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo sekä joukkueen kapteenisto vetoavat kommentissaan kannattajiensa katsomokäytökseen.

Perjantaina Tapparaa vastaan pelatussa ottelussa keskustelua herätti muun muassa tilanne, jossa Antti Erkinjuntti taklasi Oskari Laaksosen pukuhuoneen puolelle. Ilves-fanit yltyivät valtavaan huutokonserttiin.

Äänekkäiden mielenilmausten lisäksi Ilveksen mukaan katsomon puolella tapahtui yksittäisiä tilanteita, joissa muut katsojat tunsivat olonsa turvattomaksi. Pelin aikana sattuneista tunteiden kuumenemisista on käyty keskustelua Jatkoajan, Ilveksen ja Tapparan foorumeilla läpi viikonlopun. Nyt Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo sekä joukkueen kapteenisto julkaisivat sivullaan kommentin  muistuttaakseen hallikäyttäytymisestä.

Seura reagoi saamaansa palautteeseen, ja teki tapahtumista selvityksen. Tulevaisuudessa Hakametsässä aiotaan ohjeistaa järjestyksenvalvojia lisää, sekä reagoida häiriöön entistä herkemmin. Ilves kiittelee fanejaan yleisesti hyvästä ilmapiiristä, ja näillä toimilla pyrkii pitämään hallin jatkossakin turvallisena kiekosta nauttiville.

» Lähetä palautetta toimitukselle